Viikko kotiinpaluun jälkeen

Tästä yhteinen kahden viikon seikkailumme alkoi
Tästä se alkoi.

Kirjoitan tätä viimeistä blogipostaustani maanantaiaamuna bussissa matkalla Hämeenlinnasta Lahteen. Maisemat bussin ikkunasta ovat täydellisen erilaisia kuin ne, mihin Tokiossa, Kiotossa ja Osakassa ehdin jo tottua. Taloja on vain harvakseltaan, pilvenpiirtäjiä ei ensinkään. Savisia peltoja ja syksyistä metsää näkyy sitäkin enemmän. Suomi on Japaniin verrattuna harvaan asuttu maa ja aamubussissa on taivaallisen väljää ja tilavaa. Syksyn pimeydestä, koleudesta ja harmaudesta huolimatta Suomi on kerrassaan hieno maa elää ja asua. Täällä on tilaa ja rauhaa tehdä asioita omaan tahtiin.

Japanin suurkaupungeissa on toisin. Junat ja bussit ovat usein tupaten täyteen ahdettuja. Naisille on omia junavaunuja, jotteivat pervot herrasmiehet pääse kourimaan heitä ruuhka-ajan tungoksessa. Neonvalot välkkyvät kaduilla, pilvenpiirtäjien massiiviset silhuetit kurkottelevat kohti taivasta ja joka kadunkulmassa seisovat juoma-automaatit houkuttelevat tunkemaan 100 jenin kolikoita sisäänsä silloinkin kun ei edes janota. Ihmiset jonottavat joka paikkaan siisteissä ennalta määrätyissä jonotuspaikoissa. Tavaratalon hississä meitä ohjaa eteenpäin robottimaista vahanukkea muistuttava hissiopas (omituisimpia ammatteja, mitä olen eläissäni kohdannut). Shinjukun maanalaisten ostoskeskusten tavaramäärä ahdistaa ja japanilainen ylimuodollinen käyttäytymiskoodisto kuristaa pidemmän päälle kurkkua.

Silti tällä reissulla Japani kolahti. Se kolahti oikein kunnolla. Ehkä se johtui osittain siitä, että tällainen täydellinen irtiotto arjesta tuli itselläni todella tarpeeseen. Ehkä kyse oli myös siitä että edelliset pitkät matkani olivat suuntautuneet Kiinaan ja Mongoliaan, joihin verrattuna Japani on järjettömän siisti, hyvin organisoitu, turvallinen (jos nyt ei sitten satu pelkäämään sellaisia pieniä luonnon aiheuttamia yllätyksiä kuten maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja taifuuneja) ja ennen kaikkea ystävällinen maa. Ihmiset ovat luotettavia, ruoka puhdasta ja kaikki toimii käsittämättömän hyvin.

Ehkä parasta tällä reissulla oli kuitenkin se, kuten jo useissa aiemmissa blogipostaukisssa olemme todenneet, että jostain syystä meidän ryhmämme sai joka paikassa todella lämpimän, vieraanvaraisen ja ystävällisen vastaanoton. Sitä eivät sen enempää Tokion ruuhkat, oudot papumössöä sisältävät pullat kuin jatkuvasta kävelystä kipeytyneet jalatkaan pystyneet vesittämään.

Maalaiset miljoonakapungin ruuhkassa.
Maalaiset miljoonakapungin ruuhkassa.

 

Lahti Yuko Aikikain ryhmä vuorella Hakonessa rikkilähteiden höyryjä haistelemassa.
Lahti Yuko Aikikain ryhmä Arjaa ja Tonia lukuunottamatta Hakonen rikkilähteiden höyryjä haistelemassa.
Rauhallinen treenipaikka löytyi Hakonesta parin tunnin junamatkan päästä Tokiosta.
Hakonesta löytyi Tokion ruuhkiin kyllästyneille suomalaisille sopiva rauhallinen ja luonnonläheinen treenipaikka.

Yksi oman matkani parhaita asioita oli Igarashi-sensein treeneissä vierailu hänen kotikonnuillaan Tokion Hashimotossa. Tapasin Igarashi-sensein ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten vuonna 1992. Sen jälkeen olen osallistunut noin neljällekymmenelle Igarashi-sensein leirille Suomessa ja ulkomailla ja vieraillut hänen luonaan Japanissakin pari kertaa aiemmin. Vaikka en ole koskaan halunnut harjoitella vain yhden opettajan opissa tai vain yhden opettajan tavalla, on Igarashi-sensei minulle kuitenkin tärkein ja läheisin opettaja aikidossa. Hänen aikidossaan, budossaan, persoonassaan ja spiritissään (ei välttämättä aina tekniikassaan) on jotain, joka sopii juuri minulle, istuu minun pirtaani parhaiten. Oli hieno huomata, kuinka opettaja silminnähden arvosti sitä, että olin saanut oman dojoni harjoittelijoita näin ison ryhmän mukaan. Japanilaiset arvostavat yhteisöllisyyttä suuresti ja myös panostavat siihen paljon.

