Tänään oli vapaapäivä aikidosta, joten päätimme yhdessä Kustaan, Ullan, Jennan, Hansin, Agnetan ja Hencan kanssa lähteä hiukan kauemmas Tokion ruuhkista. Igarashi-sensei suositteli meille Hakonea retkikohteeksi, joten sinne läksimme.

Ostimme lipun, jolla pääsi ajamaan ”Hakone-kierroksen”, eli ensin junalla Tokiosta Hakoneen, toisella junalla ylös vuoren rinnettä, cable carilla vielä korkeammalle, merirosvolaivalla (kyllä, luit oikein…) järven yli, ja lopuksi vielä bussilla takaisin juna-asemalle ja takaisin Tokioon. Koko setti maksoi jotain 30 euroa, joten halvalla päästiin.

Hakonessa ihastelimme kauniita maisemia, kuumia (rikinhajuisia) lähteitä, luontopolkua, koiran kokoisia kissakaloja ja lopuksi rentouduimme onsenissa, perinteisessä japanilaisessa kylpylässä. Päivä Hakonessa oli todella rentouttava, koska siellä sai olla suomalaisille mieluisasti rauhassa ja hiljaisuudessa, mikä ei Tokiossa onnistu kovin helpolla. 🙂

Hakonessa on korkeita kukkuloita ja paljon metsää.

Osa matkasta on kuljettava cable carilla, koska junat eivät pääse nousemaan jyrkkiä rinteitä.

Huipulla on kuumia lähteitä ja haisee pierulle.

Cable carista näkyi lähinnä metsää.

Osa matkasta taitettiin merirosvolaivalla. Japanilaiset… En tässä vaiheessa matkaa jaksanut olla enää edes ihmeissäni.

Merirosvo-Hencca.

Laiva oli suunniteltu hiukan pienemmille bukkaneereille…

Metsäpolulla sielu lepäsi. 🙂

Istumme Ullan, Jennan, Agnetan, Outin ja Hansin kanssa kahvilassa Meidaimaen aseman tuntumassa ja yritämme koota itseämme treenikuntoon illan Meijin yliopistotreenejä varten.

Kävimme aamulla Igarashi-sensein treeneissä Hashimoto Dojolla. Sensei oli jättänyt minulle edellispäivänä hotellin vastaanottoon kirjelappusen, jossa hän kutsui (lue:määräsi) meitä saapumaan aamutreeneihin klo 06.30 Hashimoto Dojolle. Minulla on puhelimen kello edelleen Suomen ajassa, joten oli aika outoa laittaa herätyskello soimaan Suomen aikaa vielä samalle illalle klo 23.30.

Hashimoto Dojo sijaitsee vain noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä majapaikastamme ja koska tiesin entuudestaan, että dojon pukuhuoneet ovat onnettoman pienet tällaiselle yhdeksänhenkiselle viikinkilaumalle, niin puimme keikogit päällemme jo hotellilla ja kävelimme takuuvarmasti huomiota herättäen treenipuvut päällä halki aamuisen Hashimoton. Opettajan dojo sijaitsee tokiolaisittain hyvinkin rauhallisella omakotitaloalueella ja dojossa vallitseekin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma.

Olemme kaikki todella väsyneitä johtuen lyhyistä yöunista, Shinjukun väenpaljoudesta, pitkistä kävelyretkistä, jatkuvasti eteen tulevista uusista asioista ja ilmiöistä sekä itsensä ymmärretyksi tekemisessä japanilaisten kanssa asioidessa. Päätän piristää väsynyttä kahvilassa nuokkuvaa matkaajajoukkiotamme pienellä tehtävällä. Pyydän kaikkia nimeämään matkan tähänastiset huippuhetket. Tässä alla on vastaukset, joissa saattaa olla isojakin virheitä, jotka voi laittaa suoraan kirjurin vajaalla käyvän aivotoiminnan piikkiin.

Matkan huippuhetki:

Ulla: Hiroaki-sensein ukena olo juhlaleirillä, koska se oli jotenkin surrealistista, kun en ole itse treenannut kahteen vuoteen juurikaan ja kun oli niin tajuttoman paljon porukkaa sekä tatamilla, että katsomossa.

Orvokki (Outi): Orvokin paras kokemus sensuroitu toimituksen toimesta. Toiseksi paras kokemus on ollut kaikki treenit ja se kun kaikkialla meidät on otettu niin hyvin vastaan.

Agneta: Kobayashin juhlaleiri kokonaisuudessaan: treenit, näytös ja iltajuhla. Tämä oli ensimmäinen kansainvälinen leirini ja pääsin harjoittelemaan ainakin viiden eri kansallisuuden kanssa.

Jenna: Onsen (kylpylä) ja aurinko. Ne ovat pitäneet kehon ehjänä treenaamisesta huolimatta.

Hans: Juhlaleiri oli hieno. Se on suurin aikidotapahtuma, jossa olen ollut mukana. Myös omien isovanhempien tapaaminen oli hienoa (Hansin äiti on kotoisin Japanista, toim.huom.). Ja tietenkin yksi parhaita asioita matkalla on ollut Henkan hattu (joka toimii erinomaisena maamerkkinä ruuhkassa, toim. huom.).

