Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

Rennosti muttei löysästi ja tiukasti muttei jäykästi.

Söin tänään viimeisen karkin Japanin reissulta tuomaltani karkkirasiasta. Vasta nyt, kun karkkirasia on tyhjentynyt värikkäisiin papereihin paketoiduista makeismuodostelmista, tajuan – ne karkit maistuivat hyvälle ja pidin niistä! Harmittaa, että rasia on tyhjä. Tuo edellinen kuvaus pätee myös yleisiin tunteisiini Japanin matkastamme. Vasta nyt, kun matkalta palaamisesta on yli viikko ymmärrän selkeämmin Japanissa minua miellyttäneitä tapoja ja ilmiöitä.

Pidän kovasti japanilaisesta asenteesta. Toki toiset voivat olla siitä eri mieltä ja kaksi viikkoa on liian lyhyt aika perusteellisen analysoinnin ja väittämien tekemiseksi. Suon itselleni kuitenkin luvan selittää, mitä se näkökulmastani tarkoittaa ja korostan – kyseessä on vain henkilökohtaisiin kokemuksiini perustuva käsitys.

Japanilaiset näyttävät seuraavan periaatetta – enemmän tekoja, vähemmän sanoja. Sitä niin aikidoa harjoittaessa kuin muutenkin elämässä. Japanilaisten toimintaa seuratessa sain kuvan, että he eivät koe omaa minäänsä kovin tärkeäksi, pikemminkin osaksi jostain suuremmasta – olkoon kyseessä sitten mikä tahansa toiminta. Pidän japanilaisten perinteiden kunnioittamisesta ja tavasta tehdä asioita – sen lisäksi että asia tulee tehdyksi on myös merkityksellistä miten se tehdään. Esimerkiksi sushi. Oli kiva päästä muutamassa ruokapaikassa metrin etäisyydeltä seuraamaan millaisella antaumuksella, osaamisella sekä välineillä japanilaiset kyseistä ruokaa valmistavat ja miten kokit ovat toiminnassa mukana.

Japanilaiset näyttävän pitävän juhlista ja osaavat olla juhlissa sopivan rentoja, seurallisia sekä iloisia. Juhlat osataan kuitenkin myös lopettaa ajoissa ettei juhlista ynnä siihen kuuluvista toiminnoista aiheudu haittaa seuravaa päivää ajatellen. En nähnyt enkä kuullut Japanissa yhtäkään humalaista myöhäisillalla kaduilla riehumassa. Japani on turvallisin maa, missä olen matkaillut. Sekin on varmasti japanilaisen asenteen – reilu ja toista ihmista kunnioittava, ansiota. Jos hävität Japanissa lompakon, saat sen todennäköisesti takaisin. Japanilaisten rehellisyys ilmenee myös siinä, että taksinkuljettajat ja kaupanmyyjät eivät huijaa tyhmiltä tietämättömiltä turisteilta rahaa. Saat kaupoissa, kahviloissa sekä taksikuskeilta rahan sentin tarkkuudella takaisin.

Itsellenikin yllätykseksi eivät japanilaiset muodollisuudet häirinneet minua ollenkaan. Vastoinpäin – niiden seuraaminen helpotti tilanteita. Sain varmistusta, että kohteliaana olemisen idea on aiheuttaa mahdollisimman vähän epämukavuuden tuntua toiselle osapuolelle.

Japanilaiset ovat myös tarkkoja ja huolellisia. Kellonajoista sekä sovituista asioista pidetään kiinni. Japanilaiset ovat huolellisia myös ulkonäköä kohtaan. Se ei tarkoita itsensä korostamista tyyliin – katsokaa, miten upeasti olen pukeutunut (!), vaan pikemminkin yleistä siisteyttä. Japanilaiset näyttävät ajattelevan, että pesemättömyys tai ulkoisesta olemuksestaan huolehtimattomuus saattaa häiritä muita ihmisiä. Siistinä ja puhtaana olemista voi verrata kohteliaana olemiseen – ideana aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa muille. Mielestäni on japanilaisilla suomalaisten kanssa pitkälle samanlainen esteettinen maku – arvostetaan yksinkertaisia muotoja, luonnollisuutta sekä materiaalin aitoutta. Ei ole ihme, että monet suomalaiset designbrändit ovat Japanissa niin suosittuja.

Ollaan joskus ystäväporukassa leikillään keskusteltu, mikä maa voisi kenellekin olla toinen koti, johon muuttaa vaikkapa eläkeellä ollessa. Jotkut muuttaisivat auringon ja hiekkarannan perään, toiset laatuviinin ja ruuan perään, kolmannet ties minkä perään. Itse valitsisin maan, jossa myös ihmisten elämäntapa ja asenne miellyttävät minua. Japanilaisten tiukkuus ilman jäykkyyttä ja rentous ilman löysyyttä on viehättävä. Niin minä sen näen. Ei pelkästään aikidoharjoitteluissa vaan elämässä yleensäkin. Voisin vapaasti asua jonkin aikaa Japanissa. Luulen, että viihtyisin.

 

IMG_7209 (Medium)

Sanotaan, että ihmisen siisteydestä voi päätellä vasta nähdessään hänen vessansa. Japanilaiset julkiset vessat, kuten yleinen kaupunkinkuva on todella puhdas.

IMG_7125 (Medium)

Japanilaisissa moderneissa interiööreissä on monia yhtymäkohtia suomalaisten kanssa – yksinkertaiset mutta viihtyisät.

 

Viikko kotiinpaluun jälkeen

Tästä yhteinen kahden viikon seikkailumme alkoi
Tästä se alkoi.

Kirjoitan tätä viimeistä blogipostaustani maanantaiaamuna bussissa matkalla Hämeenlinnasta Lahteen. Maisemat bussin ikkunasta ovat täydellisen erilaisia kuin ne, mihin Tokiossa, Kiotossa ja Osakassa ehdin jo tottua. Taloja on vain harvakseltaan, pilvenpiirtäjiä ei ensinkään. Savisia peltoja ja syksyistä metsää näkyy sitäkin enemmän. Suomi on Japaniin verrattuna harvaan asuttu maa ja aamubussissa on taivaallisen väljää ja tilavaa. Syksyn pimeydestä, koleudesta ja harmaudesta huolimatta Suomi on kerrassaan hieno maa elää ja asua. Täällä on tilaa ja rauhaa tehdä asioita omaan tahtiin.

Japanin suurkaupungeissa on toisin. Junat ja bussit ovat usein tupaten täyteen ahdettuja. Naisille on omia junavaunuja, jotteivat pervot herrasmiehet pääse kourimaan heitä ruuhka-ajan tungoksessa. Neonvalot välkkyvät kaduilla, pilvenpiirtäjien massiiviset silhuetit kurkottelevat kohti taivasta ja joka kadunkulmassa seisovat juoma-automaatit houkuttelevat tunkemaan 100 jenin kolikoita sisäänsä silloinkin kun ei edes janota. Ihmiset jonottavat joka paikkaan siisteissä ennalta määrätyissä jonotuspaikoissa. Tavaratalon hississä meitä ohjaa eteenpäin robottimaista vahanukkea muistuttava hissiopas (omituisimpia ammatteja, mitä olen eläissäni kohdannut). Shinjukun maanalaisten ostoskeskusten tavaramäärä ahdistaa ja japanilainen ylimuodollinen käyttäytymiskoodisto kuristaa pidemmän päälle kurkkua.

