Kaikki kirjoittajan Arja Hyvönen artikkelit

Arja Hyvönen

Tietoja Arja Hyvönen

Arja Hyvönen, 3. kyu aikido, Aikikai.

Viimeinen blogipäivitys

Matka Suomeen on alkanut, mikä tuntuu osin ristiriitaiselta. On äärettömän mukavaa palata ikiomaan kotiin, oman järjestyksen ja omien asioiden luo. Toisaalta jäi haikea olo Japanista lähtemisen suhteen, sillä siellä oli niin kiva olla. Viime viikon lopulla minulla oli hetkittäin se olo, että haluan kotiin, koska olin niin kyllästynyt hotelli- ja matkalaukkuelämään. Pahin ärsytys tästä meni ohi, mutta mihinkään hotelliin ei vähään aikaan tee mieli mennä.

Rasitusta aiheutti myös pyykinpesu, mikä voi kuulostaa hullulta, mutta meidän piti reissun aikana pestä toistuvasti aikidopukujamme, sillä meillä oli vain yhdet puvut mukana. Toki muitakin vaatteita tuli samalla pestyä. Muissa paitsi Kioton hotellissa oli kolikoilla toimivia pyykinpesukoneita ja kuivausrumpuja, millä ei kuitenkaan ikinä saanut vaatteita täysin kuiviksi, vaikka kuinka olisi lisännyt aikaa ja jenejä, vaan niille piti keksiä hotellihuoneesta loppukuivauspaikkoja. Kiotossa jouduimme menemään pyykinpesulle parin korttelin päähän yleiseen 24/7 avoinna olevaan itsepalvelupesulaan. Oma operaationsa ja aikatauluttamisensa siinäkin sekä siinä, kuinka koneet toimivat. Siellä kun koneet olivat ”washdryereita”, joita ei ollut ollut aiemmin missään. Sinänsä kyllä käteviä koneita, koska ne pesivät ja kuivasivat pyykit oikeasti täysin kuiviksi tunnissa. Tulipas kirjoitettua hassusta ja arkisesta asiasta…

Toni kirjoitti edellisessä blogipäivityksessään japanin kielen puhumisesta. Toni kyllä oppi puhumaan reissun aikana kieltä suhteessa hyvin ajatellen, että takana on n.puoli vuotta kielen opiskelua. Parissa pienessä kaupassa oli mielenkiintoisia tilanteita, kun myyjä tai myyjät eivät puhuneet lainkaan englantia, vaan he puhuivat meillekin koko ajan vain japania. No, oikeita tuotteita onnistuttiin kuitenkin ostamaan yksittäisten japanin sanojen ja elekielen avulla. Japanissa on myös onneksi englannin kielestä johdettuja lainasanoja eli vähän muuntaen englannin sanojakin voi tulla paikoin toimeen. Muutamassa pienessä liikkeessä myyjä kysyi minulta mistä maasta olen kotoisin, ja he olivat aina myönteisesti yllättyneitä tai ilahtuneita siitä, kun vastasin olevani Suomesta.

Suunnittelimme jo Tonin kanssa seuraavaa Japanin matkaa ja missä paikoissa silloin kävisimme. Ajankohta on kyllä vielä täysin auki, koska näin pitkän – ja kalliin – reissun järjestäminen ei tapahdu tuosta noin vain. Aika näyttää. Minulla on suora paluu arkeen, kun menen jo huomenna töihin. Hei, hei loma ja Japani!

Tama center
Tama center
Tokio
Tokio
Puisto Tokiossa
Puisto Tokiossa
Puistossa Tama centerin läheisyydessä.
Puistossa Tama centerin läheisyydessä.
Shinkansen.
Shinkansen.
Kioto.
Kioto.
Haukka Kiotossa.
Haukka Kiotossa.
Gionin alue Kiotossa.
Gionin alue Kiotossa.
Kilpikonna temppelin lammessa.
Kilpikonna temppelin lammessa.
Arja ja temppelin portin pylväs.
Arja ja temppelin portin pylväs.
Kolikkopesula Kiotossa.
Kolikkopesula Kiotossa.

Viikko Kiotossa

…on mennyt erittäin nopeasti. Kirjoitin viimeksi siitä, kun olimme lähdössä Kiotoon, ja nyt taas olemme lähdössä Kiotosta takaisin Tokioon. Olemme Tokiossa vielä yhden yön ja keskiviikkona lennämme takaisin kotimaahan.

Viime reissulla koin Kiotossa olemisen mukavampana ja mielenkiintoisempana kuin Tokiossa olemisen, mutta nyt on ollut osin toisinpäin. Hetkittäin tähän on vaikuttanut turistien suuri määrä Kiotossa tai se, että pienemmässä kaupungissa turistit ovat pienemmällä alalla ja näkyvät näin enemmän. Mielestäni kaksi vuotta sitten turisteja ei ollut näin paljoa kuin nyt ja samaa ovat sanoneet paikalliset ihmisetkin. Itsekin tietysti olen yhtenä samassa turistivirrassa. Toisaalta muita turisteja ei juurikaan ole näkynyt pikku kujilla kulkemassa ja paikoissa, mitkä eivät ole mitään tiettyjä nähtävyyksiä. Juuri nuo pienet kujat hauskoine taloineen ovat minusta viehättävintä Kiotoa, kuten myös joka puolelta kaupunkia ympäröivät vuoret.

