Okamoto-sensein toinen harjoitus

Torstai 25.9.2014

Aamu alkoi aikaisin sillä suuntasimme heti aamusta Budo Centeriin Okamoto-sensein aamuharjoitukseen. Aamuruuhkat ja julkisissa liikennevälineissä sekoilun vättämiseksi menimme taksilla. Taksimatka ei ollut juurikaan kalliimpi, kuin sama matka julkisilla kulkuneuvoilla. Ainakaan näin, kun meitä oli taksi täynnä.

Aamuharjoitukset alkoivat tatamin kokoamisella. Japanilaisilla on tähän oma, erittäin järjestelmällinen ja kurinalainen systeeminsä. Tatamin reunoille seiniä vasten tulevat matot oli numeroitu ja täydellisen, sanottakoon istuvuuden, vuoksi, ne tuli asetella juuri oikeaan järjestykseen. Loput tatamit aseteltiin näiden reunatatameiden sisälle tiiviisti. Tuloksena oli tasainen ja rakoilematon harjoitusalusta. Etenkin rakoilematon. Harmi, ettei tatamin kokoamisesta saanut videota. Tästä voisi Suomenkin leireillä ottaa oppia, siellä kun irtotatamit tuppaavat väkisinkin rakoilemaan…

Aamun treeni oli eilisiltaista vauhdikkaampi, sillä tatami oli isompi ja väkeä vähemmän. Treenit aloitettiin ikkyolla, jota tehtiin ensiksi ai-hamnista, sitten morotedorista. Morotedori-ikkyoon senseilla oli erittäin hyviä pointteja ja tekniikka sai uutta toimivuutta ja voimaa. Ikkyon jälkeen samasta hyökkäysmuodosta tehtiin myös nikkyota ja iriminagea. Okamoto-sensei oli erittäin tarkka uken liikkumisesta nikkyossa, lukkoa väistettäessä oli tärkeää säilyttää oma keskusta, jotta pystyi jatkamaan liikkumista. Lopuksi teimme vielä hetken shomen-uchi kotegaeshia.

Aikido Kyoto-dojon treenaajat olivat tässäkin harjoituksessa erittäin taitavia ja ystävällisiä. Kaikki liikkuivat hyvin ukena eikä kukaan vääntänyt tekniikkaa voimalla. Kehoon jäi hyvä fiilis harjoituksen jälkeen, joskin reidet olivat kovilla matalien asentojen vuoksi.

Treenin jälkeen muistimme Okamoto-senseita pienellä lahjalla, jossa oli mm. Fazerin suklaata. Toni tarjosi opettajalle myös salmiakkia, mutta salmiakki ei varsinaisesti ollut sensein mieleen 😉

Treenin jälkeen vierailimme vielä uudelleen Tozandolla, joka olikin ihan Budo Centerin kulman takana. Kustaa osti itselleen uuden hakaman ja Outi sai uuden vyön. Paluu hotellille sujui kätevästi taksilla.

Tietoja Ulla Helanto

Olen treenannut aikidoa vuodesta 2001. Alkuun erittäinkin aktiivisesti, mutta nykyisin tatamilla tulee vierailtua harvakseltaan. Japanin matkasta aikidoporukalla on puhuttu pitkään. Reissusuunnitelmia oli jo vuodelle 2010, mutta johonkin ne vuodet vain katosivat :) Viimein tänä syksynä, osittain onnekkaan sattuman kautta, reissu kuitenkin kohdallani lopulta toteutuu. Vuosien varrella on tulut tehtyjä useampia aikidon treenimatkoja Eurooppaan, mutta tämä on ensimmäinen matkani Japaniin.