Lössimme siirtyminen maailman toiselle laidalle alkoi sunnuntaina 21.9., kun minä ja Hans suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matkajännitystä oli ilmassa ja perhosia vatsanpohjassa. Ainakin minulla. Puoliksi japanilaiselle Hansille määränpää oli luonnollisesti tuttu, eikä mahdollinen matkakuume hänestä ainakaan ulospäin näkynyt. Toki hänelläkin edellisestä Japanin vierailusta oli ehtinyt kulua jo yli vuosikymmen.

Koneemme nousi ajallaan klo 16.25 Helsingin pilviselle taivaalle, nokka kohti Moskovaa. Olimme molemmat onnellisia siitä, että lento lähti ajoissa, sillä Moskovassa vaihtoaika olisi vain 50 minuuttia, mikä oli minimivaihtoaika Shermetin kentällä. Koneemme kuitenkin odotteli Moskovan kentän yllä laskeutumislupaa yli 10 minuuttia, joten se siitä ajoissa olemisesta. Boarding Tokion koneeseen alkoi klo 19.20 paikallista aikaa. Me pääsimme ulos Helsingin koneesta 19.25. Matkan ensimmäinen harjoitus olikin juoksumarssi pitkin lentokentän käytäviä! Harjoitus käväisi anaerobisella puolella ja syke lähellä maksimia. Onneksi transfer-lentojen turva- ja passintarkastuksissa ei ollut ruuhkaa ja lopulta jouduimme jopa hetken jonottamaan koneeseen pääsyä Tokion koneen lähtöportilla. Itse asiassa, eihän meillä olisi ollut edes kiire: olimme istuneet omilla paikoillamme koneessa jo lähes vartin, kun vihon viimeiset mattimyöhäiset rymistelivät puuskuttaen ohitsemme omille istumapaikoilleen 🙂

Note to self: 50 minuutin vaihtoaika on ihan riittävä Sheremetin kentän D-terminaalissa, mutta ei suositeltava, ellei sitten pidä ylimääräisestä lomajännityksestä. Hansin sanoin ”Ensi kerralla otetaan suorat lennot!”

Matkan jännittävimmän osuuden ohitettuamme loppulento Naritaan sujui rutiinisti. Aeroflotille täydet pisteet lentokoneruuasta, jota pystyi ihan syömäänkin. Kuten yleensä, tälläkään kertaa pikkulapset ja mannertenvälinen lento eivät osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi kanssamatkustajien yöunien kannalta. Itse sain nukuttua korvatulppien avustuksella ehkä pari puolen tunnin pätkää. Hans ehkä saman verran. Saavuimme siis Naritaan väsyneinä, mutta onnellisina.

”Someone, who has knowledge is rich enough”
– Fortune cookie Aeroflotin aamiaisella