Täällä on ollut lämpimämpää kuin Tokiossa ja myös täällä vähän pohjoisempana päivä on pidempi. Pikkukaupunkitunnelmaa tulee auringon laskettua, sillä katujen valaistus on vähäinen verrattuna Suomeen ja usein olen ajatellut, että pitäisi olla heijastin, jotta näkyisi autoilijoille. Heijastimiahan täällä ei tunneta. Kioto on helppo paikka liikkua jalkaisin ja pyörällä, mutta tällä kertaa olemme kulkeneet myös junilla ja metroilla. Vaikka olemme menneet täällä varta vasten joihinkin tiettyihin nähtävyyksiin, niin joinakin päivinä olemme vain lähteneet kulkemaan johonkin suuntaan ja katsoneet mitä tulee vastaan. Ja aina kyllä riittää ihmeteltävää sinänsä ihan arkisissakin asioissa, mitkä ovat erilaisia kuin meillä.

Olen käynyt Kiotossa kaksissa Okamoto-sensein aikidotreeneissä, ja siihen ne minulla täällä jäivätkin. Ajattelin reissun yhdeksäntien treenien jälkeen, että saavat olla viimeiset ja katselen jotain muutakin kuin pelkkiä tatameita ja hikisiä ihmisiä. Ne viimeiset treenit vasta hikiset olivatkin! Tuskinpa olen koskaan ollut niin rankoissa treeneissä…Lämpötila oli lähellä +30 ja ilmankosteus ehkä 80%, ja ilmastointi dojolla oli mitä nyt oli, sekä tiukkatahtista treenausta kahden tunnin ajan. Yhdessä välissä ajattelin, että tämä on täysin järjetöntä viettää lomaansa näin, kun voisi vaikka maata rannalla tämän rääkin sijasta. Tuossa kohdassa sanoin harjoitusparilleni, että minun on pakko tasata sykettäni parin minuutin ajan ja istua tatamin laidalla. En ollut treenien aikana tosiaankaan ainoa, joka joutui puhaltelemaan laidalla! Joskin ainut ulkomaalainen taisin olla, muut olivat paikallisia harjoittelijoita. Se oli siinä mielessä lohdullista, että he ovat kuitenkin tottuneet treenaamaan näissä lämpötiloissa ja kosteudesa. Alunperin olin suunnitellut osallistuvani 1-2 treeneihin Aikido Kyoton viikonloppuleirille, mutta päätin, etten mene sinne lainkaan.

Tonin ollessa lauantaina koko päivän leirillä, niin lähdin itsekseni läheiseen Kuraman kylään. Kuramaan pääsee helposti yhdellä junanvaihdolla Kioton keskustasta. Olin lukenut Kuramasta, mutta en ollut etukäteen tarkkaan selvittänyt paikan karttoja tai nähtävyyksiä. Tiesin sen olevan perinteinen kylä, jossa on iso temppeli ja hieno onsen (japanilainen kylpylä). Kuraman asemalla olikin kartta alueesta ja sen nähtävyyksistä, mikä ohjasi reittiäni. Puolen kilometrin päässä asemasta alkoi temppelialue. Kuraman vuoren päällä on suuri temppeli, jonne kuljetaan merkittyä vaellusreittiä pitkin vuoren päälle kiiveten. Vuoren laelta lähtee toista puolta pitkin reitti Kibuneen, mikä on lähes samaa kylää Kuraman kanssa, mutta sillä on oma junaseisakkeensa. Oli kyllä tavattoman kaunis reitti kävellä ja hulppeat näkymät! Hikistä, ja kuntoa sekä hyviä kenkiä vaativaa tämäkin oli, vaikka joillakin paikallisilla naisilla oli korkokengät – en ymmärrä miten he eivät taittaneet nilkkojaan noilla rinteillä. Suosittelen käymään tuolla, niin hieno paikka se oli! Menin Kuramaan aamupäivällä, mikä oli fiksu valinta, koska silloin junassa ei ollut yhtä ainutta muuta länsimaalaista kuin minä. Paluumatkalla Kibunen puolella oli puolestaan useampi turistibussi täynnä kiinalaisia. Tosin heidän vaatetuksestaan päätellen en usko, että he kiipesivät vuorelle.

Samana päivänä menin vielä Hanazonen kaupunginosaan, jonne mennessä hyppäsinkin paikallisjunan sijasta johonkin express -junaan ja päädyin taas johonkin vuoristoon. No, jälleen uskomattoman hienot maisemat jyrkkine vuorineen, rotkoissa olevine jokineen ja riisipeltoineen. Jäin junasta pois ensimmäisellä asemalla – onneksi juna edes pysähtyi johonkin ennen päätepysäkkiään, niin vinhaa vauhtia se ajoi – ja palasin seuraavalla Kiotoon menevällä junalla takaisin. Tulipahan junailtua tuona päivänä.

Vaikka kirjoitin aiemmin miettineeni, mitä järkeä on lomalla rääkätä itseään aikidotreeneissä, niin olen kuitenkin tykännyt kovasti kaikista treeneistä. Aikidon harjoittelun lisäksi ne ovat oiva tapa päästä kosketuksiin japanilaiseen elämään, tapoihin ja ennen kaikkea ihmisiin. Jos olisi pelkästään turistimatkalla Japanissa, niin käsitys paikallisista ihmisistä jäisi huomattavasti ohuemmaksi. Aikido on tässä mielessä aika jännä harrastus.