Kustaa: Kobayashi-sensein puhe ja näytös Kioto Budo Centerin vanhassa temppelissä oli koskettava hetki. Siinä kiteytyi yhden poikkeuksellisen miehen poikkeuksellinen elämäntyö. Hetken tuntui kuin aikin henki olisi leijunut temppelin ilmassa käsin kosketeltavissa.

Nyt lähdemme innosta puhkuen (vai oliko se väsymyksestä ja tuskasta ähkien?!) Meidaimaen aseman edustalle, josta Igarashi-sensei johdattaa meidät treenipaikalle. Sen jälkeen on vielä vuorossa iltajuhlat yhdessä yliopistotreenaajien kanssa. Saas nähdä, miten pysymme hereillä…

Varmaan lähes jokaisen aikidoharrastajan haavena on matkustaminen Japaniin harjoittelemaan. Nyt tämä haave toteutui omalla kohdallani. Tosin matka sai synkkiä pilviä ylleen heti alkumetreillä. Loukkasin polveni aikidoharjoituksissa suomessa noin kaksi viikkoa ennen Japaninmatkaa. Lääkäri totesi, että rakenteellisia vaurioita ei vaikuta olevan ja polvi on vain venähtänyt.

Polvi on ollut kuitenkin yhä kipeä ja mietin, miten pystyn harjoittelemaan? Ensimmäiset harjoitukset olivat Okamoto-sensein harjoitukset Kiotossa. Laitoin polveen neopreenisen tuen, joka lämmittää polvea ja samalla tukee. Lisäksi mainitsin opettajalle, että minulla on vamma polvessa ja minun pitää tehdä hitaasti ja on jotain tekniikoita, joita en pysty tekemään. Opettaja totesi, että teet vain sen minkä pystyt.

Ensimmäinen harjoitus alkoi hyvin. Pyysin aina paria tekemään hitaasti ja jokainen ymmärsi tämän. He tekivät hitaasti ja kysyivät onko sopivan hitaasti ja onko muuten ok? Kaikki olivat varmasti huomanneet, että en alkukumarruksissa pystynyt istumaan seizassa, polvi-istunnassa.

Mutta sitten kokyo-ho -tekniikassa polvi petti yhtäkkiä alta. Polveen tuli jotenkin kiertoa, ja kivun saattelemana kaaduin selälleni. Pari säikähti ja kysyi heti “Is it the knee??”

Jatkoimme hitaammin, mutta polveen sattui aina jos tuli vähänkin kiertoa tai sivuttaisliikettä. Päätin ensimmäisten treenien jälkeen jättää toiset, edistyneemmille tarkoitetut harjoitukset väliin ja katsoa ne tatamin laidalta.

Seuraavat harjoitukset olisivat seuraavana aamuna. AJattelin lepuuttaa jalkaa yön yli ja kokeilla uudestaan. Kun olen haaveillut matkasta yli kymmenen vuotta, ja olen panostanut siihen aikaa ja rahaa, en halunnut tässä vaiheessa jättää treenejä väliin.

Seuraavana aamuna polvi oli vielä hieman kipeä, mutta päätin lähteä kokeilemaan. Tällä kertaa osasin jo ennakoida liikkeitä, missä kierto polveen voisi tulla ja varoa kipeää polvea. Lisäksi tein ukemit ja alasmenot siten, että polveen tulisi mahdollisimman vähän rasitusta. Yhden kerran polvessa tuntui, mutta muuten harjotukset menivät hyvin ja tuli myös hiki.

Tähän mennessä olen käynyt kaksissa Okamoto-sensein harjoituksissa, Kobayashi-sensein juhlaleirin kaksissa harjoituksissa ja tänään aamulla Igarashi-sensein aamuharjoituksissa. Joka kerta harjoitusparit ovat tehneet hitaasti ja varovasti ja olen pystynyt harjoittelemaan.

Hombun treenit jätin väliin ja katsoin ne tatamin laidalta. Näin jälkikäteen olisin uskonut pystyväni myös niissä harjoittelemaan. Hombulla on hyvin tiukat säännöt, kuinka siellä tulee käyttäytyä ja tämä koskee myös katsojia. Harjoituksia seurataan puulattialla vain joko polvi-istunnassa tai risti-istunnassa koko harjoitusten ajan. Kustaa totesikin, että meille katsojille treenit taisivat olla rankemmat kuin tatamilla harjoitelleille.

Tänään illalla menemme vielä Igarashi-sensein iltaharjoituksiin. Menemme Meidaimae Stationille ja sieltä opettajan johdolla dojolle. Illalla osallistumme tatamijuhlaan.

Teknisesti japanilainen aikido ei juuri eroa siitä, miten teemme suomessa. Erot ovat enemmän harjoittelijoiden käyttäytymisessä ja dojokulttuurissa.

Dojolle tullessa kengät riisutaan ja jätetään eteisen telineeseen. Tämän jälkeen tehdään tatamin reunalta shomenia kohti.

