Pukeutumisesta ja syömisestä

Kirjoitettu 5. ja 7.10.

Tänään on viimeinen ilta tällä Japanin reissulla; toisaalta on tosi haikea olo, kun mukava matka päättyy ja toisaalta odotan kovasti kotiin pääsyä. Toivottavasti taifuuni ei hidasta matkan tekoa, sillä se on japanilaisten uutisten mukaan lähestymässä Tokiota huomisaamuna, jolloin meillä lähtee lento.

Olen koko matkan ajan kiinnittänyt huomiota japanilaisten huolelliseen pukeutumiseen, mikä alkaa jo aivan pienillä lapsilla. Olemme pari kertaa ohittaneet lastentarhan, jonka pihalla aivan pienimmätkin juuri kävelemään oppineet lapset on puettu samanlaisiin asuihin pyöreäkupuisia lierihattuja myöten. Sama yhtenäinen pukeutuminen jatkuu koulussa, yliopistoissa ja työpaikoilla, ainakin mitä olemme nähneet kaupungilla. Japanilaisilla lapsilla ja nuorilla on yhtenäiset koulupuvut, tytöillä tumma yksivärinen tai ruudullinen vekkihame ja valkea kauluspaita, ja pojilla tummat suorat housut ja samanlainen paita kuin tytöillä. Joidenkin koulujen asuihin kuuluu myös satiininen rusetti paidan kauluksessa ja neulepaita tai -liivi. Pienimmillä koululaisilla saattaa olla lierihattu tai samanlaiset lippikset. Myös koululaisten kengät ja tytöillä nilkka- tai polvisukat ovat yhtenäiset. Melkoisen erilaista suomalaiseen rentoon koulupukeutumiseen verrattuna!

Kävimme tällä viikolla Meijin yliopiston aikidoseuran treeneissä, jossa meitä ulkomaalaisia opastamaan (todennäköisesti) määrätyt opiskelijat noudattivat myös astetta aikuisempaa yhtenäistä pukeutumista. Naispuolisilla opiskelijoilla oli tummansininen jakkupuku ja jälleen valkea kauluspaita. Miesopiskelijoilla puolestaan oli sama tummansininen puku, mutta takki ei ollut tavallinen pikkutakki, vaan kultanappinen suorakauluksinen takki, josta minulle tuli mieleen Kiinan ja Pohjois-Korean valtioiden johtajien asut. Opiskelijat siirtvät valmistuttuaan sujuvasti työelämään jatkamalla asiallisella puku-linjalla. Illan ruuhka-aikoina Tokion junat ovat täynnä näitä pukumiehiä ja -naisia. Lieneekö yhtenäinen pukeutuminen samantasoisuuden, harmonian, selkeyden vai minkä vuoksi muodostunut käytäntö?

Yleensäkin japanilaiset ovat erittäin tarkkoja pukeutumisestaan, ja jo aiemmin mainitsemani junat ovat hyvä mahdollisuus heidän pukeutumisensa tarkkailuun. Sekä miehet että naiset käyttävät huolella valittuja asukokonaisuuksia, joissa pienimmätkin yksityiskohdat ovat mietittyjä. Asut sukkia, laukkuja ja kenkiä myöten ovat täydellisesti yhteen sopivia. Joskus junavaunussa olen katsonut kaikki paikalliset matkustajat vuoronperään läpi, eikä kellään ole ollut mitään “virhettä” pukeutumisessaan! Suomessa näin tarkka pukeutuminen on harvinaisempaa. Lisäksi kaiken ikäiset naiset käyttävät enemmän klassisia hame ja pusero yhdistelmiä, kuin Suomessa. Pukeutuminen liittynee japanilaisten esteettisyyteen, mikä ilmenee esimerkiksi perinteisissä teeseremonioissa ja japanilaisissa esineissä. Toisaalta mietin liittyisikö se myös kurinalaisuuteen, joka ilmenee lähes kaikessa japanilaisten toiminnassa ja toisten ihmisten kunnioittamiseen.

Odotin etukäteen pääseväni matkan aikana tutustumaan monipuolisemmin japanilaiseen ruokakulttuuriin, sillä etukäteen tunsin vain sushin ja misokeiton. Näitä ruokia pääsinkin matkan aikana syömään, ja erityisesti eräs sushiravintola oli erittäin hyvä kokemus. Siellä saimme tuoreita eri kalalajeja ja mätiä susheissa tarjottuna. Onigirit eli kolmionmalliset riisinyytit erilaisilla täytteillä ja norilla eli merilevällä päällystettynä olivat minulle uusi tuttavuus. Onigirit ovat japanilaista pikaruokaa ja niitä myydään pienissäkin ruokakaupoissa.