Pääsimme tutustumaan japanilaiseen elämänmenoon myös käymällä japanilaisessa kodissa, mikä on harvinaista. Käsittääkseni japanilaisille koti on hyvin yksityistä aluetta, eikä toisten kodeissa juuri vierailla. Kävimme sunnuntaina Kioton länsiosissa Arashiyamassa, jossa on hieno bambumetsikkö ja vuoret aivan vieressä. Lisäksi siellä on apinapuisto, jossa voi ihmetellä luonnonvaraisia tai ainakin lähes luonnonvaraisia, pienehköjä apinoita ihan lähietäisyydeltä. Meidät oli kutsunut Arashiyamaan Tonin kaveri Antti, joka asuu tyttöystävänsä Hiromin kanssa siellä. Retkeilyn jälkeen saimme kutsun heidän kotiinsa, joka oli erittäin kauniilla paikalla kylää halkovan kanaalin vieressä.

Hiromi antaa apinalle pähkinän.
Hiromi antaa apinalle pähkinän.
Kuramavuoren alkupään portaat.
Kuramavuoren alkupään portaat.
Kuramavuoren huipulla.
Kuramavuoren huipulla.
Kuraman vuoren temppelin lyhdyt.
Kuraman vuoren temppelin lyhdyt.
Portaat Kuramanssa.
Portaat Kuramanssa.
Joki ja vuoria Arashiyamassa.
Joki ja vuoria Arashiyamassa.
Katunäkymä Kiotosta.
Katunäkymä Kiotosta.
Lumpeiden kasvatusta.
Lumpeiden kasvatusta.
Lampi Chion-in temppelillä.
Lampi Chion-in temppelillä.
Temppeleitä ja pyhäkköjä on Kiotossa lähes joka kadunkulmassa.
Temppeleitä ja pyhäkköjä on Kiotossa lähes joka kadunkulmassa.
Kurki temppelin lammessa pyydystämässä kaloja.
Kurki temppelin lammessa pyydystämässä kaloja.
Arashiyaman bambumetsä.
Arashiyaman bambumetsä.
IMG_3700
Pikkupuutarha talon edustalla. Huomaa robotit, Totorot ja muut hahmot kasvien seassa.

Tama-center, Hombu ja leirielämä

Blogipostaukset ovat ainakin omalta osaltani hiukan jäljessä, sillä en ole jaksanut iltaisin kirjoittaa ja toisaalta on myös ollut ohjelmantäyteisiä päiviä. Aloittaessani kirjoittamaan tätä, on meidän viimeinen Tokio-päivä. Tänään iltapäivällä lähdemme Tonin kanssa shinkansenilla (luotijuna) Kiotoon.

Jossain aiemmassa jutussa oli jo siitä, että majapaikkamme Tokiossa oli Tama-centerissä, mikä on keskustasta lähes tunnin junamatkan päässä. Olin kyllä tosi tyytyväinen siihen, että olimme rauhallisemmalla alueella, kuin Tokion ydinkaupunginosissa, ja samalla enemmän tavallisten paikallisten ihmisten keskuudessa. Tama-center on uusi tai uudehko kaupunginosa ja erittäin siisti. Sen keskusta on rakennettu siellä olevan Sanrio Purolandin eli Hello Kitty -huvipuiston ympärille. Ja Hello Kittyä riitti joka paikassa rautatieaseman kelloista lähtien! Vaikka Tama-center on iso kauppakeskittymä, niin siellä on myös isoja puistoalueita lähettyvillä. Minä kävin yhtenä päivänä itsekseni kävelemässä korkealla kukkulalla sijaitsevassa metsäisessä puistossa ja toisena päivänä kävimme yhdessä eräässä toisessa puistossa kävelemässä. Meidän hotellin viereisellä ruohikkokaistaleella oli kolme vuohta pitämässä ruohon lyhyenä. Aika ihmeellistä, että tällaista on Tokiossa.

Tokion ydinkeskustassa kävimme Kitanomarun puistossa, joka on rauhallinen puisto pienen joen varrella. Tällä reissulla olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka hiljaista Tokiossa on, vaikka se on maailman suurimpia miljoonakaupunkeja. Ihmiset puhuvat hiljaisella äänellä, ja kännyköihin puhuminen on junissa kiellettyä ja ne tulee pitää äänettömällä. Pari kertaa Toni huomautti minulle junassa, etten saa puhua niin kovalla äänellä, kun innostuin jostain selittämään. Jopa autojen ja mopojen ääni on hiljaisempi kuin Suomessa! Hiljaisuus kyllä rauhoittaa muuten niin valtavan ja jatkuvan ärsyketulvan kaupungissa, jossa myös joutuu pakostakin olemaan hyvin lähellä itselle vieraita ihmisiä.

Sitten vielä vähän treeneistä. Kävimme viime viikon torstaina Hombu-dojolla (aikidon pääpaikka) Waka-sensein treeneissä, jotka olivat erikseen järjestetty Igarashi-sensein syntymäpäiviin liittyen. Ja jälleen kerran olipahan paljon porukkaa treenaamassa, eikä yhteentörmäyksiltäkään voinut välttyä, vaikka kuinka koetti katsoa mihin suuntaan heittää uken. Oli kyllä hieno kokemus harjoitella Hombulla, kun viime reissulla olin vain katsomassa siellä harjoituksia. Minulla oli etukäteen yksi ongelma treeneihin liittyen, sillä olin flunssassa ja nenä vuoti jatkuvasti. Hombulla on äärimmäisen tarkat käyttäytymissäännöt ja esim. hikeä ei saa pyyhkiä hikipyyhkeeseen ilman sensein lupaa eli ongelmani oli se saanko edes niistää treenien aikana, vaikka nenä vuotaisi?! Kyselin tätä etukäteen ylemmiltä vyöarvoilta, mutta he eivät osanneet varmaksi vastata tähän kysymykseen. No, onneksi nenä ei pahasti vuotanut treeneissä ja pyyhin sitä nenäliinaan hyvin vaivihkaa. Että toivottavasti en rikkonut mitään etikettiä.