Silti tällä reissulla Japani kolahti. Se kolahti oikein kunnolla. Ehkä se johtui osittain siitä, että tällainen täydellinen irtiotto arjesta tuli itselläni todella tarpeeseen. Ehkä kyse oli myös siitä että edelliset pitkät matkani olivat suuntautuneet Kiinaan ja Mongoliaan, joihin verrattuna Japani on järjettömän siisti, hyvin organisoitu, turvallinen (jos nyt ei sitten satu pelkäämään sellaisia pieniä luonnon aiheuttamia yllätyksiä kuten maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja taifuuneja) ja ennen kaikkea ystävällinen maa. Ihmiset ovat luotettavia, ruoka puhdasta ja kaikki toimii käsittämättömän hyvin.

Ehkä parasta tällä reissulla oli kuitenkin se, kuten jo useissa aiemmissa blogipostaukisssa olemme todenneet, että jostain syystä meidän ryhmämme sai joka paikassa todella lämpimän, vieraanvaraisen ja ystävällisen vastaanoton. Sitä eivät sen enempää Tokion ruuhkat, oudot papumössöä sisältävät pullat kuin jatkuvasta kävelystä kipeytyneet jalatkaan pystyneet vesittämään.

Maalaiset miljoonakapungin ruuhkassa.
Maalaiset miljoonakapungin ruuhkassa.

 

Lahti Yuko Aikikain ryhmä vuorella Hakonessa rikkilähteiden höyryjä haistelemassa.
Lahti Yuko Aikikain ryhmä Arjaa ja Tonia lukuunottamatta Hakonen rikkilähteiden höyryjä haistelemassa.
Rauhallinen treenipaikka löytyi Hakonesta parin tunnin junamatkan päästä Tokiosta.
Hakonesta löytyi Tokion ruuhkiin kyllästyneille suomalaisille sopiva rauhallinen ja luonnonläheinen treenipaikka.

Yksi oman matkani parhaita asioita oli Igarashi-sensein treeneissä vierailu hänen kotikonnuillaan Tokion Hashimotossa. Tapasin Igarashi-sensein ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten vuonna 1992. Sen jälkeen olen osallistunut noin neljällekymmenelle Igarashi-sensein leirille Suomessa ja ulkomailla ja vieraillut hänen luonaan Japanissakin pari kertaa aiemmin. Vaikka en ole koskaan halunnut harjoitella vain yhden opettajan opissa tai vain yhden opettajan tavalla, on Igarashi-sensei minulle kuitenkin tärkein ja läheisin opettaja aikidossa. Hänen aikidossaan, budossaan, persoonassaan ja spiritissään (ei välttämättä aina tekniikassaan) on jotain, joka sopii juuri minulle, istuu minun pirtaani parhaiten. Oli hieno huomata, kuinka opettaja silminnähden arvosti sitä, että olin saanut oman dojoni harjoittelijoita näin ison ryhmän mukaan. Japanilaiset arvostavat yhteisöllisyyttä suuresti ja myös panostavat siihen paljon.

Omaa mieltä lämmitti myös se, miten muutama viime vuosina aikidosta aika lailla taukoa pitänyt ryhmämme jäsen innostui aikidosta taas aivan uudella tavalla matkan aikana, vaikka ennen matkaa vielä kyselivät, onko pakko osallistua harjoituksiin. Muistan yhdenkin aikaisen aamun Apa Hotel Hashimotossa, kun vastoin kaikkia odotuksiani koko ryhmämme ilmaantui hotellin ala-aulaan klo 06.00 keikogit päällä valmiina lähtemään ”vapaaehtoisiin” aamuharjoituksiin Igarashi-sensein dojolle. Sellaista ihmettä ei Suomessa ihan helposti tapahtuisi!

Matkan aikana kaikille taisi valjeta se, että aikidon kautta pääsee paljon syvemmälle japanilaiseen kulttuuriin ja pääsee tutustumaan paikallisiin ihmisiin aivan eri tasolla kuin vain turistia leikkimällä. Ilman Igarashi-senseitä ja hänen huikeita oppilaitaan, erityisesti Irie-sania ja muita Meiji Universityn oppilaita, emme olisi koskaan päässeet näkemään ja kokemaan Japania niin syvällisesti ja aidosti. Ja olihan se huikeaa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen nähdä omasta opettajastaan uusia puolia. Yllätyin ja pakko myöntää, myös hieman liikutuin yhteisessä karaoke-tuokiossamme siitä, miten hyvin ja kauniisti opettaja osaa laulaa. Se taito ei valitettavasti vain ole siirtynyt opettajalta oppilaalle! ;-D

Suuri kiitos senseille, hänen vaimolleen ja oppilailleen huikeista iltajuhlista, mukavista treeneistä ja mm. Hakone-matkakohdevinkistä!

Sayonara-illanvieton jatkojen jatkot Hashimotossa.
Sayonara-illanvieton jatkojen jatkot Hashimotossa. Samalla juhlittiin Hencan (edessä vasemmalla) aikidon 20-vuotistaiteilijajuhlaa. Irie-san ja sensein vaimo allekirjoittaneen vieressä. Sensei itse takana vasemmalla Outi-sanin vieressä.

Tämä matka oli itselleni niin aikidollisesti kuin muutenkin yksi parhaista matkoista ikinä. Meillä oli hieno värikäs porukka ja kaikki tuntuivat nauttivan reissusta kovasti. Seuran yhteisestä matkasta Japaniin on puhuttu jo kohta kymmenen vuotta, joten reissu oli siinäkin mielessä todella merkittävä etappi seuran historiassa. Olen aivan varma, että seuraavaa yhteistä aikidomatkaa ei tarvitse odotella yhtä kauan. Sen verran kova polte kaikilla taisi Japania kohtaan jäädä. Alustavasti puhuimmekin jo, että seuraava yhteinen reissu Japaniin tehdään viimeistään vuonna 2018, kun Igarashi-senseillä on juhlaleiri. Eli ei muuta kuin vain säästöpossuun matkatili auki niin lähdetään muutaman vuoden päästä entistä isommalla porukalla takaisin tuonne kiehtovaan nousevan auringon maahan.

Suuri kiitos vielä tähän loppuun Outille etukäteisjärjestelyistä majoitusten ja Kobayashi-sensein juhlien suhteen,  Tonille blogin rakentamisesta, Hansille tulkkauksista ja valokuva-arkistoinnin hoitamisesta, Ullalle loistavasta navigoinnista paikan päällä  ja kaikille muille ryhmämme jäsenille erinomaisesta matkaseurasta! Hienoa, että olitte mukana! Kiitos myös Teemun porukalle virallisen edustuksen hoitamisesta Kobayashi Dojon juhlissa!

Matkamme sloganiksi muotoutunut ”Ryhmämatka on tyhmä matka” ei pitänyt tällä kertaa ihan paikkaansa. Näyttää siltä, että myös toinen sloganimme ”What happens in Japan, stays in Japan”, on tämän blogin kautta osittain kumottu sekin.

Lisää matkatarinoita ja -kuvia sekä japanilaistyylistä karaokea on tarjolla Lahden leirillä itsenäisyyspäiväviikonloppuna 5.-6.12. Tervetuloa kaikki blogimme lukijat mukaan!

Seuraavaa tyhmää ryhmämatkaa odotellessa!

Kustaa

Pukeutumisesta ja syömisestä

Kirjoitettu 5. ja 7.10.