Harjoittelijat ovat hyvin kurinalaisia. Tämä liitty toki myös japanilaiseen kulttuuriin ja käyttäytymiskoodeihin. Dojolla harjoittelijat eivät puhu turhia, vaan keskittyvät harjoitteluun. Opetusta seurataan hiljaa seizassa istuen.

Olen huomannut eroja siinä, mihin ja miten harjoittelijat kumartavat, ja mitä he harjoitusten aikana sanovat. Monet sanovat dojolle tullessa ensimmäisen kerran kumartaessaan “Onegai shimasu.” Lisäksi näin sanotaan toiselle kun tekniikkaa tehdessä tekijää vaihdetaan. Suomessa olen tottunut, että tämä sanotaan vain kerraan uuden parin kanssa.

Itselleni oli uutta myös se, että harjoitusten jälkeen kumarrettiin polviltaan vielä jokaiselle, jonka kanssa olit harjoituksissa harjoitellut. Näin tapahtui Okamoto-sensein salilla ja Hombulla.

Tähän mennessä jokaisella dojolla on tatami siivottu yhdessä harjoitusten päätteeksi. Roskat lakaistaan tatamin keskelle, josta ne imuroidaan. Jokaiselle annetaan märkä rätti, jolla tatami pyyhitään. Kun kaikki osallistuvat siivoukseen ja se on organisoitu, siivous tapahtuu nopeasti.

Harjoittelijat ovat olleet ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan. Vaikka minulla on polvi vaikeuttanut harjoittelua, ovat harjoitukset tähän mennessä olleet antoisat. Tulen varmasti tänne tulevaisuudessa uudestaan ja toivottavasti silloin voin harjoitella täysipainoisesti.

Aamulla Hashimotossa menossa Igarashi-sensein harjoituksiin.

Eilen oli ensimmäinen kokonainen päivä Tokiossa ja Toni ja minä (Arja) päätimme lähteä heti ensimmäiseksi Akihabaran alueelle. Toni oli jo Suomessa suunnitellut ostavansa Japanista uuden kameran ja Akihabara on on siihen paras paikka, koska alue on täynnä elektroniikkaliikkeitä. Aluksi ostimme hotellin viereiseltä Hashimoton asemalta Seica -lipun, jolla pääsee kulkemaan kaikissa Tokion alueen junissa, metroissa ja busseissa. Seicaan maksetaan panttimaksu 500 jeniä ja sen päälle voi ladata lippuautomaateista lisää rahaa. Kyseinen lippu on kyllä aivan ehdoton Tokiossa, koska välimatkat ovat niin pitkiä. Edellisessä kirjoituksessa Outi taisikin mainita matkojen voivan kestää hyvinkin tunnin tai yli.

Japanilaiset ovat äärimmäisen järjestelmällistä ja organisoitua kansaa, jotka toimivat joka tilanteessa ennalta määrättyjen ja opittujen kaavojen mukaan. Nämä ilmenevät hyvin esimerkiksi aikidoharjoituksissa, lentokentillä, junissa ja erilaisissa jonotustilanteissa. Juna-asemien laitureilla on merkityt kohdat, joissa jonotetaan järjestyksessä vaunuihin eli vaunuihin ei todellakaan ryntäillä suinpäin ja asemilla onkin opastauluja, mitkä kieltävät ryntäilyn ja tönimisen. Junissa matkustajat ovat hiljaa ja keskittyneitä lukemiseen, kännykän näpyttelyyn tai etenkin ilta-aikaan nukkumiseen jopa seisaaltaan. Me suomalaiset olemmekin olleet täällä junissa matkustaessa huomiota herättävän äänekkäitä paikallisiin verrattuna…

Tänään tiistaina me kävimme Tonin kanssa aamupäivällä kävelemässä hotellin lähistöllä. Minua viehättävät kaikki pikkukujat, joiden varrella on paikallisten ihmisten taloja minimaalisen pienine pihoineen. Törmäsimme sattumalta japanilaiseen hautausmaahan ja sen yhteydessä olevaan temppeliin. Temppelillä oli myös pieni puutarha lampineen. Otimme hautausmaalta ja temppeliltä valokuvia, joskin taas mietimme onko se luvallista, koska emme tiedä tarkkaan paikallisten tapoja. Aiemmin vierailemissamme temppeleissä on ollut kuvauskieltoja ilmeisesti uskonnollisista syistä. Temppelialueet ovat siitä jänniä paikkoja, että ne saattavat sijaita aivan suurten katujen ja talojen puristuksissa, mutta itse alue on täysin hiljainen ja niissä tuntuu kuin astuisi aivan eri maailmaan, etenkin näissä Japanin suurkaupungeissa.

Kuljimme myös joen vartta pitkin, jossa tosin oli aika vähän vettä, koska sadekausi ei ole vielä kunnolla alkanut. Toisaalta se olikin hyvä, koska matalalla oleva vesi oli kirkasta, ja huomasimme vedessä pieniä kaloja ja kilpikonnia! Näimme myös kuningaskalastaja-linnun ja pikkulinnun kokoisen pikimustan perhosen liihottelemassa. Itselleni tämäntyyppiset luonnonihmeet ovat tärkeitä, koska tykkään Suomessakin liikkua luonnossa.