Viikonloppuna olikin sitten aikidon suhteen matkan kohokohta, Igarashi-sensein syntymäpäiväjuhlaleiri Yamanaka-järven vieressä ja Fuji-vuoren juurella. Menimme leiripaikalle kolmella tilausbussilla, mitkä lähtivät Hashimotosta. Matka kesti 2,5h ja bussi kiersi spiraaliteitä kohti vuoristoa. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat! Sellaista vehreyttä ja vihreyttä en ole nähnyt missään. Aiemmin Euroopassa näkemäni vuoristoalueet ovat olleet karumpia, kuin nyt täällä. Vuoret olivat hyvin jyrkkiä ja niitä reunustivat syvät laaksot. Fuji-vuoren huippukin näyttäytyi, vaikka se oli välillä pilvien peitossa. Kustaa tai Toni kirjoittaa varmaankin tarkemmin treenien sisällöstä, joten en niistä niin paljoa kirjoita. Tosi mukavia treenejä, itselle uusia senseitä niitä vetämässä, kivoja harjoittelukumppaneita sekä teräksisiä aikido-mummoja ja -pappoja.

Joo, mutta muihin asioihin leirillä meinasi mennä hermo. Ekanakin aivan järkyttävän tiukka ja tarkka aikataulu eli esimerkiksi ulkona maisemien ihasteluun ei ollut minuuttiakaan aikaa kumpanakaan päivänä. Leiripaikan rakennukset olivat ehkäpä hieman rähjäiset ja majoitus oli yhteishuone yhdeksän muun naisen kanssa. Sinänsä majoitus oli elämys nukkua perinteisellä olkitatamilla ja futonilla, ja nukuin jopa 5-6h, mutta tämä yksi kerta yhteismajoitusta riitti minulle. Futonini pääpuoli oli ikkunan vieressä ja kuulin koko yön sirkkojen tai jonkun sirittäjälinnun sirityksen, mikä oli kylläkin miellyttävää ja ikkunasta näkyi Fuji. Koko käytävälle oli yhteisvessa ja suihkut olivat koko majapaikan yhteisessä pikku-onsenissa eli kylpylässä. Ruokailut olivat pääasiassa perinteisten matalien pöytien ääressä, joissa olisi pitänyt kyetä istumaan koko ajan polvi-istunnassa, mihin länsimaiset polvet eivät ole kultivoituneet, eivät riittävästi edes aikidoharjoittelun myötä. Sunnuntaiaamuna oli herätys klo 5.45 (tosin meidän huoneessa ensimmäiset heräsivät tuntia aiemmin) ja ohjelman mukaan aamulenkin olisi pitänyt alkaa klo 6. No, satoi vettä kaatamalla, niin korvaavana ohjelmana oli yhdessä dojoista aamuvenyttely. Ensin Irie-san veti lyhyesti perusvenyttelyä, minkä jälkeen Shirakawa-sensei aloitti shintolaistyyppisen venyttelyn yhdistettynä mantrahuutoihin tai johonkin, sillä en tunne shintolaisuutta riittävästi tietääkseni mitä kaikki tarkoitti, vaikka sensei puhuikin laveasti japaniksi, mitä eri liikkeet ja niihin liittyvät sanat tarkoittavat. Shirakawa-sensei innostui asiastaan niin paljon, että Igarashi-sensein piti huomauttaa hänelle aikataulusta. Kokemus tämäkin…

Tässäpä olikin nyt paljon ja monenlaista asiaa koottuna yhteen.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Vuohia Keio Plaza Hotel Taman vieressä.
Vuohia Keio Plaza Hotel Taman vieressä.
Taman puistoalueita.
Taman puistoalueita.
Kello Keio Tama centerin asemalla.
Kello Keio Tama centerin asemalla.
...ja infotaulu.
…ja infotaulu.
Sanrio Puroland.
Sanrio Puroland.
Vuoria levähdyspaikan vieressä matkalla Yamanakalle.
Vuoria levähdyspaikan vieressä matkalla Yamanakalle.
Arai-sensei ja Igarashi-sensei. Paketista avataan Doshun lahjoittamaa 80-vuotiasta sakea.
Arai-sensei ja Igarashi-sensei. Paketista avataan Doshun lahjoittamaa 80-vuotiasta sakea.
Toni ja Anu iltajuhlissa.
Anu ja Toni iltajuhlissa.
...ja Arja, Jenny ja Pekka.
…ja Arja, Jenny ja Pekka.
Iltajuhla.
Iltajuhla.
Sateisesta ilmasta huolimatta Fuji-vuori näyttäytyi. Vuori on monesti sumun peitossa.
Sateisesta ilmasta huolimatta Fuji-vuori näyttäytyi. Vuori on monesti sumun peitossa.

Kohtaaminen virkailijan kanssa

Kolme päivää Tokiossa on mennyt yhdessä hujauksessa. Sunnuntaina, jolloin tulimme perille, emme jaksaneet Tonin kanssa tehdä mitään muuta kuin kävellä Tama Centerissä ja etsiä lähimmän ruokakaupan. Niitä olikin useampi heti hotellin vieressä. Tällä kertaa jet lag ei iskenyt minulle yhtä kovasti kuin viimeksi, mihin auttoi suora, ja suhteessa lyhyt lento. (Kustaa parka.)