Tänään on viimeinen ilta tällä Japanin reissulla; toisaalta on tosi haikea olo, kun mukava matka päättyy ja toisaalta odotan kovasti kotiin pääsyä. Toivottavasti taifuuni ei hidasta matkan tekoa, sillä se on japanilaisten uutisten mukaan lähestymässä Tokiota huomisaamuna, jolloin meillä lähtee lento.

Olen koko matkan ajan kiinnittänyt huomiota japanilaisten huolelliseen pukeutumiseen, mikä alkaa jo aivan pienillä lapsilla. Olemme pari kertaa ohittaneet lastentarhan, jonka pihalla aivan pienimmätkin juuri kävelemään oppineet lapset on puettu samanlaisiin asuihin pyöreäkupuisia lierihattuja myöten. Sama yhtenäinen pukeutuminen jatkuu koulussa, yliopistoissa ja työpaikoilla, ainakin mitä olemme nähneet kaupungilla. Japanilaisilla lapsilla ja nuorilla on yhtenäiset koulupuvut, tytöillä tumma yksivärinen tai ruudullinen vekkihame ja valkea kauluspaita, ja pojilla tummat suorat housut ja samanlainen paita kuin tytöillä. Joidenkin koulujen asuihin kuuluu myös satiininen rusetti paidan kauluksessa ja neulepaita tai -liivi. Pienimmillä koululaisilla saattaa olla lierihattu tai samanlaiset lippikset. Myös koululaisten kengät ja tytöillä nilkka- tai polvisukat ovat yhtenäiset. Melkoisen erilaista suomalaiseen rentoon koulupukeutumiseen verrattuna!

Kävimme tällä viikolla Meijin yliopiston aikidoseuran treeneissä, jossa meitä ulkomaalaisia opastamaan (todennäköisesti) määrätyt opiskelijat noudattivat myös astetta aikuisempaa yhtenäistä pukeutumista. Naispuolisilla opiskelijoilla oli tummansininen jakkupuku ja jälleen valkea kauluspaita. Miesopiskelijoilla puolestaan oli sama tummansininen puku, mutta takki ei ollut tavallinen pikkutakki, vaan kultanappinen suorakauluksinen takki, josta minulle tuli mieleen Kiinan ja Pohjois-Korean valtioiden johtajien asut. Opiskelijat siirtvät valmistuttuaan sujuvasti työelämään jatkamalla asiallisella puku-linjalla. Illan ruuhka-aikoina Tokion junat ovat täynnä näitä pukumiehiä ja -naisia. Lieneekö yhtenäinen pukeutuminen samantasoisuuden, harmonian, selkeyden vai minkä vuoksi muodostunut käytäntö?

Yleensäkin japanilaiset ovat erittäin tarkkoja pukeutumisestaan, ja jo aiemmin mainitsemani junat ovat hyvä mahdollisuus heidän pukeutumisensa tarkkailuun. Sekä miehet että naiset käyttävät huolella valittuja asukokonaisuuksia, joissa pienimmätkin yksityiskohdat ovat mietittyjä. Asut sukkia, laukkuja ja kenkiä myöten ovat täydellisesti yhteen sopivia. Joskus junavaunussa olen katsonut kaikki paikalliset matkustajat vuoronperään läpi, eikä kellään ole ollut mitään “virhettä” pukeutumisessaan! Suomessa näin tarkka pukeutuminen on harvinaisempaa. Lisäksi kaiken ikäiset naiset käyttävät enemmän klassisia hame ja pusero yhdistelmiä, kuin Suomessa. Pukeutuminen liittynee japanilaisten esteettisyyteen, mikä ilmenee esimerkiksi perinteisissä teeseremonioissa ja japanilaisissa esineissä. Toisaalta mietin liittyisikö se myös kurinalaisuuteen, joka ilmenee lähes kaikessa japanilaisten toiminnassa ja toisten ihmisten kunnioittamiseen.

Odotin etukäteen pääseväni matkan aikana tutustumaan monipuolisemmin japanilaiseen ruokakulttuuriin, sillä etukäteen tunsin vain sushin ja misokeiton. Näitä ruokia pääsinkin matkan aikana syömään, ja erityisesti eräs sushiravintola oli erittäin hyvä kokemus. Siellä saimme tuoreita eri kalalajeja ja mätiä susheissa tarjottuna. Onigirit eli kolmionmalliset riisinyytit erilaisilla täytteillä ja norilla eli merilevällä päällystettynä olivat minulle uusi tuttavuus. Onigirit ovat japanilaista pikaruokaa ja niitä myydään pienissäkin ruokakaupoissa.

IMG_3024

Kyoto Village -hotellin aamupala

Se on ollut minulle kuitenkin yllätys, kuinka paljon japanilaiset syövät lihaa. Luulin nimittäin, että he eivät syö juuri lainkaan lihaa. En syö itse lihaa, ja välillä oli jopa vaikeuksia löytää täysin lihatonta ruokaa ja olin siihen hetkittäin (siis nälkäisenä!) aika tuskastunut. Pari kertaa sattui niin, että tarjoilija sanoi jonkun tietyn ruuan olevan lihaton, mutta käytännössä esimerkiksi uedo-nuudelikeiton pohjalla oli lihaa ja se oli keitetty lihaliemeen. Epäonnistunein ruokavalintani oli pienessä kulmaruokalassa tilaamani nuudelikeitto, joka olikin kylmänä tarjoiltua ja sen päällä oli raaka kananmuna. Tämän jälkeen välttelin kaikkia ruokia, joissa oli kananmunaa, paitsi susheissa olevaa kananmunalevyä. Niin, ja kaksi kertaa ostin makeaa ruokaa, jota luulin ostaessani suolaiseksi. Oltiin Kiotossa temppelialueen luona olevia markkinoita kiertelemässä ja päätimme syödä siellä. Löysin mielestäni lihatonta ruokaa eräästä kojusta, jossa oli mukeissa paistetun perunan viipaleita ja niiden päällä näytti olevan ripoteltuna suolaa. Mutta ei, se olikin sokeria! Samalla alueella yritin seuraavaksi ostaa täytettyjä lettupalleroita, joissa oli jopa englanniksi laitettu sisällöksi ”black beans”. Tämäkin osoittautui makeaksi papuhilloksi. Sittemin kuulin ja myös huomasin monissa paikoissa myytävän papuhillolla täytettyjä leivonnaisia ja lisäksi pavuista kiinteäksi palaksi tehtyä välipalaa.

IMG_3227

Ruokakoju Kiotossa markkinoilla. Tulossa mustekala- ja kaalitäytteisiä pyöryköitä.

IMG_3107

Pienen kulmaruokalan lounasruoka: riisiä, lihaa ja misokeittoa.

Kiotossa ja etenkin Tokiossa oli yllättävän paljon eurooppalaistyylisiä leipomoiden myymälöitä, joissa myytiin erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Leivonnaiset olivat samantyyppisiä kuin meilläkin, joskin lähes yksinomaan vehnäjauhoista leivottuja. Ostin pari kertaa leipomosta hyvää sienipiirakkaa, jossa oli sienien lisäksi porkkanaa. Käsittääkseni vehnästä tehdyt leivonnaiset ja lihan lisääntynyt käyttö ovat melko uusia ilmiöitä japanilaisessa kulttuurissa. Kokonaisuudessaan ruoka oli suomalaiseen hintatasoon verrattuna edullista, ehkä noin puolet Suomen hinnoista. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Japanissa ihmiset eivät syö tai hörpi kahvia kaduilla kulkiessaan, vaan syömään pysähdytään varta vasten. Mietin, voisiko rauhassa syöminen olla yhtenä osatekijänä japanilaisten hoikkuuteen. Monissa länsimaissa ja samalla Suomessa on yleistynyt tapa syödä samalla, kun kävelee paikasta toiseen, koska on niin kiire.

