Torstai 25.9.2014

Aamu alkoi aikaisin sillä suuntasimme heti aamusta Budo Centeriin Okamoto-sensein aamuharjoitukseen. Aamuruuhkat ja julkisissa liikennevälineissä sekoilun vättämiseksi menimme taksilla. Taksimatka ei ollut juurikaan kalliimpi, kuin sama matka julkisilla kulkuneuvoilla. Ainakaan näin, kun meitä oli taksi täynnä.

Aamuharjoitukset alkoivat tatamin kokoamisella. Japanilaisilla on tähän oma, erittäin järjestelmällinen ja kurinalainen systeeminsä. Tatamin reunoille seiniä vasten tulevat matot oli numeroitu ja täydellisen, sanottakoon istuvuuden, vuoksi, ne tuli asetella juuri oikeaan järjestykseen. Loput tatamit aseteltiin näiden reunatatameiden sisälle tiiviisti. Tuloksena oli tasainen ja rakoilematon harjoitusalusta. Etenkin rakoilematon. Harmi, ettei tatamin kokoamisesta saanut videota. Tästä voisi Suomenkin leireillä ottaa oppia, siellä kun irtotatamit tuppaavat väkisinkin rakoilemaan…

Aamun treeni oli eilisiltaista vauhdikkaampi, sillä tatami oli isompi ja väkeä vähemmän. Treenit aloitettiin ikkyolla, jota tehtiin ensiksi ai-hamnista, sitten morotedorista. Morotedori-ikkyoon senseilla oli erittäin hyviä pointteja ja tekniikka sai uutta toimivuutta ja voimaa. Ikkyon jälkeen samasta hyökkäysmuodosta tehtiin myös nikkyota ja iriminagea. Okamoto-sensei oli erittäin tarkka uken liikkumisesta nikkyossa, lukkoa väistettäessä oli tärkeää säilyttää oma keskusta, jotta pystyi jatkamaan liikkumista. Lopuksi teimme vielä hetken shomen-uchi kotegaeshia.

Aikido Kyoto-dojon treenaajat olivat tässäkin harjoituksessa erittäin taitavia ja ystävällisiä. Kaikki liikkuivat hyvin ukena eikä kukaan vääntänyt tekniikkaa voimalla. Kehoon jäi hyvä fiilis harjoituksen jälkeen, joskin reidet olivat kovilla matalien asentojen vuoksi.

Treenin jälkeen muistimme Okamoto-senseita pienellä lahjalla, jossa oli mm. Fazerin suklaata. Toni tarjosi opettajalle myös salmiakkia, mutta salmiakki ei varsinaisesti ollut sensein mieleen 😉

Treenin jälkeen vierailimme vielä uudelleen Tozandolla, joka olikin ihan Budo Centerin kulman takana. Kustaa osti itselleen uuden hakaman ja Outi sai uuden vyön. Paluu hotellille sujui kätevästi taksilla.

Tänään keskiviikkona Jenna, Kustaa ja Outi lähtivät Osakaan chi-kung-treeneihin, Hans lähti Takamatsuun tapaamaan sukulaisiaan ja me loput käytimme päivän tutustumalla Kiotoon.

Aamun liikkeellelähtö oli aikaerorasituksesta johtuen edelleen hieman tahmeaa. Lähdimme kävellen kohti Tozandon Kioton liikettä, jonne oli hotelliltamme matkaa noin 2 kilometriä. Matkalla ohitimme vallihaudan ympäröimän vanhan linnan, jota päätimme mennä katsomaan, kun paikallinen ohikulkijakin sitä suositteli.

Nijo-jon linnoitus rakennettiin Tokugawa Ieyasu Shogunin aikakaudella (1543-1616). Se on kuuluisa seinämaalauksistaan ja taidokkaista puukaiverruksistaan. Taistelutaitojen näkökulmasta mielenkiintoinen yksityiskohta ovat rakennuksen lattiat. Ns. nightingale floors narahtelivat kävellessä ja paljastivat mahdolliset palatsiin tunkeutuneet viholliset. Ja lattia todella narisi, vaikka miten yritimme hiipiä varpaillamme paljain jaloin. Ei siis mikään ihme, että elokuvien ninjat liikkuvat katossa! Turvallisuudesta oli muutenkin huolehdittu tarkoin. Seinäpaneeleiden ja salaovien taakse kätkeytyivät Shogunin henkivartijoiden huoneet.