Luonnon ihmettelyn jälkeen Hencca, Toni ja minä lähdimme parin junapysäkin päässä olevaan suureen ostoskeskukseen. Sieltä löytyikin tuttua tavaraa; muummeja! Eräässä pienessä liikkeessä oli Tove Jansson 100 anniversary kylttejä ja seinällä luki suurin kirjaimin “Kiitos”. Ostin tuolta kaupasta lisän muumimukikokoelmaani. Nyt täytyykin mennä nukkumaan (klo on 22), koska Igarashi-sensei oli jättänyt Kustaalle viestin hotellin respaan, että huomisaamuna klo 6.30 on aikidotreenit, joihin kaikkien osallistuminen on suotavaa, jollei ole parempaa tekemistä. Ts. hyvää yötä!

Nyt kello on noin 23.00 ja pitäisi käydä nukkumaan. Eipä nukuta, joten tässä uutta päivitystä. Eilen tuli aika lähteä Kiotosta kohti Tokiota. Hencca teki matkan Shinkansen-luotijunalla ja me muut lensimme Osakasta Tokion Naritan kentälle. Saavuimme perille myöhään, ja pääsimme kirjautumaan hotelliin vasta kello 01.00 yöllä. Aamulla läksimme tutustumaan tähän kyläpahaseen. Hotellimme sijaitsee Hashimotossa Igarashi-sensein dojon läheisyydessä. Täältä lähiöstä kestää noin tunnin verran ajaa junalla keskustaan, joten se kertoo jotain mittakaavasta. 🙂

Tänään ei ollut ohjelmassa mitään kummempaa. Vietimme päivän keskustassa porukassa, johon kuului lisäkseni Kustaa, Ulla, Jenna, Hans, Agneta ja Hencca.

Junassa kohti keskustaa. Hencca sulautuu täydellisesti paikallisten joukkoon.

Vierailimme ensitöiksemme Harajukun lähellä olevassa suuressa lelukaupassa, josta oli kaikkea Darth Vaderista Pikachuun.

Minun ja Ullan ostoksia. Lähti vähän mopo käsistä.

Kustaa osti miehekkäästi pelkkää Hello Kitty -tavaraa.

Populaa riittää.

Hachiko-koirun patsaalla.

Tokyo Towerista hahmottaa, kuinka suuri kaupunki on kyseessä.

Whee!

Lauantai 27.9.2014
(päivitetty, lisätty kuvia)

Eilen oli matkamme kohokohta, eli Kobayashi-dojon 45-vuotisjuhlaseminaari. Päivä venyi todella pitkäksi ja nukkumaan pääsin vasta aika pitkälti seuraavan vuorokauden puolella. Siksi tämä päivitys tulee hiukan viiveellä… Päivä oli todella tapahtumarikas ja ikimuistoinen, enkä edes jaksa yrittää sanallisesti kuvailla kaikkia tapahtumia ja tunnelmia. 🙂

Aamulla lähdimme leiripaikalle Kioton Budocenteriin. Ensin oli vuorossa Hiroaki-sensein treenit, joiden jälkeen itse juhlakalu, Kobayashi-sensei, veti omat treeninsä. Jos näitä kahta treeniä vertaa toisiinsa, oli Hiroakin treeni enemmän perustekniikkavetoisempi kuin Kobayashi-sensein. Huomaa, että poika jatkaa isänsä jalanjäljissä, sillä hänenkin esiintymisessä näkyy sama hyväntuulisuus ja kannustava ote kuin isä-Koballa.

Hiroaki-sensei näyttää tekniikkaa leiriläisille

Leiri oli ehdottomasti suurin jossa olen koskaan ollut. Treenaajia oli noin 450 samalla tatamilla, joten porukkaa riitti. Kansainvälisessä ilmapiirissä sai harjoitella, sillä tulijoita oli 25 maasta. Väenpaljouden vuoksi tekniikkaan oli ehkä hiukan hankala keskittyä, mutta mahtava tunnelma ja iloinen henki korvasi tämän. Kobayashi vetää ehdottomasti iloisinta aikidoa mitä tiedän, ja se on syy miksi tykkään käydä hänen treeneissään. Sensein iloinen asenne tarttuu, ja treeneissä hymyillään paljon. Monesti aikidoleireillä tuntuu, että tekniikkaa pitäisi suorittaa naama peruslukemilla ja haudanvakavasti, joten on virkistävää, kun senseikin välillä vähän hassuttelee näyttäessään tekniikkaa edessä. Lisäksi sensei suhtautuu kannustavasti kaikkiin harjoittelijoihin vyöarvosta ja tasosta riippumatta, ja on erittäin kärsivällinen.

Hencca tekee suwariwazaa.

Arja suorittamassa kaitten osae -tekniikkaa.