IMG_0335

Kobayashi-sensein iltajuhlan ruokatarjontaa.

IMG_0336

Lisää iltajuhlan ruokia.

IMG_0361

Tokion Shinjukussa olevassa sushi-ravintolassa kokkeina oli vanhempia herroja, jotka tekivät annokset ruokailijoiden silmien edessä.

IMG_3360

Tässä kokkien taidonnäytteenä herkullinen ja taatusti tuore sushi-annos.

Aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä matkan viimeisenä iltana, jatkoin sitä lentokoneessa ja päätän kirjoituksen kotona oman työpöydän ääressä. Alussa jännitin sitä, myöhästyykö paluulentomme taifuunin paluulentomme vuoksi, ja niinhän siinä sitten kävi. Olimme noin 12 tuntia myöhemmin kotona, kuin mikä oli aikataulu. Tokion päässä junat lakkasivat kulkemasta myrskyn vuoksi, lento Frankfurtiin viivästyi, emmekä (Agneta, Toni ja minä) ehtineet jatkolennolle Helsinkiin ja päädyimme nukkumaan lyhyen yön Frankfurtin lentokentän hotellissa. Yhteensä meni 40 tuntia siitä, kun lähdimme Hashimotosta hotellista ja olimme omassa kodissa.

Matka Japaniin oli itselleni pitkäaikainen haave ja se oli paljon enemmän mitä olin kuvitellut matkasta saavani. Kaikki aikidoharjoitukset olivat ehdottomasti matkan huippukohtia, niin mukavaa ja hyvä ilmapiiri treeneissä oli! Japanilaisen kulttuurin mitä moninaisimpien ilmiöiden näkeminen ja kokeminen olivat myös minulle tärkeitä. Haluan ehdottomasti lähteä uudelleen Japaniin ja erityisesti Kiotoon! Arigatou gozaimasu!

IMG_0363_2

Igarashi-sensein dojon naisten pukuhuone 🙂 Ehkäpä palaan tuonne vielä joskus.

Tōkyō City

P1010109Aikidon ja perinteisen japanilaisen kultturin lisäksi tulin tietysti katsomaan Tokion kaupunkia. Kaupunki on todella laaja. Matka junalla Hashimotosta Shinjukuun kestää noin tunnin – sama aika mikä menee junalla Lahdesta Helsinkiin.

Pilvenpiirtäjät ydinkeskustassa ovat todella korkeita, varsinkin suomalaisiin litteisiin rakennuksiin tottuneelle. Tuntuu, että niska ei taivu tarpeeksi niitä katsomaan.

Japani ja varsinkin Tokio ovat kuuluisia valomainoksistaan. Öisin kadut kylpevät värikkäässä valomeressä. Kaupunki onkin ollut esikuvana useille scifi- ja cyberpunkelokuvien tulevaisuudenkuvauksille.

Kaupunki koostuu pienemmistä keskuksista, joissa sijaitsevat yleensä suurimmat pilvenpiirtäjät. Näiden välillä on sitten pienempiä rakennuksia vieri vieressä.

Kaupungissa näppärin tapa liikkua on juna ja metro. Juna- ja metrokartat vaikuttivat aluksi hyvin sekavilta. Onneksi asemilla on hyvät opasteet ja myös junat ja metrot ilmoittavat pysäkit englanniksi. Google Maps on hyvä apuväline reittien suunnitteluun etukäteen.

Koska kaupunki on valtava, ehdimme nähdä siitä vain pintaraapaisun. Tässä kuitenkin lisää muutamasta keskuksesta, joissa vierailimme.

Akihabara – Electric City

Akkihabara, tai Akiba, on Tokion elektroniikkakeskus. Akihabara on ollut inspiraationa Blade Runner elokuvalle ja siellä on kuvattu elokuvan kohtauksia.

Kaupunginosa on täynnä elektroniikkaa myyviä liikkeitä ja pieniä basaareja. Sieltä voi löytää kameroita tai muuta elektroniikkaa todella halvalla. Liikeiden hintoja kannattaa vertailla. Vähän kauempana rautatieasemasta voi löytää tuotteita kymmeniä tuhansia jenejä edullisemmin.

IMG_3335IMG_3330Elektroniikkaa myyviä basaareja

Akihabarassa on useita pelihalleja. Hallit ovat useassa kerroksessa, joissa portaat tuntuvat vain jatkuvan ylöspäin, eikä loppua näy. Pelit ovat myös vieraita, jollaisia en ole itse aikaisemmin nähnyt. Ihmettelin useampaakin pelikonetta, koska niissä ei tuntunut olevan minkäänlaisia ohjaimia. Peli oli jonkinlainen strategiapeli. Eräässä nurkassa seurasin japanilaista pelaamassa yhtä näistä. Hän oli asettanut laitteen tasolle useita kortteja, ja liikutti niitä edestakaisin. Liikeiden mukaan ruudulla sotilaat taistelivat komentojen mukaan. Jokaisella pelaajalla olikin mukana nippu kortteja, joilla he pelasivat näissä pelikoneissa. Myöhemmin löysimme useita monikerroksisia liikkeitä, jotka myivät näitä kortteja.

IMG_3341Gundam-pelikoneita

Täältä löytyy myös useita animea ja mangaa myyviä liikkeitä. Liikkeissä on aimaatioiden ja sarjakuvien lisäksi pienoismalleja, konsolipelejä ja muita näihin liittyvää tavaraa. Kaupat ovat monikerroksisia ja jokainen kerros on keskittynyt johonkin osa-alueeseen. Aikuisviihteelle on varattu useampi kerros.

IMG_3328Gundam-kahvila

IMG_3343IMG_3351Jason ja Freddy ovat muuttuneet hieman, miten nuoruudestani muistan…

Hashimoto

Hashimoto on rauhallisempi pieni kaupunginosa kaukana keskustasta. Matka junalla Shinjukuun kestää noin tunnin. Igarashi-sensein dojo sijaitsee täällä ja oli lyhyen kävelymatkan päässä hotellilta. Täällä on toki korkeita asuinkerrostaloja, mutta myös pienempiä japanilaisia omakotitaloja.

Hashimotossa ja sen ympäristössä on myös jonkin verran metsää ja kasvillisuutta.

IMG_3367Japanilainen kotipiha Hashimotossa

Roppongi

Roppongi on kallimpaa aluetta, joka on Tokion taidekeskittymä. Kaupunginosassa on designkauppoja ja -museoita, sekä paljon yökerhoja. Roppongin puistoissa ja kauppakeskuksissa on moderneja veistoksia. Kauppakeskusten kaupat ovat keskittyneet kalliisiin ylellisyystuotteisiin. Emme löytäneet kaupoista juurikaan ostettavaa, mutta kaupoissa oli mielenkiintoista käydä katselemassa. Ja kauppakeskusten ja muiden rakennusten arkkitehtuuri on hienoa ja modernia.

P1010150 P1010149

Shinjuku

Shinjuku on liike-elämän ja yöelämän keskus. Shinjukun rautatieasema on maailman vilkkain. Keskuksessa onkin jatkuva vilinä yötä päivää.