Eilen maanantaina olikin sitten meille ekat aikidotreenit Tokion Meijin yliopistolla. Siellä oli jo aiemmalta reissulta tuttuna asiana yliopisto-opiskelijoiden vetämät kannustushuudot alkulämmittelyjen ajan. Olipas aika paljon porukkaa ja yli puolet oli ulkomaalaisia, ja ulkomaalaisista lähes puolet oli suomalaisia…Yritin treenata mahdollisimman paljon japanilaisten kanssa.

Tänään me lähdettiin kohti Tokion ydinkeskustaa, missä kävin viime reissulla vain keisarin palatsin puistossa, eikä Toni käynyt lainkaan. No, loppujen lopuksi eipä me tänäänkään käyty ydinkeskustassa, vaan Asakusan alueella ja siellä Tokyo Skytreessä. 350m:n korkeudesta oli huimat näköalat, tosin osin oli utuinen ilma kosteudesta johtuen. Tänään oli lämmin päivä, ainakin yli +25, kun eilen tihutti vettä koko päivän ja oli viileämpää.

Tokyo Skytreen yhteydessä on suuri ostoskeskus, missä me kierreltiin ennen torniin menoa. Muuten kiva kiertely, mutta minulta hävisi kamera! Muistin, että se oli ollut minulla kädessä vessaan mennessä, mutta en muistanut lainkaan olinko laittanut sen laukkuun vai en. Pengoin reppuni ylösalaisin pariin otteeseen, mutta kamera ei ollut siellä – pikkaisen ärsytti, kun yleensä olen äärimmäisen tarkka omista tavaroistani. Ajattelin kuitenkin, että sitä on tuskin kukaan varastanut, korkeintaan joku toinen turisti, kun Japanissa ollaan. Menimme infotiskille ja esitimme asiamme virkailijalle ja kuvailimme kameran suojakoteloineen hyvin tarkasti, ja pariin kertaan. Tämän jälkeen virkailija soitti kauppakeskuksen löytötavaratoimistoon ja kysyi etunimeäni. Hän kertoi kameran löytyneen ja opasti meidät löytötavaratoimistoon. Toimiston ensimmäisen oven jälkeen oli pitkä hämärä käytävä ja mutka, jonka jälkeen oli lasitiski. Esitin asiani luukulla ja meidät ohjattiin kiireen vilkkaa sisään toimistoon ja istumaan pöydän ääreen. Toimisto oli kuin jonkinlainen komentokeskus. Luukulla ollut virkailija huikkasi paikalle ilmeisesti ylempiarvoisen virkailijan, joka tuli kysymään uudestaan kameran tuntomerkkejä sekä nimeäni. Tämän jälkeen hän toi löytyneen kameran ja kysyi vielä, onko se varmasti minun. Onneksi kameran muistikortilla oli heti ensimmäisenä kuva itsestäni, niin virkailija oli asiasta vakuuttunut. Vielä piti kuitenkin täyttää lomake ja esittää passi, jotta sain kameran itselleni. Minua alkoi huvittamaan tilanne kokonaisuudessaan niin paljon, että piti purra huulta, etten purskahda nauruun, jolloin virkailija menettäisi kasvonsa. En myöskään pystynyt katsomaan Tonia, kun arvelin hänellä olevan sama tunne. Ja oikeassa olin! Mutta: en välttämättä olisi saanut missään muualla turistikohteessa tai suurkaupungissa hävinnyttä kameraani takaisin, kuin täällä.

Pilvenpiirtäjiä Asakusasassa ja Skytree taustalla.
Pilvenpiirtäjiä Asakusasassa ja Skytree taustalla.
Skytree lähempää.
Skytreen juurella.
Skytreen juurella.
Ensimmäisen kuvan pilvenpiirtäjät katsottuna Skytreestä.
Ensimmäisen kuvan pilvenpiirtäjät katsottuna Skytreestä.
Pöllöreppu
Pöllöreppu
Löysimme keittiön.
Löysimme keittiön, jossa myytiin vaatteita.
arja-ja-robotti
Arja ja robotti… vai mikä lie?

Matka Tokioon alkakoon!

Kirjoitan tätä ensimmäistä blogikirjoitustani lentokoneessa matkalla Tokion Naritan lentokentälle. Tuntuu uskomattomalta ja lähes unenomaiselta olla nyt matkalla Japaniin. Luin pari päivää sitten Yuko Aikikailaisten edellisen matkan blogitekstit, enkä muistanut, että viimeisen oman kirjoitukseni loppuun olin kirjoittanut ”ehkä palaan tänne vielä”. Ja niinpä palaan! Muistan ajatelleeni tuolloin, että lähden taatusti uudelleen Japaniin, mutta ehkä se tapahtuu vasta useiden vuosien jälkeen.