Treenien jälkeen pääsimme esiintymään juhlanäytökseen, jossa kaikki juhlaseminaariin osallistuneet maat esittelivät taitojaan. Jokaisella n. 25 maan ”edustusjoukkueella” oli 1,5 minuuttia aikaa esiintyä. Suomen kööri, eli me lahtelaiset sekä Aikidoliiton edustaja Teemu Kurki seurueineen esiinnyimme aivan näytöksen alkupuolella. Ensin teimme kaikki yhtä aikaa perustekniikkaa, jonka jälkeen oli Kustaan ja Teemun vuoro näyttää vähän vauhdikkaampaa aikidoa. Lopuksi näytöksessä esiintyivät ns. kovemmat jätkät, eli Kobayashi-dojojen opettajat ja Arai-sensei. Toisiksi viimeisenä esiintyi Hiroaki, ja näytöksen päätti Kobayashin show, joka opettajan tyylin mukaisesti oli iloinen. Hyvää aikidoa huumorilla höystettynä. 🙂

(Toim. huom: Kyoto Budo Centerin Kyo-Butokuden on Japanin vanhin kamppailulajisali. Se on rakennettu 1899 Heijan Jingu -temppelin yhteyteen. Kobayashi-sensei kertoi että esimerkiksi kendon harjoittelijoista vain 6. danin tai korkeamman vyöarvon omistava saavat pitää näytöksiä temppelissä. Olimme siis todella etuoikeutettuja päästessämme mukaan näytökseen. Tuskin koskaan esinnymme aikidonäytöksessä tätä hienommassa ja arvokkaammassa paikassa.)

Kyo-Butokuden, Japanin vanhin kamppailulajihalli, näyttää temppeliltä.

Arai-sensei, 8. dan.

Hiroaki-sensein iriminage.

Kobayashi-sensei riepottelee ukea.

Kyo-Butokuden on myös sisältä vaikuttavan näköinen.

Näytöksen jälkeen hyppäsimme suoraan taksiin puvut päällä, koska aikataulu iltajuhlan kanssa oli erittäin tiukka. Hotellilla juoksimme saman tien alakerran onseniin pesulle ja sieltä pukeutumaan juhlaa varten. Ja sitten taas äkkiä taksiin ja juhlapaikalle. Juhlissa ohjelmassa oli syömistä, juomista, puheita, ohjelmanumeroita (sakuhachin soittoa, geishojen esitys, saketynnyrin juhlallinen avaaminen) tanssia ja yleistä hauskanpitoa. Tunnelma oli erittäin rento ja vapautunut, ja juhla kokonaisuudessaan oli todella miellyttävä kokemus.

Tarjolla oli – ylläripylläri – melko japanilaista ruokaa. 🙂

Koban kanssa kuvassa.

Igarashi-sensei, hänen vaimonsa ja Arai-sensei.

Ohjelmassa oli muun muassa geishojen esitys.

Suomen edustajat Kobayashi-sensein kanssa.

Arai-sensein, 8. dan, kanssa tanssimassa Abban Dancing Queenin tahtiin.

Juhlallisuuksien päätyttyä päätimme vielä omalla porukalla yhdessä Suomen Aikidoliiton edustajien kanssa lähteä karaokebaariin iltaa viettämään! Karaoke Japanissa eroaa suomalaisesta siinä, että sen sijaan että esiinnyttäisiin koko baarille, on jokaisella seurueella oma huone jossa lauletaan omassa rauhassa. Huoneen vuokraan sisältyy rajoittamaton juomatarjoilu. Tosin huomasimme, että ainakin drinkit olivat kovin laimeita… 😉 Me, jotka tykkäämme karaokesta nautimme joka hetkestä, mutta muutamille karaokehuone taisi olla enemmänkin kidutuskoppi…

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Perjantai 29.9.2014

Tämä päivä alkoi aikaisella herätyksellä, sillä lähdimme Okamoton aamutreeneihin Kioton budocenteriin. Kauhukseni huomasin, että olin hukannut vyöni. Onneksi Hans lainasi varavyötään. Budocenterin vieressä oli Tozandon kauppa, mistä sain ostettua uuden vyön.

Kustaa osti samalla hakaman ja sai siitä ”Okamoto-alennusta”, koska henkilökunta kuuli, että olimme olleet Okamoton salilla vierailulla.

Iltapäivällä lähdimme Arjan ja Agnetan kanssa kaupungin vanhaan osaan, Gioniin, joka on tunnettu geishoista. Olisimme kovasti halunneet nähdä vilauksen oikeista geishoista täydessä varustuksesaan, mutta ikävä kyllä ei onnistanut.

Nämä rouvat taisivat olla lähinnä geishoja, mitä näimme… 😉

Geishakorttelia.

Kiotossa temppeleiltä ei voi välttyä.

Pyhäkön vartija.

Auringon laskiessa matkalla kohti hotellia.

Löysin paikallisesta marketista Suntory-viskiä!

Kiotolla on takanaan väkevä ja uljas historia, jossa perinteitä kunnioittavien budon harjoittajien esi-isät, samurait, elivät kulta-aikaansa 1100-luvulta aina 1800-luvun puolivälin Meiji-restauraatioon asti. Samurai-sana on joidenkin tulkintojen mukaan johdettu sanasta saburau joka kääntyy suomeksi palvella. Samurain tärkein tehtävä olikin palvella yhteiskuntaa shogunin, armeijan ylipäällikön alaisuudessa.