Kauppoja ja liikkeitä on myös paljon ja ne kytkeytyvät toisiinsa erilaisten siltojen ja tunneleiden kautta. Välillä olimmekin eksyksissä, kun yritimme etsiä jotain aiemmin vierailemaamme liikettä.

Aikidon Aikikai Hombu -dojo sijaitsee Shinjukun läheisyydessä.

P1000067 P1000077P1010020 P1010019P1000078 P1010024P1010022Arja ja Evangelion Unit-01 pachinkohallissa Shinjukussa

Shibuya

Shibuyja on keskus nuorisolle. Keskuksessa on paljon vaatekauppoja, kahviloita, ravintoloita ja yökerhoja. Ainakin illalla rautatieaseman läheisyydessä oli paljon nuorisoa ja Shibuyan rautatieaseman edustalla oleva risteys, Center gai, on yksi maailman vilkkaimmista.

P1010158

Mandela, Gandhi ja Kobayashi

Ihailen nykyään vain harvoja ihmisiä aidosti. Minulla on ollut aikidossa monia hyviä ja karismaattisia opettajia, joiden teknistä osaamista, kokemusta ja työtä aikidon eteen arvostan suuresti. En voi kuitenkaan sanoa varsinaisesti ihailevani heistä ketään. Minulle suuret esimerkit ja jonkinlaiset henkiset oppi-isät ovat tulleet suurimmaksi osaksi aikidon ulkopuolelta. Ihailen sellaisia ihmisiä kuin edesmennyt Mahatma Gandhi ja Nelson Mandela, joiden poikkeuksellinen elämäntyö poikkeuksellisissa olosuhteissa on jättänyt jälkensä maailmanhistoriaan. En tietenkään tunne kumpaakaan historian merkkihenkilöä henkilökohtaisesti, enkä tiedä, millaisia ihmisiä he ovat julkisen roolinsa takana, mutta heidän tavassaan rakentaa parempaa maailmaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa on jotain, josta mielestäni me kaikki ihmiset voisimme oppia.

Yksi asia erityisesti Nelson Mandelasta on jäänyt mieleeni. Kun Mandela menehtyi viime vuonna 95-vuoden iässä, kysyi muuan lehtimies Mandelan pitkäaikaiselta henkivartijalta, mikä teki Mandelasta niin suuren johtajan. Henkivartijan vastaus oli: ”Mandela arvosti jokaista kohtaamaansa ihmistä ja sai jokaisen ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi.”

Katsellessani kohta jo 80-vuotiaan Kobayashi-sensein toimintaa juhlaleirin tatamilla Kiotossa, minulle tuli tunne, että hänessä on jotain samaa kuin Nelson Mandelassa. Kobayashi-sensei kohtelee tatamilla kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Kuka tahansa harjoitusvuosisen määrästä, vyöarvosta, iästä, sukupuolesta tai kansalaisuudesta riippumatta voi päästä (tai joutua,) eteen opettajan ukeksi ja saada saman huumorilla sävytetyn hyväntuulisen kohtelun.

Olen itse kokenut monet kerrat Kobayashin leireillä sen, miten opettaja saa minut näyttämään typerältä muiden leiriläisten edessä ja saa muut nauramaan kömpelölle yritykselleni heittää opettajaa tatamiin sen jälkeen kun hän on ensin riepotellut minua kymmenen kierroksen iriminagellaan niin että tatami pöllyää. Siinä karhumaisessa karusellissä on vaikea säilyttää tyylikkyyttään ja budouskottavaa olemustaan. Mutta jostain kumman syystä en ole koskaan tuntenut itseäni nolatuksi Kobayashin käsittelyssä. Minulle ei ole naurettu vaan olemme nauraneet kaikki yhdessä. Toiset opettajat eivät pidä ja jotkut eivät edes salli, että treeneissä nauretaan. Itse uskon kuitenkin siihen, että iloinen rento ilmapiiri on eduksi oppimiselle eikä se ole pisaraakaan pois treenin intensiivisyydestä tai arvokkuudesta.

Mahatma Gandhi oli hassu ja hymyilevä lakanaan kääriytynyt pieni mies, joka pysäytti ilman aseita yhden maailman suurimmista sotilaallisista imperiumeista ja johdatti Intian itsenäisyyteen toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Nelson Mandela vietti elämästään suuren osan Etelä-Afrikan apartheidhallinnon tuomitsemana terroristina Robben Islandin vankilasaarella pakkotyössä. 27 vankeusvuoden jälkeen vankilasta ulos vapauteen ei kuitenkaan astunut katkera ja vihainen tai periaatteistaan luopunut mies vaan sieltä astui ulos aurinkoisesti hymyilevä harmaatukkainen arvokas vanha herra, joka lähti saman tien rakentamaan määrätietoisesti uuttaa rotusorrosta vapaata Etelä-Afrikkaa yhdessä niin sorrettujen kuin sortajienkin kanssa.

Minulle Kobayashi-sensei edustaa aikidomaailman Gandhia ja Mandelaa. En tiedä ketään toista opettajaa, joka osaisi luoda tatamille yhtä iloisen ja positiivisen ilmapiirin kuin Kobayashi-sensei enkä ketään toista opettajaa, jonka olemus säteilisi samanlaista rauhaa ja tasapainoa kuin Kobayashi-sensei. Kobayashin aito ja lämminhenkinen persoona, nallekarhumainen olemus, vahva tekniikka, määrätietoinen ja sitkeä asenne työntekoa kohtaan sekä 60 vuoden kokemus aikidosta ovat tehneet hänestä yhden aikidomaailman suurimmista opettajista. Kobayashi-sensei on onnistunut luomaan yli 120 dojon maailmanlaajuisen verkoston ja toteuttanut näin omalta osaltaan aikidon perustajan O-sensein kehotusta tehdä aikidosta yksi suuri perhe. Ei siis ole mikään ihme, että paikan päälle Kiotoon oli kerääntynyt yli neljäsataa aikidon harjoittelijaa 25 eri maasta juhlistamaan Kobayashi Dojon 45-vuotisjuhlaa.

Ryhmämme naisjäsenten mielestä Kobayashi-sensei on vastustamattoman söpö.
Ryhmämme naisjäsenten mielestä Kobayashi-sensei on vastustamattoman söpö.

Arvostan Kobayashi-senseitä ja hänen elämäntyötään aikidossa suuresti. Oli kunnia saada osallistua Kobayashi-sensein ja hänen poikansa Hiroaki-sensein dojon juhlaleirille ja näytökseen historiallisesti merkittävässä Kioton Butokudenissa. Domo Arigatoo Gozaimasta sensei!

Muut lähti mie jäin

Noniin, nyt on sitten koko muu porukka lähtenyt Japanista ja mie jäin vielä pariksi päiväksi. Ikävä kotiinkin painaa ajoittain varsinkin näin iltasella yksin huoneessa kirjoitellessa.
Vaihdoin hotellia lähemmäksi keskustaa, ja samalla vähän  huokeampaan kun yksin matkaan. Taifuunin piti iskeä ja iskikin viime yönä ja aamulla Tokioon, mutta itse olin pettynyt kun katselin yöllä ja aamulla ikkunasta ja normi vesisadetta ja vähän kovempaa sekä vähän tuuli, muuta ei sitten näkynyt. Aamupäivällä kun kävin ulkona niin  kyllähän sitä tuulta muutamassa kohtaa olikin ihan hyvänlaisesti. Ja enemmän se ilmeisesti ongelmia aiheutti jossain muualla lähinnä  tulvien takia.