Yhdistetylle treeni- ja lomailumatkalle lähteminen on tavaramäärän ja pakkaamisen suhteen haastavaa. Itselleni tuli jo alkuviikosta stressi koko reissusta, ja ajattelin, että olisi huomattavasti helpompaa, jos ei tarvitsisi miettiä lainkaan mitään treenamiseen liittyvää. Stressasin sekä ns. ylimääräisistä tavaroista (aikidopuku, hakama, alusvaatteet…) että liian monista aikatauluista. Olisi niin paljon helpompaa vain lomailla rauhassa ilman, että tarvitsee tiettyinä päivinä aikatauluttaa nähtävyyksien katsominen sen mukaan moneltako treenit ovat. Ja sitten miettiä raahaanko treenireppua koko päivän mukanani vai onko aikaa käydä välillä hotellilla hakemassa ne. Tokiossa välimatkat ovat kuitenkin sen verran pitkät, etteivät tällaiset hotellilla pistäytymiset tapahdu ihan hetkessä. Pakkaamisessa miettimistä aiheutti myös se, miten pakkaamme Tonin kanssa tavarat niin, että ne ovat fiksusti laitetut Yamanakakon leiriä varten, sillä sinne ei voi ottaa mukaan kaikkia matkatavaroita. Vaikka meillä on kaksi matkalaukkua, niin aiomme ottaa leirille vain toisen niistä. Niin, ja siellä majoitummekin eri huoneissa, kun naiset ja miehet on jaoteltu niin. Stressi tuli myös siitä, etten haluaisi stressata lomalla, kun töissä ja muussa elämässä on sitä ihan riittävästi. Äh, miksihän pitää lähteä treenimatkalle tuhansien kilometrien päähän, kun voisi hyvin treenata vain Yuko Aikikain dojolla muutaman kilometrin päässä kotoa!? No, stressatessani muistin kuitenkin, kuinka älyttömän mukavaa oli viimeksikin treenata Tokiossa ja Kiotossa, ikään kuin autenttisessa aikidon harjoitteluympäristössä. Eli kaipa tässä on jotain järkeä…

Tällä hetkellä tärkein toiveeni on, että saisin nukuttua lentomatkalla edes muutaman tunnin, jottei huomenna olisi ihan mahdottoman sekava olo väsymyksestä ja aikaerosta johtuen. Ylihuomenna onkin jo sitten meille Tonin kanssa reissun ekat treenit Meiji-yliopistolla, jossa kävimmekin jo viime matkalla.

Hyvää yötä! Oyasuminasai! おやすみなさい!

Siirtymässä lentokoneeseen
Siirtymässä lentokoneeseen
Lunta vuorilla Japanin keskiosassa.
Lunta vuorilla Japanin keskiosassa.

Pukeutumisesta ja syömisestä

Kirjoitettu 5. ja 7.10.

Tänään on viimeinen ilta tällä Japanin reissulla; toisaalta on tosi haikea olo, kun mukava matka päättyy ja toisaalta odotan kovasti kotiin pääsyä. Toivottavasti taifuuni ei hidasta matkan tekoa, sillä se on japanilaisten uutisten mukaan lähestymässä Tokiota huomisaamuna, jolloin meillä lähtee lento.

Olen koko matkan ajan kiinnittänyt huomiota japanilaisten huolelliseen pukeutumiseen, mikä alkaa jo aivan pienillä lapsilla. Olemme pari kertaa ohittaneet lastentarhan, jonka pihalla aivan pienimmätkin juuri kävelemään oppineet lapset on puettu samanlaisiin asuihin pyöreäkupuisia lierihattuja myöten. Sama yhtenäinen pukeutuminen jatkuu koulussa, yliopistoissa ja työpaikoilla, ainakin mitä olemme nähneet kaupungilla. Japanilaisilla lapsilla ja nuorilla on yhtenäiset koulupuvut, tytöillä tumma yksivärinen tai ruudullinen vekkihame ja valkea kauluspaita, ja pojilla tummat suorat housut ja samanlainen paita kuin tytöillä. Joidenkin koulujen asuihin kuuluu myös satiininen rusetti paidan kauluksessa ja neulepaita tai -liivi. Pienimmillä koululaisilla saattaa olla lierihattu tai samanlaiset lippikset. Myös koululaisten kengät ja tytöillä nilkka- tai polvisukat ovat yhtenäiset. Melkoisen erilaista suomalaiseen rentoon koulupukeutumiseen verrattuna!

Kävimme tällä viikolla Meijin yliopiston aikidoseuran treeneissä, jossa meitä ulkomaalaisia opastamaan (todennäköisesti) määrätyt opiskelijat noudattivat myös astetta aikuisempaa yhtenäistä pukeutumista. Naispuolisilla opiskelijoilla oli tummansininen jakkupuku ja jälleen valkea kauluspaita. Miesopiskelijoilla puolestaan oli sama tummansininen puku, mutta takki ei ollut tavallinen pikkutakki, vaan kultanappinen suorakauluksinen takki, josta minulle tuli mieleen Kiinan ja Pohjois-Korean valtioiden johtajien asut. Opiskelijat siirtvät valmistuttuaan sujuvasti työelämään jatkamalla asiallisella puku-linjalla. Illan ruuhka-aikoina Tokion junat ovat täynnä näitä pukumiehiä ja -naisia. Lieneekö yhtenäinen pukeutuminen samantasoisuuden, harmonian, selkeyden vai minkä vuoksi muodostunut käytäntö?