Samurailuokalla oli oma moraalioppinsa, bushido, jota heidän tuli kaikissa toimissaan noudattaa. Bushidoon liittyviä samurain hyveitä olivat mm. chugi – uskollisuus, makoto –rehellisyys sekä rei – kohtelisaisuus. Nämä hyveet leimaavat japanilaista yhteiskuntaa  vielä tänäkin päivänä, minkä mekin olemme saaneet alkumatkan aikana useaan otteeseen havaita.

Kohteliaisuudesta ja palvelualttiudesta hyvä esimerkki on tämän päivän vierailumme Tozando-nimisessä budotarvikeliikkeessä, jossa henkilökunta seurasi meitä pois lähtiessämme ulos asti kadun varteen ja huolehti, että saamme taksit koko porukalle. He myös pyytelivät moneen kertaan anteeksi, että taksien tulo kestää ja taisivat kumarrella peräämme vielä pitkään senkin jälkeen kun taksin perävalot olivat jo kadonneet kadunkulman taakse.

Mainittakoon muuten, että sain ostamastani hakamasta ison alennuksen kun henkilökunta kuuli, että olimme tulossa Yoko Okamoto-sensein aikidotreeneistä. ”Okamoto-alennus” oli selkeästi isompi kuin se hinta, jonka maksoin Okamotolle kahden päivän treeneistä. Oikein hyvät kaupat tuli siis tehtyä!

Henkilösuhteilla on Japanissa kaiken kaikkiaan suuri merkitys. Esimerkiksi dojolla harjoittelemiseen on perinteisesti tarvittu suositus joltain henkilöltä, jonka dojon opettaja tuntee. On epäkunnioittavaa ilmaantua dojolle tuntematta ketään ja ilmoittamatta tulostaan etukäteen pois lukien Hombu Dojo, jonne kuka tahansa voi maksua vastaan mennä harjoittelemaan. Meille tietä Okamoto-sensein harjoituksiin tasoitti Tissier-sensein ja Micheline Tissier-sensein suositukset. Olin myös useaan otteeseen etukäteen yhteydessä Okamoto-senseihin ja sovin hänen kanssaan tarkan ajan, milloin saavumme dojolle rekisteröitymistä varten. Japanilaisten kanssa sovituista ajoista kannattaa muuten pitää kiinni!

Temppeleiden ja sokkeloisten kujien keskeltä löysimmekin eilen viihtyisän ja erittäin siistin dojon, jossa meitä odotti lämminhenkinen, mutta määrätietoisen oloinen naispuolinen aikidon ammattiopettaja. Okamoto-sensei on poikkeus japanilaisten aikido-opettajien joukossa paitsi sukupuolensa niin japanilaisittain myös hyvin kansainvälisen dojonsa ja voisin sanoa, että myös jollain tavalla länsimaalaisittain selkeän opetustyylinsä takia.

Sensein dojolla lähes puolet treenaajista on ulkomaalaisia, tosin aika moni heistä asuu Japanissa nykyään, joten dojon rauha ei uskoakseni kovin pahasti järkkynyt vaikka värikäs yhdeksänhenkinen joukkiomme ilmestyikin dojolle treenaamaan.
Okamoton treeneissä oli hyvä keskittynyt tunnelma, opettajan tekniikka oli selkeää, vahvaa ja rentoa ja mikä parasta, kaikki dojon treenaajat hakeutuivat treenaamaan meidän kanssamme. Eli koimme itsemme todellakin tervetulleiksi.

Me puolestamme yritimme parhaamme mukaan noudattaa kaikkia dojon sääntöjä ja tapoja seuraamalla dojon vakiharjoittelijoiden toimintaa, mikä on hyvin tärkeä osa vieraalla dojolla harjoittelemista.

Tekniikoiden treenaamisen ja normaalien kumarrusten lisäksi pääsimme harjoittamaan Okamoton treenien yhteydessä myös samurain tärkeintä hyvettä eli yhteisön palvelemista osallistumalla dojon siivoamiseen eilisiltana treenien jälkeen sekä osallistumalla tänä aamuna tataminrakentamistalkoisiin Kyoto Budo Center:issä.

Aikidon harjoittelu on siis paljon muutakin kuin vain tekniikoiden treenaamista. Se on myös yhteisten sääntöjen, aikidon ja budon periaatteiden noudattamista, toisten harjoittelijoiden ja oman opettajan arvostamista sekä perinteen kunnioittamista. Sitä ja kaikkea muuta, mistä me olemme saaneet vasta kalpean aavistuksen, on budon harjoittelu täällä samuraiden kotikonnuilla vanhassa keisarillisessa pääkaupungissa Kiotossa.

Torstai 25.9.2014

Aamu alkoi aikaisin sillä suuntasimme heti aamusta Budo Centeriin Okamoto-sensein aamuharjoitukseen. Aamuruuhkat ja julkisissa liikennevälineissä sekoilun vättämiseksi menimme taksilla. Taksimatka ei ollut juurikaan kalliimpi, kuin sama matka julkisilla kulkuneuvoilla. Ainakaan näin, kun meitä oli taksi täynnä.

