Blogipostaukset ovat ainakin omalta osaltani hiukan jäljessä, sillä en ole jaksanut iltaisin kirjoittaa ja toisaalta on myös ollut ohjelmantäyteisiä päiviä. Aloittaessani kirjoittamaan tätä, on meidän viimeinen Tokio-päivä. Tänään iltapäivällä lähdemme Tonin kanssa shinkansenilla (luotijuna) Kiotoon.
Jossain aiemmassa jutussa oli jo siitä, että majapaikkamme Tokiossa oli Tama-centerissä, mikä on keskustasta lähes tunnin junamatkan päässä. Olin kyllä tosi tyytyväinen siihen, että olimme rauhallisemmalla alueella, kuin Tokion ydinkaupunginosissa, ja samalla enemmän tavallisten paikallisten ihmisten keskuudessa. Tama-center on uusi tai uudehko kaupunginosa ja erittäin siisti. Sen keskusta on rakennettu siellä olevan Sanrio Purolandin eli Hello Kitty -huvipuiston ympärille. Ja Hello Kittyä riitti joka paikassa rautatieaseman kelloista lähtien! Vaikka Tama-center on iso kauppakeskittymä, niin siellä on myös isoja puistoalueita lähettyvillä. Minä kävin yhtenä päivänä itsekseni kävelemässä korkealla kukkulalla sijaitsevassa metsäisessä puistossa ja toisena päivänä kävimme yhdessä eräässä toisessa puistossa kävelemässä. Meidän hotellin viereisellä ruohikkokaistaleella oli kolme vuohta pitämässä ruohon lyhyenä. Aika ihmeellistä, että tällaista on Tokiossa.
Tokion ydinkeskustassa kävimme Kitanomarun puistossa, joka on rauhallinen puisto pienen joen varrella. Tällä reissulla olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka hiljaista Tokiossa on, vaikka se on maailman suurimpia miljoonakaupunkeja. Ihmiset puhuvat hiljaisella äänellä, ja kännyköihin puhuminen on junissa kiellettyä ja ne tulee pitää äänettömällä. Pari kertaa Toni huomautti minulle junassa, etten saa puhua niin kovalla äänellä, kun innostuin jostain selittämään. Jopa autojen ja mopojen ääni on hiljaisempi kuin Suomessa! Hiljaisuus kyllä rauhoittaa muuten niin valtavan ja jatkuvan ärsyketulvan kaupungissa, jossa myös joutuu pakostakin olemaan hyvin lähellä itselle vieraita ihmisiä.
Sitten vielä vähän treeneistä. Kävimme viime viikon torstaina Hombu-dojolla (aikidon pääpaikka) Waka-sensein treeneissä, jotka olivat erikseen järjestetty Igarashi-sensein syntymäpäiviin liittyen. Ja jälleen kerran olipahan paljon porukkaa treenaamassa, eikä yhteentörmäyksiltäkään voinut välttyä, vaikka kuinka koetti katsoa mihin suuntaan heittää uken. Oli kyllä hieno kokemus harjoitella Hombulla, kun viime reissulla olin vain katsomassa siellä harjoituksia. Minulla oli etukäteen yksi ongelma treeneihin liittyen, sillä olin flunssassa ja nenä vuoti jatkuvasti. Hombulla on äärimmäisen tarkat käyttäytymissäännöt ja esim. hikeä ei saa pyyhkiä hikipyyhkeeseen ilman sensein lupaa eli ongelmani oli se saanko edes niistää treenien aikana, vaikka nenä vuotaisi?! Kyselin tätä etukäteen ylemmiltä vyöarvoilta, mutta he eivät osanneet varmaksi vastata tähän kysymykseen. No, onneksi nenä ei pahasti vuotanut treeneissä ja pyyhin sitä nenäliinaan hyvin vaivihkaa. Että toivottavasti en rikkonut mitään etikettiä.
Viikonloppuna olikin sitten aikidon suhteen matkan kohokohta, Igarashi-sensein syntymäpäiväjuhlaleiri Yamanaka-järven vieressä ja Fuji-vuoren juurella. Menimme leiripaikalle kolmella tilausbussilla, mitkä lähtivät Hashimotosta. Matka kesti 2,5h ja bussi kiersi spiraaliteitä kohti vuoristoa. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat! Sellaista vehreyttä ja vihreyttä en ole nähnyt missään. Aiemmin Euroopassa näkemäni vuoristoalueet ovat olleet karumpia, kuin nyt täällä. Vuoret olivat hyvin jyrkkiä ja niitä reunustivat syvät laaksot. Fuji-vuoren huippukin näyttäytyi, vaikka se oli välillä pilvien peitossa. Kustaa tai Toni kirjoittaa varmaankin tarkemmin treenien sisällöstä, joten en niistä niin paljoa kirjoita. Tosi mukavia treenejä, itselle uusia senseitä niitä vetämässä, kivoja harjoittelukumppaneita sekä teräksisiä aikido-mummoja ja -pappoja.
Joo, mutta muihin asioihin leirillä meinasi mennä hermo. Ekanakin aivan järkyttävän tiukka ja tarkka aikataulu eli esimerkiksi ulkona maisemien ihasteluun ei ollut minuuttiakaan aikaa kumpanakaan päivänä. Leiripaikan rakennukset olivat ehkäpä hieman rähjäiset ja majoitus oli yhteishuone yhdeksän muun naisen kanssa. Sinänsä majoitus oli elämys nukkua perinteisellä olkitatamilla ja futonilla, ja nukuin jopa 5-6h, mutta tämä yksi kerta yhteismajoitusta riitti minulle. Futonini pääpuoli oli ikkunan vieressä ja kuulin koko yön sirkkojen tai jonkun sirittäjälinnun sirityksen, mikä oli kylläkin miellyttävää ja ikkunasta näkyi Fuji. Koko käytävälle oli yhteisvessa ja suihkut olivat koko majapaikan yhteisessä pikku-onsenissa eli kylpylässä. Ruokailut olivat pääasiassa perinteisten matalien pöytien ääressä, joissa olisi pitänyt kyetä istumaan koko ajan polvi-istunnassa, mihin länsimaiset polvet eivät ole kultivoituneet, eivät riittävästi edes aikidoharjoittelun myötä. Sunnuntaiaamuna oli herätys klo 5.45 (tosin meidän huoneessa ensimmäiset heräsivät tuntia aiemmin) ja ohjelman mukaan aamulenkin olisi pitänyt alkaa klo 6. No, satoi vettä kaatamalla, niin korvaavana ohjelmana oli yhdessä dojoista aamuvenyttely. Ensin Irie-san veti lyhyesti perusvenyttelyä, minkä jälkeen Shirakawa-sensei aloitti shintolaistyyppisen venyttelyn yhdistettynä mantrahuutoihin tai johonkin, sillä en tunne shintolaisuutta riittävästi tietääkseni mitä kaikki tarkoitti, vaikka sensei puhuikin laveasti japaniksi, mitä eri liikkeet ja niihin liittyvät sanat tarkoittavat. Shirakawa-sensei innostui asiastaan niin paljon, että Igarashi-sensein piti huomauttaa hänelle aikataulusta. Kokemus tämäkin…
Tässäpä olikin nyt paljon ja monenlaista asiaa koottuna yhteen.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