Ostin aamulla wifi yhteiyttä jonka pitäisi toimia asemilla jotta voisin paremmin suunnistaa uudelle hotellille, ja muutenkin loppumatkalla. Noh, puoli tuntia ennen hotellista uloskirjautumista meni kännykkä  jumiin eikä sitä sitten saanut päälle kuin vasta akun loputtua, eli ei ihan hetkeen, olinhan yöllä ladanut akun. Onneksi se kävi sen verran  kuumana että sain sen tomimaan vielä hotellia etsiessäni, tosin ei se juurikaan siinä auttanut vaan ihan sattumalta pongasin hotellin. Googlemapsin ohjeet ehdin ladata ennen hotellista lähtöäni tähän miniläppäriini, joka ei kyllä tänäpäivänä oikein jaksa pelittää mitenkään. No itsekkin yllätyin kuinka hyvin pääsin Lidabashin asemalle, ottaen huomioon että suunnittelemani navikointisysteemi ei toiminut ja  aamulla Taifuuni sekoiti Tokion, joten osa junista ja metroista ei kulkenut. Mutta Lidabashin asemalla sitten etsinkin majapaikkaani tovin, kun sinne piti junalta olla noin 210m kävelymatka. Noh, pääsin asemalta ulos ja kirosin hetken kun en nyt oikein tiennyt mikä se noista korkeista taloista onkaan hotellini ja mihin suuntaan nyt sitten pitäisi lähteä, kun mikään ei suoraan näyttänyt hotelliltani vaikka useampikin korkeista taloista oli vähän samantyylinen. No siinähän pyörin ja pähkäili edestakaisin kävellen, kunnes menin takaisin sisälle, jos sieltä löytyis info ja joku joka osaisi opastaa. Sattumalta kiinnitin huomioni hissin kerrosnumeroihin ja siellähän se hotellini oli, eli samassa talossa kun asemakin. Totta, junalta oli varmaan se pari sataa metriä, ei asemalta.

Hotelliin saavuttaessa sää oli...
Hotelliin saavuttaessa sää oli…

No sisäänkirjautuminen tapahtui vasta klo 15 joten aikaa oli vielä reilu puoli tuntia, joten eipä haitannut vaikka vähän säädinkin hotellin etsimisessä. Siihen olin varautunutkin. Sisäänkirjautumisen jälkeen aika pikaisesti lähdin yliopistolle treenien perään, kun muistin että ne alkaa klo 17. Lähdettyäni tarkistin ajan almanakastani, ja nehän alkoikin klo 18 joten jäänpähän hetkeksi jälleen ihmettelemään Shinjukun aluetta, ennenkuin jatkan matkaa. Hyvissä ajoin olint yliopistolla, eli noin 17:20, joten ehdin sielläkin vähän ihmettelemään, että missäs me viikko sitten oltiinkaan. Ja näyttipä alue nyt paljon valoisemmaltakin kun olin aiemmin paikalla. Vaatteet vaihdettuani ja kellon lähestyttyä kuutta, aloin huolestua että missäs kaikki ovat? No muutama yliopiston aikidoka saapui ja minulle selvisi että aikatauluni oli muistiinpanoissakin väärin, treenithän alkoi 18:45. Mutta tämäpä olikin hyvä sattuma, kun pääsin seuraamaan kuinka nuoret (ensimmäisen vuoden) treenaajat järjestää treenipaikan kuntoon ennen sensein tuloa. Huh, olipahan se jotain ihan muuta kun mitä olin tajunnut tuolla edellisen kerran vieraillessani. Paikan kuulemma piti olla kunnossa 18:30 mennessä ja kaikilla oli kova kiire siivota ja laittaa kaikki paikalleen. Varsin kova vipellys oli ja hyvinhän sali ehdittiin laittaa kuntoon ennen sensein ilmestymistä. Sensei hyväksyi salin kunnon jonka jälkeen mm. vanhemmat oppilaat saivat laittaa hakamat päälle.
WP_20141006_16_49_30_Raw

WP_20141006_17_15_18_Raw

WP_20141006_17_18_35_Raw

Yliopistoa
Yliopistoa

Sateessa ja tuulessa olleita treenivaatteta
Sateessa ja tuulessa olleita treenivaatteta

Treenit menivät hyvin, tajusin jälleen että oonpahan unohtanut paljon ja paljon olisi uuttakin opittavaa sekä miten se jo tuntuikaan taas vähän huonosti pyörivän käsissäni. Harjoitukset olivatkin siis sitten asetreenit, ja viimevuosien vähäinen treeni kyllä tuntui ja näkyi. Ihan Jo:n peruslyönneissäkin oli haparuutta ja kun treenit oli japaniksi, olin kokoajan ihan pihalla mitä piti tehdä. Toki sensei sanoi mitä tehdään, mutta siitä puheensorinasta en osannut aina pongata tekniikan nimiä saati sitten muistanut mikä se taas olikaan tuo 😀 Peruslyöntien ja muutamien lyhyiden harjoitteiden jälkeen meidät sitten jaettiin kahteen ryhmään, ja toki olin aloittelijoiden ryhmässä, erityiesti sillä esityksellä
jonka olin alkupuoliskolla antanut. 😀 Mutta väitän että vähän aktiivisemmallakin treenaajalla helposti menee haparoinniksi kun pitää kylmiltään muistaa jo kata 22.  (hmmm kuuluikohan tämä nyt 22:n vai olikos tämä siitä 31:stä) Olipahan siinä sit haparointia, onneksi muut aloittelijat osasi, niin palautui palaset osaksi mieleen.

Treenin jälkeen minut ohjattiin toiseen pukutilaan, jossa siis ei ollut suihkua. Minä kun olin aatellut että nyt kyllä käyn dojolla suihkussa, kun siellä oli lämmintä vettäkin. No mutta jälleen ei ihan suunnitelmien mukaan mutta ihan ok. Lähdimme vielä treenin jälkeen syömään läheiseen ravintolaan, samaan missä olimme edellis maanantaina. Oli sovittu lyhyestä ruokailusta ja onneksi se ei venynyt, sillä juuri ja juuri ehdin hotellilleni, jossa piti olla klo23 mennessä mikäli halusi sisälle. Noh, ehkä ihan hyvä että on kotiintuloajat 😀

Kaikenkaikkiaan tänään oli kyllä oudoimmat treenit missä olen ikinä ollut. Yliopiston treeneissä on varsin tiukka hierarkia ja kuri, ja niitä kun ei tiedä eikä ymmärrä puheestakaan mitään niin siinä vaan koittaa olla mokaamatta kovin pahasti. Sensei kyllä käski ottaa rennosti jo heti alkutreeneissä, kun näki stressini ja tajuamattomuuteni mistään. Edellis maanantain treenit kun olivat lähempänä leiriä ja tuttuja juttuja, kuin nyt yksin länkkärinä oudossa maailmassa.

Venäläistä rulettia  yksi oli täysin wasabitäytteellä varustettu. Kuka sen saakaan.
Venäläistä rulettia
yksi oli täysin wasabitäytteellä varustettu. Kuka sen saakaan.

Mutta mukava päivä kaikenkaikkiaan.

WP_20141006_23_38_01_Raw

Sammandrag på svenska

Jag har hittils inte kommit mig för att skriva någonting under den här resan, men lyckligtvis har vi många duktiga skribenter i vår grupp som redan har skött om den saken exemplariskt. Det finns inte mycket jag kan tillägga som inte redan har sagts, men jag tänkte att jag för omväxlings skull ändå kunde göra ett kort sammandrag på svenska över mina egna upplevelser.