Aamuharjoitukset alkoivat tatamin kokoamisella. Japanilaisilla on tähän oma, erittäin järjestelmällinen ja kurinalainen systeeminsä. Tatamin reunoille seiniä vasten tulevat matot oli numeroitu ja täydellisen, sanottakoon istuvuuden, vuoksi, ne tuli asetella juuri oikeaan järjestykseen. Loput tatamit aseteltiin näiden reunatatameiden sisälle tiiviisti. Tuloksena oli tasainen ja rakoilematon harjoitusalusta. Etenkin rakoilematon. Harmi, ettei tatamin kokoamisesta saanut videota. Tästä voisi Suomenkin leireillä ottaa oppia, siellä kun irtotatamit tuppaavat väkisinkin rakoilemaan…

Aamun treeni oli eilisiltaista vauhdikkaampi, sillä tatami oli isompi ja väkeä vähemmän. Treenit aloitettiin ikkyolla, jota tehtiin ensiksi ai-hamnista, sitten morotedorista. Morotedori-ikkyoon senseilla oli erittäin hyviä pointteja ja tekniikka sai uutta toimivuutta ja voimaa. Ikkyon jälkeen samasta hyökkäysmuodosta tehtiin myös nikkyota ja iriminagea. Okamoto-sensei oli erittäin tarkka uken liikkumisesta nikkyossa, lukkoa väistettäessä oli tärkeää säilyttää oma keskusta, jotta pystyi jatkamaan liikkumista. Lopuksi teimme vielä hetken shomen-uchi kotegaeshia.

Aikido Kyoto-dojon treenaajat olivat tässäkin harjoituksessa erittäin taitavia ja ystävällisiä. Kaikki liikkuivat hyvin ukena eikä kukaan vääntänyt tekniikkaa voimalla. Kehoon jäi hyvä fiilis harjoituksen jälkeen, joskin reidet olivat kovilla matalien asentojen vuoksi.

Treenin jälkeen muistimme Okamoto-senseita pienellä lahjalla, jossa oli mm. Fazerin suklaata. Toni tarjosi opettajalle myös salmiakkia, mutta salmiakki ei varsinaisesti ollut sensein mieleen 😉

Treenin jälkeen vierailimme vielä uudelleen Tozandolla, joka olikin ihan Budo Centerin kulman takana. Kustaa osti itselleen uuden hakaman ja Outi sai uuden vyön. Paluu hotellille sujui kätevästi taksilla.

Torstai 25.9.2014

Koska tulimme Japaniin pääasiassa harjoittelemaan aikidoa, tässä tarkemmin ensimmäisestä aikidoharjoituksesta, ja kyseisestä päivästä.

Olimme saaneet Okamoto-senseiltä viestin, että meidän tulisi tulla etukäteen dojolle ilmoittautumaan ja hoitamaan harjoitusmaksut. Lähdimme hyvissä ajoin hotelliltä kävelemään kohti dojoa.

Aikido Kyoton sivuilla varoitetaan että dojo voi olla vaikea löytää, joten tutkimme etukäteen, mitä kautta dojolle pääsee. Päätimme ensin etsiä dojon, jonka jälkeen voisimme viettää aikaa lähiympäristössä.

Lopulta dojo oli helppo löytää, vaikka se sijaitsi pienten katujen ja kujien labyrintissä. Meillä oli useampi tunti aikaa, joten päätimme ensin vierailla ihan dojon vieressä olevassa temppelissä. Daihooni-ji-temppeli on pyhitetty hedelmällisyydelle, tai näin ainakin uskoisimme. Hencca, Arja ja Agneta maksoivat pääsylipun ja kävivät temppelin sisällä. Temppeli oli hyvin rauhallinen ja siellä oli satoja vuosia vanhoja vanhoja, jumalia esittäviä patsaita.

Seuraavaksi päätimme käydä syömässä. Aluksi meillä oli vaikeuksia löytää sopivaa ravintolaa. Mutta kun sattumalta saavuimme aukiolle, jossa torikojuissa oli myytävänä monenlaista ruokaa. Söimme esimerkiksi mustekalan lonkeroa sisältäviä paistettuja taikinapalloja, nuudeliwokkia, sokerilla päällystettyjä bataatteja ja jotain lettuja, joista kukaan ei oikein osannut sanoa, mitä ne ovat.

Tori oli suuren temppelin, Kitano Tenman-gun edustalla. Kävimme kiertämässä myös temppelissä. Aurinko alkoi jo laskea, joten päätimme lähteä takaisin dojolle.

Dojolle olivat saapuneet bussilla myös Ulla, Hans ja Jenna. Oltuamme hetken dojon edessä, Okamoto tuli avaamaan oven ja pyysi astumaan sisään.

Dojo on sisältä todella kaunis ja japanilaisittain aika isokokoinen. Okamoto toivoitti meidät tervetulleiksi ja kyseli, kuinka matka oli sujunut ja mistä olemme. Meitä vastassa oli myös hänen uchideshi-oppilaitaan. Alkumuodollisuudet hoidettuamme meillä oli vielä pari tuntia aikaa ennen ensimmäisten treenien alkua.

Minä (Toni), Arja ja Outi päätimme etsiä jonkin paikan, jossa istua ja leputtaa väsyneitä jalkojamme ennen harjoitusten alkua. Päädyimme läheiselle leikkikentälle, josta löysimme vapaan penkin.