Nijo-jon linnoituksen yhteydessä oleva japanilainen puutarha on myös ehdottomasti näkemisen arvoinen. Puutarhan rauha, kauneus ja harmonia tekivät minuun suuren vaikutuksen. Puutarha jakautui useisiin osioihin, joissa oli oma teemansa. Vesiaiheet, lammikot, sillat ja vesiputoukset vuorottelivat kivipuutarhojen, muotoonleikattujen puiden ja pienempien talojen kanssa. Yksi osa puutarhaa oli varattu kokonaan kirsikkapuille. Laaja puutarha oli suunniteltu siten, että siellä on nähtävää ympäri vuoden: aina joku kasveista kukkii tai on näyttävä ruskan väreissä.

Päivämme kohokohta oli kuitenkin vierailu Tozandon budotarvikeliikkeessä. Tozando on monille suomalaisille aikidoharrastajille tuttu nettikauppa ja Kiotossa on peräti kaksi Tozandon myymälää. Vaikka Tozando palvelee ensisijaisesti Kendon harrastajia, löytyi meille aikidokillekin ostettavaa. Paikan päällä palvelu oli ensiluokkaista (niin kuin missä tahansa Japanissa) ja myyjä erittäin ystävällinen. Sovitimme useita eri hakamia, ja minulle ja Agnetalle löytyikin sopivat koot. Myös Toni oli tullut hakamaostoksille, mutta Tonin toivomaa pituutta ei tästä liikkeestä löytynyt. Eipä hätää, Tozando kustansi koko porukalle taksikyydin ketjun toiseen liikkeeseen, jossa Tonille sopiva hakama odotti meitä!

Usko tai älä: Tozandon liikkeen yläkerrassa oli kendo-haarniskojen myyntinäyttely. Hello Kitty -kissahahmon 40-vuotis syntymäpäivän kunniaksi näytteillä oli kaksi Hello Kitty -kuosista haarniskaa, väreinä pinkkiä, punaista ja valkoistaä Lisäksi rintapanssareita oli saatavilla vaaleanpunaisina ja myös turkoosi näkyi olevan myynnissä. Valitettavasti aikido-hakamia tai -pukuja ei saanut Hello Kitty -teemalla, joten minun oli tyytyminen asepussiin.

Tozandolta Arja ja Agneta ostivat myös pari bokkenia. Ne olivat edullisia, mutta miten niiden roudaaminen Suomeen onnistuu, se jää nähtäväksi. Ensisijaisesti luotamme PostiPateen, kerromme sitten myöhemmin löysivätkö bokkenit koskaan perille.

Vinkkinä kerrottakoon vielä Japanin matkaa, ja erityisesti tuliaisostoksia suunnitteleville, että Tax Free raja on 10 000 yeniä. Mikäli ostoksen arvo ylittää tämän, siitä ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa (8%). Ja jos Tozandon valikoimista ei löydy sopivaa kotiinviemistä, niin voi käväistä vaikka viereisessä Kyoto Handicraft Centerissä (perinteisiä käsitöitä ja jonkin verran krääsää).

Naritaan saapuminen alkoi valitettavalla takaiskulla, kun Hans unohti takkinsa lentokentän terminaaliin. Olimme jo hotellilla, kun huomasimme takin puuttuvan. Onneksi hotelli oli kentän vieressä ja kurvasimmekin heti takaisin kentälle. Japanilaiset ovat maailmankuuluja rehellisenä kansana, ainakin tällä kertaa maine myös piti paikkansa. Puuttuva takki löytyi tuntomerkkejä vastaan infopisteestä: taskuissa olleet rahat, kamera ja autonavaimet olivat koskemattomat.

Koska oli vasta hädintuskin aikainen iltapäivä, lähdimme lounaan jälkeen ihmettelemään Tokion keskustaa. Narita Express on nopea juna lentokentältä Tokion rautatieasemalle. Tokioon päin mentäessa ulkomaalaiset saavat matkalipusta 50 % alennusta, kun lippu ostetaan etukäteen lentokentän lipunmyyntipisteestä. Matka kestää noin tunnin. Junavaunut ovat ilmastoituja, siistejä ja niissä on hyvät penkit. Miellyttävää matkustusta siis.

Tokiossa päätimme ensiksi tutustua kissakahvilaan. Sopiva kahvila löytyi lyhyen googlailun jälkeen Akihabaran lähettyviltä, Neko JaLaLa (3-5-5 Sotokanda, Chiyoda-ku, http://ameblo.jp/nekojalala/). Kissakahviloiden ideana on tarjota eläinrakkaille tokyolaisille paikka, missä pääsee katsomaan, silittämään ja leikittämään kissoja. Kissakahviloihin on pääsymaksu, joka määräytyy kahvilassa vietetyn ajan perusteella. Toisissa paikoissa juomat sisältyvät pääsymaksuun, toisissa ne ostetaan erikseen. Tokyolaiset asuvat ahtaasti ja vuokrahuoneistoihin ei yleensä saa ottaa lemmikkejä, joten kissakahvilat tarjoavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen eläinten kanssa. Onpa suur-Tokion alueella myös kanikahvila ja jopa vuohikahvilakin!

