Se hämmästyttää kummastuttaa suurta kulkijaa!


Pohdimme tänään viimeisen illan kunniaksi, että mitä kaikkea outoa tällä reissulla tuli vastaan. Listasin kymmenen mielestäni kiinnostavinta outoutta tähän alle sekalaisessa järjestyksessä:

1. Suomi on kylmä maa. Lähes poikkeuksetta, kun joku japanilainen kuuli, että olemme Suomesta, työnsi hän kämmenet kainaloihinsa, värisytti ruumistaan ja totesi että ”oooooo, veryyy cooooold!”

2. Anteeksi aamiaisestaTakasakissa majatalossa saimme puhelun huoneemme retropuhelimeen, jossa meiltä pyydettiin anteeksi saamaamme meidän mielestä upeaa, mutta hivenen aamutuimaan turhan eksoottista japanilaisperinteen mukaista aamiaista ja sanottiin, että huomenaamulla on luvassa ”diferent breakfast”. No ainoa oleellinen ero, jonka huomasimme, oli se, että seuraavan aamun aamiaismunakkaassa, jonka jokainen siis paistoi itse pienen ”kynttilälyhdyn” päällä, oli kinkun sijaan pelkkiä kasviksia ja sieniä.

dav

3. Ohjaa ne suomalaiset luolaan ja soita minulle! Kun kävelimme ihan randomina Arai -sensein Dojon lähellä Takasakissa ja satuimme sattumalta parkkialueelle, jossa oli kahvilakioski, joku luolan suuaukko ja rappuset kohti kukkulan lakea, tuli kioskista muuan vanha mies kysymään, että olemmeko me ne suomalaiset. Kun vastasimme myöntävästi, ohjasi hän meidät sisälle lukuisia buddhalaisia veistoksia sisältävään tunneli-luolaverkostoon ja kehotti kävelemään sen läpi. Kun saavuimme luolan toiselta suuaukolta lopulta ulos, oli Kosuke -sensei meitä vastassa ja kysyi kuinka voimme, onko kaikki hyvin ja ohjasi meidät sitten jatkamaan ylös kukkulan laella olevalle valkoiselle jättibuddhapatsaalle. Vähän tuli sellainen isoveli valvoo fiilis.

dav
dav

4. Venäläiset on paskoja -ukkeli. Sakea jo aamutuimaan nauttinut vanhempi mies pysäytti meidät laskeutuessamme alas buddha-kukkulalta ja kyyneleet silmissä, ääni väristen ja lopuksi asentoa meille tehden hän totesi moneen kertaan, että venäjä on paska ja venäläiset pahoja. Ja lopuksi tietenkin todettiin, että Suomessa on kylmä.

5. Kumarruskuja tavaratalossa. Mika ja Marja kohtasivat Shinjukussa Isetan tavaratalossa liikkuessaan valtavien hyllyrivien / käytävien varrella kymenien myyjien muodostaman aaltona heille kumartavan ketjun, jota ei päässyt pakoon edes siirtymällä toiselle käytävälle, koska siellä odotti samanlainen joukko kumartelevia myyjiä odottamassa sitä onnetonta asiakasta, joka noille käytäville sattui eksymään.

6. Ketsuppia väärässä paikassa. Mäkkärissä ketsuppia ei ole tarjolla, paitsi jos sitä osaa erikseen tiskin alta kysyä. Sen sijaan munakas pilataan lähes poikkeuksetta laittamalla sen päälle loraus ketsuppia valmiiksi.

7.”Mitä mie näillä teen?”, kysyi Heikki. Heikki osti Hashimotosta paikalliselta ”Tokmannilta” itselleen niskatyynyn paluumatkaa varten sekä termosmukin. Kaupan päälle myyjä ojensi ilman ymmärrettäviä selityksiä Heikille kuuden munan kananmunakennon, jossa oli viisi raakaa kananmunaa ja yksi tyhjä paikka.

8. Äänetön kamera on rikos. Kun otimme yhteiskuvaa treenaajista Hashimoto Dojolla minun puhelimellani, herätti äänetön kuvaustoiminto kummastusta paikallisissa treenaajissa. Sensei sanoi, että Japanissa kamerasta pitää kuvattaessa aina kuulua ääni. Muuten poliisi voi pidättää minut salakuvaamisesta ja takavarikoida puhelimeni. No, nyt on äänet päällä!

9. Party is over – shomen rei! Kaikki juhlat ja illanvietot ja illalliset, joihin olemme osallistuneet ovat päättyneet aina kuin veitsellä leikaten sensein ilmoittaessa, että nyt on aika lopettaa. Normaalin kumartelun ja kiittelyn lisäksi Yamatoku Dojolla illanvietto päätettiin Arai-sensein johdolla yhteiseen shomen rei -kumarrukseen (salin keskustaa, / pyhättöä kohti).

dav
dav

10. Miksi tää huone pyörii? Kuka juotti Kustaalle taas liikaa sakea ja olutta?!! Enhän mä koskaan ole humalassa! Paitsi Japanissa kerran kahdessa vuodessa.

Listalle ei mahtunut tällä kertaa digitaaliset vessanpöntöt, englanninkielisten sanojen oudot kirjoitusasut, julkisten roskisten vähäisyys, ruuantilausautomaatit, se, että hotellilla pyydettiin meitä odottamaan kymmenen minuuttia sisäänkirjautumista, koska olimme kymmenen minuuttia ennen virallista checkin -aikaa paikalla tai mauttomat tv-viihdeohjelmat.

mde

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Se hämmästyttää kummastuttaa suurta kulkijaa!

Kommentointi on suljettu.