Omaa mieltä lämmitti myös se, miten muutama viime vuosina aikidosta aika lailla taukoa pitänyt ryhmämme jäsen innostui aikidosta taas aivan uudella tavalla matkan aikana, vaikka ennen matkaa vielä kyselivät, onko pakko osallistua harjoituksiin. Muistan yhdenkin aikaisen aamun Apa Hotel Hashimotossa, kun vastoin kaikkia odotuksiani koko ryhmämme ilmaantui hotellin ala-aulaan klo 06.00 keikogit päällä valmiina lähtemään ”vapaaehtoisiin” aamuharjoituksiin Igarashi-sensein dojolle. Sellaista ihmettä ei Suomessa ihan helposti tapahtuisi!

Matkan aikana kaikille taisi valjeta se, että aikidon kautta pääsee paljon syvemmälle japanilaiseen kulttuuriin ja pääsee tutustumaan paikallisiin ihmisiin aivan eri tasolla kuin vain turistia leikkimällä. Ilman Igarashi-senseitä ja hänen huikeita oppilaitaan, erityisesti Irie-sania ja muita Meiji Universityn oppilaita, emme olisi koskaan päässeet näkemään ja kokemaan Japania niin syvällisesti ja aidosti. Ja olihan se huikeaa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen nähdä omasta opettajastaan uusia puolia. Yllätyin ja pakko myöntää, myös hieman liikutuin yhteisessä karaoke-tuokiossamme siitä, miten hyvin ja kauniisti opettaja osaa laulaa. Se taito ei valitettavasti vain ole siirtynyt opettajalta oppilaalle! ;-D

Suuri kiitos senseille, hänen vaimolleen ja oppilailleen huikeista iltajuhlista, mukavista treeneistä ja mm. Hakone-matkakohdevinkistä!

Sayonara-illanvieton jatkojen jatkot Hashimotossa.
Sayonara-illanvieton jatkojen jatkot Hashimotossa. Samalla juhlittiin Hencan (edessä vasemmalla) aikidon 20-vuotistaiteilijajuhlaa. Irie-san ja sensein vaimo allekirjoittaneen vieressä. Sensei itse takana vasemmalla Outi-sanin vieressä.

Tämä matka oli itselleni niin aikidollisesti kuin muutenkin yksi parhaista matkoista ikinä. Meillä oli hieno värikäs porukka ja kaikki tuntuivat nauttivan reissusta kovasti. Seuran yhteisestä matkasta Japaniin on puhuttu jo kohta kymmenen vuotta, joten reissu oli siinäkin mielessä todella merkittävä etappi seuran historiassa. Olen aivan varma, että seuraavaa yhteistä aikidomatkaa ei tarvitse odotella yhtä kauan. Sen verran kova polte kaikilla taisi Japania kohtaan jäädä. Alustavasti puhuimmekin jo, että seuraava yhteinen reissu Japaniin tehdään viimeistään vuonna 2018, kun Igarashi-senseillä on juhlaleiri. Eli ei muuta kuin vain säästöpossuun matkatili auki niin lähdetään muutaman vuoden päästä entistä isommalla porukalla takaisin tuonne kiehtovaan nousevan auringon maahan.

Suuri kiitos vielä tähän loppuun Outille etukäteisjärjestelyistä majoitusten ja Kobayashi-sensein juhlien suhteen,  Tonille blogin rakentamisesta, Hansille tulkkauksista ja valokuva-arkistoinnin hoitamisesta, Ullalle loistavasta navigoinnista paikan päällä  ja kaikille muille ryhmämme jäsenille erinomaisesta matkaseurasta! Hienoa, että olitte mukana! Kiitos myös Teemun porukalle virallisen edustuksen hoitamisesta Kobayashi Dojon juhlissa!

Matkamme sloganiksi muotoutunut ”Ryhmämatka on tyhmä matka” ei pitänyt tällä kertaa ihan paikkaansa. Näyttää siltä, että myös toinen sloganimme ”What happens in Japan, stays in Japan”, on tämän blogin kautta osittain kumottu sekin.

Lisää matkatarinoita ja -kuvia sekä japanilaistyylistä karaokea on tarjolla Lahden leirillä itsenäisyyspäiväviikonloppuna 5.-6.12. Tervetuloa kaikki blogimme lukijat mukaan!

Seuraavaa tyhmää ryhmämatkaa odotellessa!

Kustaa

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikko kotiinpaluun jälkeen

Vastaa