Varmaan lähes jokaisen aikidoharrastajan haavena on matkustaminen Japaniin harjoittelemaan. Nyt tämä haave toteutui omalla kohdallani. Tosin matka sai synkkiä pilviä ylleen heti alkumetreillä. Loukkasin polveni aikidoharjoituksissa suomessa noin kaksi viikkoa ennen Japaninmatkaa. Lääkäri totesi, että rakenteellisia vaurioita ei vaikuta olevan ja polvi on vain venähtänyt.
Polvi on ollut kuitenkin yhä kipeä ja mietin, miten pystyn harjoittelemaan? Ensimmäiset harjoitukset olivat Okamoto-sensein harjoitukset Kiotossa. Laitoin polveen neopreenisen tuen, joka lämmittää polvea ja samalla tukee. Lisäksi mainitsin opettajalle, että minulla on vamma polvessa ja minun pitää tehdä hitaasti ja on jotain tekniikoita, joita en pysty tekemään. Opettaja totesi, että teet vain sen minkä pystyt.
Ensimmäinen harjoitus alkoi hyvin. Pyysin aina paria tekemään hitaasti ja jokainen ymmärsi tämän. He tekivät hitaasti ja kysyivät onko sopivan hitaasti ja onko muuten ok? Kaikki olivat varmasti huomanneet, että en alkukumarruksissa pystynyt istumaan seizassa, polvi-istunnassa.
Mutta sitten kokyo-ho -tekniikassa polvi petti yhtäkkiä alta. Polveen tuli jotenkin kiertoa, ja kivun saattelemana kaaduin selälleni. Pari säikähti ja kysyi heti “Is it the knee??”
Jatkoimme hitaammin, mutta polveen sattui aina jos tuli vähänkin kiertoa tai sivuttaisliikettä. Päätin ensimmäisten treenien jälkeen jättää toiset, edistyneemmille tarkoitetut harjoitukset väliin ja katsoa ne tatamin laidalta.
Seuraavat harjoitukset olisivat seuraavana aamuna. AJattelin lepuuttaa jalkaa yön yli ja kokeilla uudestaan. Kun olen haaveillut matkasta yli kymmenen vuotta, ja olen panostanut siihen aikaa ja rahaa, en halunnut tässä vaiheessa jättää treenejä väliin.
Seuraavana aamuna polvi oli vielä hieman kipeä, mutta päätin lähteä kokeilemaan. Tällä kertaa osasin jo ennakoida liikkeitä, missä kierto polveen voisi tulla ja varoa kipeää polvea. Lisäksi tein ukemit ja alasmenot siten, että polveen tulisi mahdollisimman vähän rasitusta. Yhden kerran polvessa tuntui, mutta muuten harjotukset menivät hyvin ja tuli myös hiki.
Tähän mennessä olen käynyt kaksissa Okamoto-sensein harjoituksissa, Kobayashi-sensein juhlaleirin kaksissa harjoituksissa ja tänään aamulla Igarashi-sensein aamuharjoituksissa. Joka kerta harjoitusparit ovat tehneet hitaasti ja varovasti ja olen pystynyt harjoittelemaan.
Hombun treenit jätin väliin ja katsoin ne tatamin laidalta. Näin jälkikäteen olisin uskonut pystyväni myös niissä harjoittelemaan. Hombulla on hyvin tiukat säännöt, kuinka siellä tulee käyttäytyä ja tämä koskee myös katsojia. Harjoituksia seurataan puulattialla vain joko polvi-istunnassa tai risti-istunnassa koko harjoitusten ajan. Kustaa totesikin, että meille katsojille treenit taisivat olla rankemmat kuin tatamilla harjoitelleille.
Tänään illalla menemme vielä Igarashi-sensein iltaharjoituksiin. Menemme Meidaimae Stationille ja sieltä opettajan johdolla dojolle. Illalla osallistumme tatamijuhlaan.
Teknisesti japanilainen aikido ei juuri eroa siitä, miten teemme suomessa. Erot ovat enemmän harjoittelijoiden käyttäytymisessä ja dojokulttuurissa.
Dojolle tullessa kengät riisutaan ja jätetään eteisen telineeseen. Tämän jälkeen tehdään tatamin reunalta shomenia kohti.
Harjoittelijat ovat hyvin kurinalaisia. Tämä liitty toki myös japanilaiseen kulttuuriin ja käyttäytymiskoodeihin. Dojolla harjoittelijat eivät puhu turhia, vaan keskittyvät harjoitteluun. Opetusta seurataan hiljaa seizassa istuen.
Olen huomannut eroja siinä, mihin ja miten harjoittelijat kumartavat, ja mitä he harjoitusten aikana sanovat. Monet sanovat dojolle tullessa ensimmäisen kerran kumartaessaan “Onegai shimasu.” Lisäksi näin sanotaan toiselle kun tekniikkaa tehdessä tekijää vaihdetaan. Suomessa olen tottunut, että tämä sanotaan vain kerraan uuden parin kanssa.
Itselleni oli uutta myös se, että harjoitusten jälkeen kumarrettiin polviltaan vielä jokaiselle, jonka kanssa olit harjoituksissa harjoitellut. Näin tapahtui Okamoto-sensein salilla ja Hombulla.
Tähän mennessä jokaisella dojolla on tatami siivottu yhdessä harjoitusten päätteeksi. Roskat lakaistaan tatamin keskelle, josta ne imuroidaan. Jokaiselle annetaan märkä rätti, jolla tatami pyyhitään. Kun kaikki osallistuvat siivoukseen ja se on organisoitu, siivous tapahtuu nopeasti.
Harjoittelijat ovat olleet ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan. Vaikka minulla on polvi vaikeuttanut harjoittelua, ovat harjoitukset tähän mennessä olleet antoisat. Tulen varmasti tänne tulevaisuudessa uudestaan ja toivottavasti silloin voin harjoitella täysipainoisesti.
Aamulla Hashimotossa menossa Igarashi-sensein harjoituksiin.
Oranssi on onnekas väri.
Palatsin sisältä. Punaiset raidat tatamissa kertovat rakennuksessa asuvien ja vierailevien arvosta.
Reissulla olivat Kustaa, Hans, Hencca, Jenna ja Ulla tässä kameran takana.