Seurasimme paikallisten lasten leikkejä ja ryhmä lapsia uskalsikin tulla tekemään lähempää tuttavuutta ja kysyivät, mistä olemme. Kerroimme, että Suomesta. Muumit olivat lapsille tuttuja, kuten myös joulupukki. Keskustelu sujui hyvin lasten osatessa muutaman sanan englantia ja me saman verran japania. Muistin, että minulla on salmiakkirasia repussa, ja tarjosimme lapsille suomalaista karkkia. Selkeästi makuelämys oli lapsille uusi ja vieras, mutta eivät he sitä tuntuneet inhoavan. Kerroimme, että olemme tulleet harjoittelemaan aikidoa. Yksi poika kertoi harjoittelevansa karatea. Kerroin myös harjoittelevani karatea aikidon lisäksi. Näytin heille aikidon dan-passia, ja olevani toinen dan, josta lapset olivat hyvin vaikuttuneita. Kuulemma poliisit Japanissa harjoittelevat aikidoa. Oli aika siirtyä takaisin dojolle, joten sanoimme lapsille “Sayonara!” ja lähdimme takaisin.

Tänään oli luvassa kaksi harjoitusta. Ensin olisi aloittelijoiden harjoitus ja seuraavaksi ylempien vyöarvojen “3rd kyu and higher” -harjoitukset.

Ensimmäisenä huomasimme harjoittelijoiden kurinalaisuuden. Kengät riisuttiin dojolle saavuttaessa ja tehtiin kumarrus shomeniin tatamin reunalla. Jos joku meistä unohti jotain, uchideshit tulivat nopeasti ohjeistamaan oikeaan toimintatapaan. Dojo oli myös hyvin kansainvälinen. Harjoituksissa oli harjoittelijoita Yhdysvalloista, Ranskasta, Macaolta ja Etelä-Amerikasta.

Uchideshi löi puisella vasaralla kaksi kertaa seinälle ripustettuun puupalaseen harjoituksen alun merkiksi. Harjoitusten aluksi Okamoto-sensei ilmoitti kaikille, että kaukaa Finrandosta on tullut harjoittelijoita heille vierailulle. Oppilaat eivät vierastaneet meitä vaan monet tulivat hakemaan meitä harjoittelemaan.

Aikido Kyoton harjoittelijat yllättivät osaamistasollaan. Taso oli korkea. Jopa aloittelijat yllättivät osaamisellaan.

Ensimmäisissä harjoituksissa tehtiin ainakin aihanmi katatedori ikkyota, morotedori (katateryotedori) ikkyota ja samasta hyökkäysmuodosta kokyo-ho:ta.

Itseäni jännitti, kuinka polveni kestää harjoitukset. Juuri ennen lähtöä loukkasin polveni Suomessa aikidoharjoituksissa. Minun pitikin jättää toiset harjoitukset väliin, koska en uskonut polveni kestävän enempää. Katsoinkin toiset harjoitukset sivusta Agnetan kanssa.

Mielestämme vierailu Aikido Kyotossa oli hyvin miellyttävä kokemus. Dojon ilmapiiri ja harjoittelijat olivat ystävällisiä. Harjoittelijat olivat kurinalaisia. Harjoitukset olivat intensiivisiä, eikä turhaa jutustelua ollut. Harjoitusten lopuksi kaikki osallistuivat dojon siivoukseen.

Okamoto-sensei on ystävällinen, mutta samalla tiukka. Opettajan tekniikka oli selkeää ja toimivaa. Sensei osaa hyvin englantia ja myös ranskaa. Onhan hän harjoitellut Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Japanissa ei voi marssia dojolle tuosta vain, vaan on kohteliasta ilmoittaa tulostaan etukäteen. Parempi on, jos viestin saa lähetettyä opettajasuhteen kautta. Me saimme lähetettyä viestin Okamotolle Micheline Tissierin ja Christian Tissierin kautta. Uskomme tällä olleen vaikutusta, koska vastaanotto oli todella ystävällinen.

Harjoittelijoiden joukosta löytyi myös Suomi-fani, Keiko. Keiko on käynyt Tampereella ja Helsingissä. Muumit ja hattivatit olivat tuttuja Keikolle. Annoimme hänelle tuliasiksi Fazerin suklaata ja toivotimme hänet tervetulleeksi Suomeen ja Lahteen vierailulle. Keiko saattoi meidät takaisin hotellille.

Päivä oli taas todella antoisa. Itseäni suretti polveni kunto. Olen haaveillut tästä matkasta yli 10 vuotta ja nyt kun olen täällä, jääkö minulta harjoittelu kokonaan väliin 🙁 ?

Seuraavassa päivityksessä kerrotaan, Miten Tonin harjoittelu onnistui – Stay tuned!

Satisfaction!

Kujia Aikido Kyoton läheisyydessä.

Ei miehiä vai ei salaisia agentteja?

Kissanpentuja Daihooni-ji-temppelillä.

Aikido Kyoto Dojo

Vihreä tee -jäätelöä

Mustekalapalleroita

Ryhmäkuva ensimmäisten harjoitusten jälkeen