Resan har i sin helhet varit så pass upplevelserik och fantastisk att det är väldigt svårt att peka ut några enskilda saker. Det var fint att få träffa min mormor (och alla andra släktingar också, förstås). Förutom alla sevärdheter har det även varit en stor privilegie att få utöva aikido på budogrenens hemmaplan, så att säga. Kanske kommer jag ändå mest att sakna det japanska folkets uppfattning om artighet och respekt. Kustaa nämnde redan samurajernas morallära, ”bushido”, i sin tidigare bloggpost och jag tycker att det rätt så bra beskriver det japanska samhällets anda.

Trots att min japanska är (minst sagt) rostig, klarade jag ändå utan några större problem av exempelvis enkla frågor eller beställningar på kaféer, i butiker, osv. Men jag vill definitivt träna upp min japanska inför nästa besök…att lära sig läsa/tolka japansk text skulle onekligen vara till nytta.

Stort tack till hela gruppen för en fantastisk resa!
ありがとうございました

DSC00102
Medan resten av gruppen var i Kyoto tog jag en dag för mig själv och passade på att åka ner till Takamatsu för träffa några av mina släktingar. På bilden (från vänster till höger): min moster, min mors kusin och min 93-åriga mormor.

DSC00112
Min kusin kom också på besök senare på kvällen efter jobbet

Meiji University Aikido Club

Keskiviikko 1.10.2014

Aamutreenien jälkeen sovimme Igarashi-sensein kanssa, että saavumme Meidaimaen asemalle klo 18 ja opettaja on meitä vastassa. Illalla harjoitukset olisivat Meijin yliopistolla. Lisäksi saimme kuulla, että harjoitusten jälkeen olisi tiedossa juhlat.

Päivän vietimme eri porukoissa Shinjukussa. Meidaimae on Shinjukun vieressä heti seuraavalla junapysäkillä.

Lähdimme (Toni, Arja ja Hencca) Shinjukusta hyvissä ajoin ja olimme jo puoli kuusi Meidaimaen aseman edustalla. Siellä näytti olevan länsimaalaisia, aikidoharjoittelijoiden näköisiä ihmisiä odottamassa. Ja tunnistimmekin muutaman Kobayashin juhlaleiriltä. Yksi puolalainen tuli juttelemaan kanssamme tunnistettuaan meidät myös (tai siis Hencan.)

Kustaa, Ulla, Hans, Outi, Jenna ja Agneta saapuivat myös paikalle. Ja pian heidän jälkeensä myös opettaja. Hetken aikaa odotimme muita ihmisiä saapuvan paikalle, ja sitten lähdimme opettajan johdolla kävelemään kohti yliopiston tiloja.

Kiinnitin heti alkumetreillä huomiota, että meillä vaikutti olevan poliisit ohjaamassa kulkua. Matkaa oli varmaan joku 500 metriä. Laskin tältä matkalta kymmenen poliisia, joka ohjasi vastaantulijat jalkakäytävän vasempaan reunaan ja meille jäi toinen puoli. En ainakaan keksinyt mitään muuta syytä poliisien läsnäololle kuin meidän 30 länsimaalaisen joukko kävelemässä jonossa harjoituksiin.

Saavuimme Meijin yliopiston rakennukselle. Sisälle mennessä taas riisuimme kengät pois. Paikalliset Igarashi-sensein oppilaat ohjasivat meidät pukuhuoneisiin. Ilmeisesti japanilaiset vaihtavat vaatteet meitä nopeammin, koska yksi oppilaista hoputti meitä ystävällisesti toimimaan ripeämmin.

Yliopiston tatami on iso. Ja hyvä niin, koska harjoittelijoita oli paljon. Japanilaisten ja meidän suomalaisten lisäksi tatamilla oli myös puolalaisia ja amerikkalaisia harjoittelijoita.

Alkuverryttelyn veti yksi Igarashin oppilaista, opettajan ollessa sivussa. Verryttely myös hätkähdytti meidät heti alussa. Eturivin japanilaiset oppilaat alkoivat laskea kovaan ääneen japaniksi: “ichiiiiiiiii!! Niiiiiiiiiii!! Saaaaaaaaaaan!! Shiiiiiiiiiiii!!…” Tämä jatkui koko verryttelyn ajan.

Treenit menivät nopeasti. Itse harjoittelin japanilaisten ja amerikkalaisten kanssa. Ryhmässä tehtävissä harjoituksissa myös oman porukan kanssa. Igarashi-sensein vaimo oli myös harjoittelemassa ja harjoittelin kerran hänen kanssaan.

Treenien jälkeen oli luvassa iltajuhla. Kävimme nopeasti suihkussa. Tosin emmen tarpeeksi nopeasti, koska yksi oppilaista oli taas hoputtamassa meitä… Lähdimme taas kaikki yhtenä joukkona opettajan johdolla kohti juhlapaikkaa.

Juhlapaikka oli japanilainen ravintola, jonka yläkerran huone oli varattu meille. Huoneessa oli matalat pöydät. Pöytien alla oli monttu, johon jalat laitettiin ja istuttiin reunalla. Pöytien ääressä ei siis tarvinnut istua seizassa – polvi-istunnassa.

Varasimme meille yhden pöydän, mutta opettaja sanoi tiukkana, että jokaisessa pöydässä saa olla vain 7 ihmistä. Agneta ja Hencca istuivat toiseen pöytään. Opettaja ei kuitenkaan saanut ihmisiä menemään tasan. Amerikkalaisia olikin tullut enemmän kuin olivat aiemmin ilmoittaneet – virhe! Lopulta kaikki saatiin mahtumaan pöytiin.

Opettaja sanoi, että voimme tilata vapaasti listalta juomia. Tilasimme pöytäämme gin toniceja ja viskiä. Yllätys oli melkoinen kun juomat tulivat. Tarjoilija toi kaksi isoa kannua – toinen täynnä gin tonicia ja toinen viskiä.

Igarashin oppilaille päivä oli pitkä. Ravintolassa he palvelivat meitä, tekivät tilauksia ja juoksivat ympäriinsä opettajan pyyntöjen mukaan. He olivat käytännössä meidän palvelijoitamme. Viimeisenä ohjelmanumerona he tekivät Meiji-yliopiston hurraahuutoja suomalaisille, puolalaisille, amerikkalaisille ja japanilaisille.

Japanilaiseen tyyliin juhlat loppuivat kuin seinään ja lähdimme junalla takaisin hotellille. Hencca lähti puolalaisten kanssa jatkoille Shinjukuun ja sai myöhemmin huomata, että yllättäen junat eivät kuljekaan täällä läpi yön, vaikka voisi kuvitella…

P1010027P1010031

Outi ja gin tonic -kannu.

Pääseeköhän täältä edes kotiin?

