Kohtaaminen virkailijan kanssa

Kolme päivää Tokiossa on mennyt yhdessä hujauksessa. Sunnuntaina, jolloin tulimme perille, emme jaksaneet Tonin kanssa tehdä mitään muuta kuin kävellä Tama Centerissä ja etsiä lähimmän ruokakaupan. Niitä olikin useampi heti hotellin vieressä. Tällä kertaa jet lag ei iskenyt minulle yhtä kovasti kuin viimeksi, mihin auttoi suora, ja suhteessa lyhyt lento. (Kustaa parka.)

Eilen maanantaina olikin sitten meille ekat aikidotreenit Tokion Meijin yliopistolla. Siellä oli jo aiemmalta reissulta tuttuna asiana yliopisto-opiskelijoiden vetämät kannustushuudot alkulämmittelyjen ajan. Olipas aika paljon porukkaa ja yli puolet oli ulkomaalaisia, ja ulkomaalaisista lähes puolet oli suomalaisia…Yritin treenata mahdollisimman paljon japanilaisten kanssa.

Tänään me lähdettiin kohti Tokion ydinkeskustaa, missä kävin viime reissulla vain keisarin palatsin puistossa, eikä Toni käynyt lainkaan. No, loppujen lopuksi eipä me tänäänkään käyty ydinkeskustassa, vaan Asakusan alueella ja siellä Tokyo Skytreessä. 350m:n korkeudesta oli huimat näköalat, tosin osin oli utuinen ilma kosteudesta johtuen. Tänään oli lämmin päivä, ainakin yli +25, kun eilen tihutti vettä koko päivän ja oli viileämpää.

Tokyo Skytreen yhteydessä on suuri ostoskeskus, missä me kierreltiin ennen torniin menoa. Muuten kiva kiertely, mutta minulta hävisi kamera! Muistin, että se oli ollut minulla kädessä vessaan mennessä, mutta en muistanut lainkaan olinko laittanut sen laukkuun vai en. Pengoin reppuni ylösalaisin pariin otteeseen, mutta kamera ei ollut siellä – pikkaisen ärsytti, kun yleensä olen äärimmäisen tarkka omista tavaroistani. Ajattelin kuitenkin, että sitä on tuskin kukaan varastanut, korkeintaan joku toinen turisti, kun Japanissa ollaan. Menimme infotiskille ja esitimme asiamme virkailijalle ja kuvailimme kameran suojakoteloineen hyvin tarkasti, ja pariin kertaan. Tämän jälkeen virkailija soitti kauppakeskuksen löytötavaratoimistoon ja kysyi etunimeäni. Hän kertoi kameran löytyneen ja opasti meidät löytötavaratoimistoon. Toimiston ensimmäisen oven jälkeen oli pitkä hämärä käytävä ja mutka, jonka jälkeen oli lasitiski. Esitin asiani luukulla ja meidät ohjattiin kiireen vilkkaa sisään toimistoon ja istumaan pöydän ääreen. Toimisto oli kuin jonkinlainen komentokeskus. Luukulla ollut virkailija huikkasi paikalle ilmeisesti ylempiarvoisen virkailijan, joka tuli kysymään uudestaan kameran tuntomerkkejä sekä nimeäni. Tämän jälkeen hän toi löytyneen kameran ja kysyi vielä, onko se varmasti minun. Onneksi kameran muistikortilla oli heti ensimmäisenä kuva itsestäni, niin virkailija oli asiasta vakuuttunut. Vielä piti kuitenkin täyttää lomake ja esittää passi, jotta sain kameran itselleni. Minua alkoi huvittamaan tilanne kokonaisuudessaan niin paljon, että piti purra huulta, etten purskahda nauruun, jolloin virkailija menettäisi kasvonsa. En myöskään pystynyt katsomaan Tonia, kun arvelin hänellä olevan sama tunne. Ja oikeassa olin! Mutta: en välttämättä olisi saanut missään muualla turistikohteessa tai suurkaupungissa hävinnyttä kameraani takaisin, kuin täällä.

Pilvenpiirtäjiä Asakusasassa ja Skytree taustalla.
Pilvenpiirtäjiä Asakusasassa ja Skytree taustalla.
Skytree lähempää.
Skytreen juurella.
Skytreen juurella.
Ensimmäisen kuvan pilvenpiirtäjät katsottuna Skytreestä.
Ensimmäisen kuvan pilvenpiirtäjät katsottuna Skytreestä.
Pöllöreppu
Pöllöreppu
Löysimme keittiön.
Löysimme keittiön, jossa myytiin vaatteita.
arja-ja-robotti
Arja ja robotti… vai mikä lie?

2 kommenttia artikkeliin ”Kohtaaminen virkailijan kanssa

  1. Kun luin että kadotit kamerasi, oli ensimmäinen ajatukseni, että saat sen satavarmasti takaisin vielä tämän saman kirjoituksen aikana. Olettehan Japanissa. Olin oikeassa. 😀

  2. Kun etsittiin sitä kameraa, itse olin myös aika varma että se on jo viety henkilökunnalle. Se löytötavaratoimisto oli kyllä melkoinen. Ihan kuin oltaisiin menty poliisiasemalle 🙂

Vastaa