Yleensäkin japanilaiset ovat erittäin tarkkoja pukeutumisestaan, ja jo aiemmin mainitsemani junat ovat hyvä mahdollisuus heidän pukeutumisensa tarkkailuun. Sekä miehet että naiset käyttävät huolella valittuja asukokonaisuuksia, joissa pienimmätkin yksityiskohdat ovat mietittyjä. Asut sukkia, laukkuja ja kenkiä myöten ovat täydellisesti yhteen sopivia. Joskus junavaunussa olen katsonut kaikki paikalliset matkustajat vuoronperään läpi, eikä kellään ole ollut mitään “virhettä” pukeutumisessaan! Suomessa näin tarkka pukeutuminen on harvinaisempaa. Lisäksi kaiken ikäiset naiset käyttävät enemmän klassisia hame ja pusero yhdistelmiä, kuin Suomessa. Pukeutuminen liittynee japanilaisten esteettisyyteen, mikä ilmenee esimerkiksi perinteisissä teeseremonioissa ja japanilaisissa esineissä. Toisaalta mietin liittyisikö se myös kurinalaisuuteen, joka ilmenee lähes kaikessa japanilaisten toiminnassa ja toisten ihmisten kunnioittamiseen.

Odotin etukäteen pääseväni matkan aikana tutustumaan monipuolisemmin japanilaiseen ruokakulttuuriin, sillä etukäteen tunsin vain sushin ja misokeiton. Näitä ruokia pääsinkin matkan aikana syömään, ja erityisesti eräs sushiravintola oli erittäin hyvä kokemus. Siellä saimme tuoreita eri kalalajeja ja mätiä susheissa tarjottuna. Onigirit eli kolmionmalliset riisinyytit erilaisilla täytteillä ja norilla eli merilevällä päällystettynä olivat minulle uusi tuttavuus. Onigirit ovat japanilaista pikaruokaa ja niitä myydään pienissäkin ruokakaupoissa.

IMG_3024

Kyoto Village -hotellin aamupala

Se on ollut minulle kuitenkin yllätys, kuinka paljon japanilaiset syövät lihaa. Luulin nimittäin, että he eivät syö juuri lainkaan lihaa. En syö itse lihaa, ja välillä oli jopa vaikeuksia löytää täysin lihatonta ruokaa ja olin siihen hetkittäin (siis nälkäisenä!) aika tuskastunut. Pari kertaa sattui niin, että tarjoilija sanoi jonkun tietyn ruuan olevan lihaton, mutta käytännössä esimerkiksi uedo-nuudelikeiton pohjalla oli lihaa ja se oli keitetty lihaliemeen. Epäonnistunein ruokavalintani oli pienessä kulmaruokalassa tilaamani nuudelikeitto, joka olikin kylmänä tarjoiltua ja sen päällä oli raaka kananmuna. Tämän jälkeen välttelin kaikkia ruokia, joissa oli kananmunaa, paitsi susheissa olevaa kananmunalevyä. Niin, ja kaksi kertaa ostin makeaa ruokaa, jota luulin ostaessani suolaiseksi. Oltiin Kiotossa temppelialueen luona olevia markkinoita kiertelemässä ja päätimme syödä siellä. Löysin mielestäni lihatonta ruokaa eräästä kojusta, jossa oli mukeissa paistetun perunan viipaleita ja niiden päällä näytti olevan ripoteltuna suolaa. Mutta ei, se olikin sokeria! Samalla alueella yritin seuraavaksi ostaa täytettyjä lettupalleroita, joissa oli jopa englanniksi laitettu sisällöksi ”black beans”. Tämäkin osoittautui makeaksi papuhilloksi. Sittemin kuulin ja myös huomasin monissa paikoissa myytävän papuhillolla täytettyjä leivonnaisia ja lisäksi pavuista kiinteäksi palaksi tehtyä välipalaa.

IMG_3227

Ruokakoju Kiotossa markkinoilla. Tulossa mustekala- ja kaalitäytteisiä pyöryköitä.

IMG_3107

Pienen kulmaruokalan lounasruoka: riisiä, lihaa ja misokeittoa.

Kiotossa ja etenkin Tokiossa oli yllättävän paljon eurooppalaistyylisiä leipomoiden myymälöitä, joissa myytiin erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Leivonnaiset olivat samantyyppisiä kuin meilläkin, joskin lähes yksinomaan vehnäjauhoista leivottuja. Ostin pari kertaa leipomosta hyvää sienipiirakkaa, jossa oli sienien lisäksi porkkanaa. Käsittääkseni vehnästä tehdyt leivonnaiset ja lihan lisääntynyt käyttö ovat melko uusia ilmiöitä japanilaisessa kulttuurissa. Kokonaisuudessaan ruoka oli suomalaiseen hintatasoon verrattuna edullista, ehkä noin puolet Suomen hinnoista. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Japanissa ihmiset eivät syö tai hörpi kahvia kaduilla kulkiessaan, vaan syömään pysähdytään varta vasten. Mietin, voisiko rauhassa syöminen olla yhtenä osatekijänä japanilaisten hoikkuuteen. Monissa länsimaissa ja samalla Suomessa on yleistynyt tapa syödä samalla, kun kävelee paikasta toiseen, koska on niin kiire.

IMG_0335

Kobayashi-sensein iltajuhlan ruokatarjontaa.

IMG_0336

Lisää iltajuhlan ruokia.

IMG_0361

Tokion Shinjukussa olevassa sushi-ravintolassa kokkeina oli vanhempia herroja, jotka tekivät annokset ruokailijoiden silmien edessä.

IMG_3360

Tässä kokkien taidonnäytteenä herkullinen ja taatusti tuore sushi-annos.

Aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä matkan viimeisenä iltana, jatkoin sitä lentokoneessa ja päätän kirjoituksen kotona oman työpöydän ääressä. Alussa jännitin sitä, myöhästyykö paluulentomme taifuunin paluulentomme vuoksi, ja niinhän siinä sitten kävi. Olimme noin 12 tuntia myöhemmin kotona, kuin mikä oli aikataulu. Tokion päässä junat lakkasivat kulkemasta myrskyn vuoksi, lento Frankfurtiin viivästyi, emmekä (Agneta, Toni ja minä) ehtineet jatkolennolle Helsinkiin ja päädyimme nukkumaan lyhyen yön Frankfurtin lentokentän hotellissa. Yhteensä meni 40 tuntia siitä, kun lähdimme Hashimotosta hotellista ja olimme omassa kodissa.

Matka Japaniin oli itselleni pitkäaikainen haave ja se oli paljon enemmän mitä olin kuvitellut matkasta saavani. Kaikki aikidoharjoitukset olivat ehdottomasti matkan huippukohtia, niin mukavaa ja hyvä ilmapiiri treeneissä oli! Japanilaisen kulttuurin mitä moninaisimpien ilmiöiden näkeminen ja kokeminen olivat myös minulle tärkeitä. Haluan ehdottomasti lähteä uudelleen Japaniin ja erityisesti Kiotoon! Arigatou gozaimasu!

IMG_0363_2

Igarashi-sensein dojon naisten pukuhuone 🙂 Ehkäpä palaan tuonne vielä joskus.

Tokion laitamilla Hashimotossa

Eilen oli ensimmäinen kokonainen päivä Tokiossa ja Toni ja minä (Arja) päätimme lähteä heti ensimmäiseksi Akihabaran alueelle. Toni oli jo Suomessa suunnitellut ostavansa Japanista uuden kameran ja Akihabara on on siihen paras paikka, koska alue on täynnä elektroniikkaliikkeitä. Aluksi ostimme hotellin viereiseltä Hashimoton asemalta Seica -lipun, jolla pääsee kulkemaan kaikissa Tokion alueen junissa, metroissa ja busseissa. Seicaan maksetaan panttimaksu 500 jeniä ja sen päälle voi ladata lippuautomaateista lisää rahaa. Kyseinen lippu on kyllä aivan ehdoton Tokiossa, koska välimatkat ovat niin pitkiä. Edellisessä kirjoituksessa Outi taisikin mainita matkojen voivan kestää hyvinkin tunnin tai yli.

Japanilaiset ovat äärimmäisen järjestelmällistä ja organisoitua kansaa, jotka toimivat joka tilanteessa ennalta määrättyjen ja opittujen kaavojen mukaan. Nämä ilmenevät hyvin esimerkiksi aikidoharjoituksissa, lentokentillä, junissa ja erilaisissa jonotustilanteissa. Juna-asemien laitureilla on merkityt kohdat, joissa jonotetaan järjestyksessä vaunuihin eli vaunuihin ei todellakaan ryntäillä suinpäin ja asemilla onkin opastauluja, mitkä kieltävät ryntäilyn ja tönimisen. Junissa matkustajat ovat hiljaa ja keskittyneitä lukemiseen, kännykän näpyttelyyn tai etenkin ilta-aikaan nukkumiseen jopa seisaaltaan. Me suomalaiset olemmekin olleet täällä junissa matkustaessa huomiota herättävän äänekkäitä paikallisiin verrattuna…

Tänään tiistaina me kävimme Tonin kanssa aamupäivällä kävelemässä hotellin lähistöllä. Minua viehättävät kaikki pikkukujat, joiden varrella on paikallisten ihmisten taloja minimaalisen pienine pihoineen. Törmäsimme sattumalta japanilaiseen hautausmaahan ja sen yhteydessä olevaan temppeliin. Temppelillä oli myös pieni puutarha lampineen. Otimme hautausmaalta ja temppeliltä valokuvia, joskin taas mietimme onko se luvallista, koska emme tiedä tarkkaan paikallisten tapoja. Aiemmin vierailemissamme temppeleissä on ollut kuvauskieltoja ilmeisesti uskonnollisista syistä. Temppelialueet ovat siitä jänniä paikkoja, että ne saattavat sijaita aivan suurten katujen ja talojen puristuksissa, mutta itse alue on täysin hiljainen ja niissä tuntuu kuin astuisi aivan eri maailmaan, etenkin näissä Japanin suurkaupungeissa.

P1000025

P1000037

Kuljimme myös joen vartta pitkin, jossa tosin oli aika vähän vettä, koska sadekausi ei ole vielä kunnolla alkanut. Toisaalta se olikin hyvä, koska matalalla oleva vesi oli kirkasta, ja huomasimme vedessä pieniä kaloja ja kilpikonnia! Näimme myös kuningaskalastaja-linnun ja pikkulinnun kokoisen pikimustan perhosen liihottelemassa. Itselleni tämäntyyppiset luonnonihmeet ovat tärkeitä, koska tykkään Suomessakin liikkua luonnossa.

P1000050

Luonnon ihmettelyn jälkeen Hencca, Toni ja minä lähdimme parin junapysäkin päässä olevaan suureen ostoskeskukseen. Sieltä löytyikin tuttua tavaraa; muummeja! Eräässä pienessä liikkeessä oli Tove Jansson 100 anniversary kylttejä ja seinällä luki suurin kirjaimin “Kiitos”. Ostin tuolta kaupasta lisän muumimukikokoelmaani. Nyt täytyykin mennä nukkumaan (klo on 22), koska Igarashi-sensei oli jättänyt Kustaalle viestin hotellin respaan, että huomisaamuna klo 6.30 on aikidotreenit, joihin kaikkien osallistuminen on suotavaa, jollei ole parempaa tekemistä. Ts. hyvää yötä!

IMG_3394

P1000057

P1000104