Jenna tuossa kirjoittikin juuri, että matka kotia kohti on nyt edessä. Osa porukastamme, Hans, Ulla ja Jenna, ovat juuri tällä hetkellä matkalla kohti lentokenttää. Meidän loppujen pitäisi lähteä huomenna aamulla, mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Tänne odotetetaan nimittäin taifuunia, jossa tuulennopeus voi nousta yli 70 metriin sekunnissa… Kustaa tuossa juuri googletti, että hirmumyrskyksi lasketaan myräkät, joissa tuulennopeus on 32 metriä sekunnissa. Ilmatieteenlaitoksen mukaan tämänkaltainen myrsky mm. ”tuhoaa perinpohjin rakennukset”. Että jos mua ei kuulu kotiin, on tullut säästä johtuva viivytys…

Eilen oli hauska päivä. Aamu alkoi aikaisilla (6.30) treeneillä Igarashin dojolla. Tämän jälkeen teimme viimehetken tuliaisostoksia läheisissä ostoskeskuksissa. En jaksanut mitenkään lähteä enää keskustaan palloilemaan, sillä väsymystaso alkaa olla ihan omaa luokkaansa. Yöunet ovat minulla täällä jääneet keskimäärin noin neljään-viiteen tuntiin yössä. Tähän kun lisää aikidotreenien määrän ja jatkuvan kävelyn paikasta toiseen, voi todeta, että palautua ei oikein ehdi. Mutta ei se mitään, en minä tänne nukkumaan tullutkaan. Reissu on opettanut, että aika vähillä unilla selviää loppujen lopuksi ihan hyvin, mikä on arvokas opetus tällaiselle silloin tällöin unettomuudesta kärsivälle ja asiasta stressaavalle.

Iltapäivällä osa porukasta lähti vielä toisiin treeneihin. Minä valitsin karaoken! Kävimme Ullan ja Hansin kanssa vetäisemässä kahden ja puolen tunnin setin sillä aikaa kun muut treenasivat. Karaoken jälkeen lähdimme koko porukka yhdessä Igarashin, hänen vaimonsa ja uchi-deshinsa kanssa illalliselle. Sensei on hauska seuramies, joten ilta jatkui aika pitkään. Kuultuaan karaokeinnostuksestamme senseikin halusi lähteä karaokeen. Saimme huomata, että sensei osaa laulaa todella hyvin.

Ilta oli todella hauska, enkä voi kuin ihmetellä tämän maan vieraanvaraisuutta. Uskon, että tällaisen aikido-ryhmämatkan avulla olemme saaneet maasta paljon enemmän irti verrattuna tavallisiin turisteihin. Olemme päässeet aikidon avulla lähemmäs paikallisten arkea. Sellaisia kokemuksia ei voi matkatoimistosta ostaa. Se on minusta todella hienoa ja toivon, että pääsemme tekemään samanlaisen treenimatkan tulevaisuudessa uudestaan.

Tämä matka on myös varmasti kaikkien meidän mielestä lähentänyt ”tiimiämme”. Vaikka tällainen intensiivinen parin viikon yhdessäolo on raskasta, on se samalla erittäin mukavaa ja sopii hyvin ainakin tällaiselle sosiaaliselle tyypille kuin allekirjoittanut! Kiitos kaikille rakkaille ystävilleni tästä matkasta. Älkää kuitenkaan jaksako hirveen kauan sitä halpa geisha -vitsiä, se alkaa olla jo nyt aika kulunut…

Kunhan täältä myrskystä pääsen ensin kotiin, odotan innolla treenejä ja leirejä kotimaassa. Matka on laajentanut käsitystäni aikidosta ja arvostus ja rakkaus lajia kohtaan on kasvanut. Sori dorka ilmaisu, mutta en pysty oikein tuottamaan järkeviä lauseita tässä väsymystilassa. Over and out!

IMG_0831.JPG

IMG_0832.JPG

Kohta kotiin

Heisan!

Minä en ole tämän matkan aikana juuri blogiin kirjoittanut, joten nyt postaankin kolme tekstiä peräkkäin, hahhaa.

Tämä on toinen matkani Japaniin ja vaikka kumpikin reissu on ollut mahtava ja juuri mitään en vaihtaisi pois (tässä vaiheessa kaikki väsymyksestä aiheutuneet itku-kiukuttelut voi hyvin unohtaa), tiedän kuitenkin taas monta asiaa, jotka seuraavalla matkalla aion tehdä toisin.

Tällä matkalla olisin toivonut, että olisin älynnyt ottaa mukaan täppärin/ipadin, sillä blogiin on huomattavasti helpompi osallistua koneella kuin kännykällä. Näitä postauksia varten olen lainannut Kustaan konetta ja Ullan kuvia. Sekä tällä että edellisellä matkalla lainailin myös ahkerasti adapteria; nyt olen sentään hankkinut oman.

Ajattelinkin tässä matkan päätteeksi listata hieman asioita, jotka saattavat helpottaa omaa matkaasi, jos Japaniin mielit joskus tulla.

Luottokortti: Kummallekaan matkalle en ole osannut ottaa käteistä riittävää määrää mukaan. Pankkikortti täällä ei käy, joten luottokortti on hyvä asia olla olemassa. Sekään ei kaikkialla käy ja olimme mm. varautuneet maksamaan hotellimme käteisellä. Lentokentältä rahaa saa vielä nostettua/vaihdettua, mutta muuten Japanissa esimerkiksi Seven-elevenit ja kuulemma myös postit ovat hyviä paikkoja nostaa käteistä.

Adapteri: Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta itse siis menin puolitoista matkaa ilman ja lainailin kavereilta. Hotelleissa saattaa olla lainattavia adaptereita, en kokeillut kysyä. Jos on epäilystä siitä, minkälainen adapterin pitää olla, sen voi myös hankkia esim. lentokentältä. Ostin omani paikallisesta halpahallista. Minulla oli töpseli mukana ja myyjä ystävällisesti availi eri pakkauksia, että saatiin kokeiltua sopivuutta, kun minä en osannut sanoa, mitä halusin.

Karttoja: Tai internet-yhteys mokkulalla (tämän systeemin voi vuokrata lentokentältä myös. Maksaa himpun verran, mutta se on sen arvoista). Hieman kannattaa selvittää etukäteen, minne on menossa, muuten esimerkiksi metro voi aiheuttaa pienoisen shokin. Japanissa toimii eri metroyhtiöitä omilla linjoillaan, joten mitään kovinkaan yhtenäistä metrokarttaa tai reittiopasta ei ole kovin helppo löytää. Metroissa matkustamiseen liittyen hankimme täältä Suica-nimisen kortin, jolla ymmärtääkseni Tokion alueella saa rallata junissa, metroissa ja busseissa. Korttiin ladataan rahaa ja on se paljon kätevämpää kuin ostaa joka matkalle erikseen oma lippu.

Matkavakuutus ja matkatavaravakuutus: Kannattaa katsoa, että molemmat ovat voimassa. Näitäkin saattaa tarvita.

Noin yleensä kannattaa pitää passi mukanaan, sillä sitä saattaa tarvita yllättävissäkin paikoissa.

 

Jos joku asia on minulle ollut helpotus, niin kielen vähäinen osaaminen. Kielitaito ei ole millään tavalla välttämätöntä, sillä suurkaupungeissa on ainakin opastus julkisissa liikennevälineissä hoidettu hyvin englanniksikin. Kanjien osaaminen on kuitenkin auttanut tai ainakin nopeuttanut pienissä asioissa, kuten siinä, että tiedät suurin piirtein, mitä tilaat ravintoloissa ja mitä asiat maksavat.

Kaiken kaikkiaan Japani on todella palvelualtis maa. Ei tarvitse kuin pari kertaa kääntyä ympäri huuli pyöreänä ja yleensä vieressä on heti joku paikallinen valmiina auttamaan. Myös asiakaspalvelu on aivan omaa luokkaansa.

Seuraavaa matkaa odotellessa 🙂 Suosittelen Japanin reissua kaikille maasta vähänkään kiinnostuneille. Se kannattaa, rakastutte maahan.