IMG_3024

Kyoto Village -hotellin aamupala

Se on ollut minulle kuitenkin yllätys, kuinka paljon japanilaiset syövät lihaa. Luulin nimittäin, että he eivät syö juuri lainkaan lihaa. En syö itse lihaa, ja välillä oli jopa vaikeuksia löytää täysin lihatonta ruokaa ja olin siihen hetkittäin (siis nälkäisenä!) aika tuskastunut. Pari kertaa sattui niin, että tarjoilija sanoi jonkun tietyn ruuan olevan lihaton, mutta käytännössä esimerkiksi uedo-nuudelikeiton pohjalla oli lihaa ja se oli keitetty lihaliemeen. Epäonnistunein ruokavalintani oli pienessä kulmaruokalassa tilaamani nuudelikeitto, joka olikin kylmänä tarjoiltua ja sen päällä oli raaka kananmuna. Tämän jälkeen välttelin kaikkia ruokia, joissa oli kananmunaa, paitsi susheissa olevaa kananmunalevyä. Niin, ja kaksi kertaa ostin makeaa ruokaa, jota luulin ostaessani suolaiseksi. Oltiin Kiotossa temppelialueen luona olevia markkinoita kiertelemässä ja päätimme syödä siellä. Löysin mielestäni lihatonta ruokaa eräästä kojusta, jossa oli mukeissa paistetun perunan viipaleita ja niiden päällä näytti olevan ripoteltuna suolaa. Mutta ei, se olikin sokeria! Samalla alueella yritin seuraavaksi ostaa täytettyjä lettupalleroita, joissa oli jopa englanniksi laitettu sisällöksi ”black beans”. Tämäkin osoittautui makeaksi papuhilloksi. Sittemin kuulin ja myös huomasin monissa paikoissa myytävän papuhillolla täytettyjä leivonnaisia ja lisäksi pavuista kiinteäksi palaksi tehtyä välipalaa.

IMG_3227

Ruokakoju Kiotossa markkinoilla. Tulossa mustekala- ja kaalitäytteisiä pyöryköitä.

IMG_3107

Pienen kulmaruokalan lounasruoka: riisiä, lihaa ja misokeittoa.

Kiotossa ja etenkin Tokiossa oli yllättävän paljon eurooppalaistyylisiä leipomoiden myymälöitä, joissa myytiin erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Leivonnaiset olivat samantyyppisiä kuin meilläkin, joskin lähes yksinomaan vehnäjauhoista leivottuja. Ostin pari kertaa leipomosta hyvää sienipiirakkaa, jossa oli sienien lisäksi porkkanaa. Käsittääkseni vehnästä tehdyt leivonnaiset ja lihan lisääntynyt käyttö ovat melko uusia ilmiöitä japanilaisessa kulttuurissa. Kokonaisuudessaan ruoka oli suomalaiseen hintatasoon verrattuna edullista, ehkä noin puolet Suomen hinnoista. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Japanissa ihmiset eivät syö tai hörpi kahvia kaduilla kulkiessaan, vaan syömään pysähdytään varta vasten. Mietin, voisiko rauhassa syöminen olla yhtenä osatekijänä japanilaisten hoikkuuteen. Monissa länsimaissa ja samalla Suomessa on yleistynyt tapa syödä samalla, kun kävelee paikasta toiseen, koska on niin kiire.

IMG_0335

Kobayashi-sensein iltajuhlan ruokatarjontaa.

IMG_0336

Lisää iltajuhlan ruokia.

IMG_0361

Tokion Shinjukussa olevassa sushi-ravintolassa kokkeina oli vanhempia herroja, jotka tekivät annokset ruokailijoiden silmien edessä.

IMG_3360

Tässä kokkien taidonnäytteenä herkullinen ja taatusti tuore sushi-annos.

Aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä matkan viimeisenä iltana, jatkoin sitä lentokoneessa ja päätän kirjoituksen kotona oman työpöydän ääressä. Alussa jännitin sitä, myöhästyykö paluulentomme taifuunin paluulentomme vuoksi, ja niinhän siinä sitten kävi. Olimme noin 12 tuntia myöhemmin kotona, kuin mikä oli aikataulu. Tokion päässä junat lakkasivat kulkemasta myrskyn vuoksi, lento Frankfurtiin viivästyi, emmekä (Agneta, Toni ja minä) ehtineet jatkolennolle Helsinkiin ja päädyimme nukkumaan lyhyen yön Frankfurtin lentokentän hotellissa. Yhteensä meni 40 tuntia siitä, kun lähdimme Hashimotosta hotellista ja olimme omassa kodissa.

Matka Japaniin oli itselleni pitkäaikainen haave ja se oli paljon enemmän mitä olin kuvitellut matkasta saavani. Kaikki aikidoharjoitukset olivat ehdottomasti matkan huippukohtia, niin mukavaa ja hyvä ilmapiiri treeneissä oli! Japanilaisen kulttuurin mitä moninaisimpien ilmiöiden näkeminen ja kokeminen olivat myös minulle tärkeitä. Haluan ehdottomasti lähteä uudelleen Japaniin ja erityisesti Kiotoon! Arigatou gozaimasu!

IMG_0363_2

Igarashi-sensein dojon naisten pukuhuone 🙂 Ehkäpä palaan tuonne vielä joskus.