Eläinlääkärin näkökulmasta kissakahvilan kissoissa huolehdittiin hyvin. Vierailumme aikana henkilökunta harjasi kissojen turkkeja ja useimmilla myös hampaat harjattiin! Kissoilla oli mahdollisuus olla vieraiden kanssa tai vetäytyä omiin oloihinsa viereiseen huoneeseen tai kiipeilypuiden ylimmille tasoille. Kahvila oli hieman ahdas noin kymmenelle kissalle, mutta Tokiossa myös ihmiset asuvat melko ahtaasti 🙂

Kissakahvilasta kävelimme takaisin Tokion pääasemalle Akihabaran kautta. Akihabarassa on runsaasti elektroniikkakauppoja sekä erittäin runsaasti animeen ja mangaan keskittyineitä liikkeitä. Anime- ja manga-liikkeet eivät olleet mitään pikkukauppoja vaan jopa kuusikerroksisia tavarataloja! Kaupoista löytyi niin pelejä, videoita, sarjakuvia kuin erilaisia figuureitakin. Retrokauppa oli suunnattu SuperNintendon (SNES) ajoista haaveileville ja kaksikerroksinen kauppa oli omistettu pelkästään autojen ja rautateiden pienoismalleille.

Alue oli viihdealuetta, joten myös peliautomaatteja ja peliluolia oli runsaasti. Nämäkin usein monikerroksisia. Pachinkon (kuulapeliautomaatti) kokeilu valitettavasti jäi toiseen kertaan, jotta ehdimme viimeiseen Naritaan menevään junaan. Note to self: paluumatka Tokiosta Naritaan on normaalihintainen eikä lipunmyyjiä löytynyt mistään.

Lössimme siirtyminen maailman toiselle laidalle alkoi sunnuntaina 21.9., kun minä ja Hans suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matkajännitystä oli ilmassa ja perhosia vatsanpohjassa. Ainakin minulla. Puoliksi japanilaiselle Hansille määränpää oli luonnollisesti tuttu, eikä mahdollinen matkakuume hänestä ainakaan ulospäin näkynyt. Toki hänelläkin edellisestä Japanin vierailusta oli ehtinyt kulua jo yli vuosikymmen.

Koneemme nousi ajallaan klo 16.25 Helsingin pilviselle taivaalle, nokka kohti Moskovaa. Olimme molemmat onnellisia siitä, että lento lähti ajoissa, sillä Moskovassa vaihtoaika olisi vain 50 minuuttia, mikä oli minimivaihtoaika Shermetin kentällä. Koneemme kuitenkin odotteli Moskovan kentän yllä laskeutumislupaa yli 10 minuuttia, joten se siitä ajoissa olemisesta. Boarding Tokion koneeseen alkoi klo 19.20 paikallista aikaa. Me pääsimme ulos Helsingin koneesta 19.25. Matkan ensimmäinen harjoitus olikin juoksumarssi pitkin lentokentän käytäviä! Harjoitus käväisi anaerobisella puolella ja syke lähellä maksimia. Onneksi transfer-lentojen turva- ja passintarkastuksissa ei ollut ruuhkaa ja lopulta jouduimme jopa hetken jonottamaan koneeseen pääsyä Tokion koneen lähtöportilla. Itse asiassa, eihän meillä olisi ollut edes kiire: olimme istuneet omilla paikoillamme koneessa jo lähes vartin, kun vihon viimeiset mattimyöhäiset rymistelivät puuskuttaen ohitsemme omille istumapaikoilleen 🙂

Note to self: 50 minuutin vaihtoaika on ihan riittävä Sheremetin kentän D-terminaalissa, mutta ei suositeltava, ellei sitten pidä ylimääräisestä lomajännityksestä. Hansin sanoin ”Ensi kerralla otetaan suorat lennot!”

Matkan jännittävimmän osuuden ohitettuamme loppulento Naritaan sujui rutiinisti. Aeroflotille täydet pisteet lentokoneruuasta, jota pystyi ihan syömäänkin. Kuten yleensä, tälläkään kertaa pikkulapset ja mannertenvälinen lento eivät osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi kanssamatkustajien yöunien kannalta. Itse sain nukuttua korvatulppien avustuksella ehkä pari puolen tunnin pätkää. Hans ehkä saman verran. Saavuimme siis Naritaan väsyneinä, mutta onnellisina.

”Someone, who has knowledge is rich enough”
– Fortune cookie Aeroflotin aamiaisella