Meiji University Aikido Club

Keskiviikko 1.10.2014

Aamutreenien jälkeen sovimme Igarashi-sensein kanssa, että saavumme Meidaimaen asemalle klo 18 ja opettaja on meitä vastassa. Illalla harjoitukset olisivat Meijin yliopistolla. Lisäksi saimme kuulla, että harjoitusten jälkeen olisi tiedossa juhlat.

Päivän vietimme eri porukoissa Shinjukussa. Meidaimae on Shinjukun vieressä heti seuraavalla junapysäkillä.

Lähdimme (Toni, Arja ja Hencca) Shinjukusta hyvissä ajoin ja olimme jo puoli kuusi Meidaimaen aseman edustalla. Siellä näytti olevan länsimaalaisia, aikidoharjoittelijoiden näköisiä ihmisiä odottamassa. Ja tunnistimmekin muutaman Kobayashin juhlaleiriltä. Yksi puolalainen tuli juttelemaan kanssamme tunnistettuaan meidät myös (tai siis Hencan.)

Kustaa, Ulla, Hans, Outi, Jenna ja Agneta saapuivat myös paikalle. Ja pian heidän jälkeensä myös opettaja. Hetken aikaa odotimme muita ihmisiä saapuvan paikalle, ja sitten lähdimme opettajan johdolla kävelemään kohti yliopiston tiloja.

Kiinnitin heti alkumetreillä huomiota, että meillä vaikutti olevan poliisit ohjaamassa kulkua. Matkaa oli varmaan joku 500 metriä. Laskin tältä matkalta kymmenen poliisia, joka ohjasi vastaantulijat jalkakäytävän vasempaan reunaan ja meille jäi toinen puoli. En ainakaan keksinyt mitään muuta syytä poliisien läsnäololle kuin meidän 30 länsimaalaisen joukko kävelemässä jonossa harjoituksiin.

Saavuimme Meijin yliopiston rakennukselle. Sisälle mennessä taas riisuimme kengät pois. Paikalliset Igarashi-sensein oppilaat ohjasivat meidät pukuhuoneisiin. Ilmeisesti japanilaiset vaihtavat vaatteet meitä nopeammin, koska yksi oppilaista hoputti meitä ystävällisesti toimimaan ripeämmin.

Yliopiston tatami on iso. Ja hyvä niin, koska harjoittelijoita oli paljon. Japanilaisten ja meidän suomalaisten lisäksi tatamilla oli myös puolalaisia ja amerikkalaisia harjoittelijoita.

Alkuverryttelyn veti yksi Igarashin oppilaista, opettajan ollessa sivussa. Verryttely myös hätkähdytti meidät heti alussa. Eturivin japanilaiset oppilaat alkoivat laskea kovaan ääneen japaniksi: “ichiiiiiiiii!! Niiiiiiiiiii!! Saaaaaaaaaaan!! Shiiiiiiiiiiii!!…” Tämä jatkui koko verryttelyn ajan.

Treenit menivät nopeasti. Itse harjoittelin japanilaisten ja amerikkalaisten kanssa. Ryhmässä tehtävissä harjoituksissa myös oman porukan kanssa. Igarashi-sensein vaimo oli myös harjoittelemassa ja harjoittelin kerran hänen kanssaan.

Treenien jälkeen oli luvassa iltajuhla. Kävimme nopeasti suihkussa. Tosin emmen tarpeeksi nopeasti, koska yksi oppilaista oli taas hoputtamassa meitä… Lähdimme taas kaikki yhtenä joukkona opettajan johdolla kohti juhlapaikkaa.

Juhlapaikka oli japanilainen ravintola, jonka yläkerran huone oli varattu meille. Huoneessa oli matalat pöydät. Pöytien alla oli monttu, johon jalat laitettiin ja istuttiin reunalla. Pöytien ääressä ei siis tarvinnut istua seizassa – polvi-istunnassa.

Varasimme meille yhden pöydän, mutta opettaja sanoi tiukkana, että jokaisessa pöydässä saa olla vain 7 ihmistä. Agneta ja Hencca istuivat toiseen pöytään. Opettaja ei kuitenkaan saanut ihmisiä menemään tasan. Amerikkalaisia olikin tullut enemmän kuin olivat aiemmin ilmoittaneet – virhe! Lopulta kaikki saatiin mahtumaan pöytiin.

Opettaja sanoi, että voimme tilata vapaasti listalta juomia. Tilasimme pöytäämme gin toniceja ja viskiä. Yllätys oli melkoinen kun juomat tulivat. Tarjoilija toi kaksi isoa kannua – toinen täynnä gin tonicia ja toinen viskiä.

Igarashin oppilaille päivä oli pitkä. Ravintolassa he palvelivat meitä, tekivät tilauksia ja juoksivat ympäriinsä opettajan pyyntöjen mukaan. He olivat käytännössä meidän palvelijoitamme. Viimeisenä ohjelmanumerona he tekivät Meiji-yliopiston hurraahuutoja suomalaisille, puolalaisille, amerikkalaisille ja japanilaisille.

Japanilaiseen tyyliin juhlat loppuivat kuin seinään ja lähdimme junalla takaisin hotellille. Hencca lähti puolalaisten kanssa jatkoille Shinjukuun ja sai myöhemmin huomata, että yllättäen junat eivät kuljekaan täällä läpi yön, vaikka voisi kuvitella…

P1010027P1010031

Outi ja gin tonic -kannu.

Vastaa