Heti alkuunsa on taas syytä päivittää unettomuus-tilasto. Torstain ja perjantain välisenä yönä tuli nimittäin uusi ennätys. Mutta ei suinkaan reissun nukkumisen pituusennätys kuten edellisessä blogipäivityksessä toiveikkaasti kirjoitin vaan lyhyysennätys: Yksi tunti yöunta! Ja se on kyllä kertakaikkiaan ihan liian vähän se!  No, ei auta itku markkinoilla, eikä selittelyt tatamilla eli ei muuta kuin reippaana kohti Hombu Dojoa ja Doshun treenejä.

Kun saavumme vähän aamukuuden jälkeen Hombulle, saamme huomata, että aika monelle muullekin on tullut mieleen lähteä aikidon päämiehen treeneihin näin aamutuimaan. Tatamilla on arviolta noin 120 treenaajaa, mikä on suunnilleen puolet enemmän kuin keskiviikon iltatreeneissä, joissa sielläkin tuntui vähän ahtaalta. Toisaalta tilanahtauden ja doshun hieman nuorempia opettajia rauhallisemman tekniikan ansiosta tahti pysyy jotenkin siedettävänä ja minäkin selviän treeneistä yllättävän hengissä ja melkein elossa.

Aamun treeneissä suomi-tiimiämme ilmaantuu ilahduttavasti täydentämään liittovalmentajakollegani Tom Granström, joka on työreissussa Tokiossa. Myös Tompan vaimo on herännyt aikaisin ja on mukana seuraamassa harjoituksia.

Treenien jälkeen käymme aamiaisella hotellin lähistöllä sijaitsevassa kahvilassa, jossa matkaseurueen muut jäsenet saavat akuuttia apua kofeiinin puutostilaansa. Itse yritän tilata kuumaa vihreää teetä, mutta lopulta pienen neuvonpidon jälkeen saan omituisen makean macha-latte -juoman. Ei jatkoon!

Nyt on kyllä pakko päästä hotellille lepäämään! Keho ja mieli alkavat olla niin vakavassa väsymyksen tilassa, että alan pian nähdä hallusinaatioita ja saada rajatilakokemuksia, joihin en nyt olisi ihan valmis.

Pari tuntia unta hotellihuoneessa, sitten kaupasta vähän nuudelia ja lämmin kanan file välipalaksi, jonka jälkeen en voi väittää, että olo olisi kuin uudestisyntyneellä, mutta sen verran kohentunut kuitenkin, että kykenen lähtemään taas takaisin kohti Hombua ja waka-sensein iltatreenejä.

Ei tässä parin ekan päivän aikana ole paljon muuta kerennyt  tai jaksanut kuin syödä, levätä ja treenata. Vaan mikäpä sen antoisampaa!

Lämmin ja kostea sää, waka-sensein varsin vauhdikas ja vahvasti perustekniikoihin keskittyvä opetus sekä tasokkaat treenikaverit imevät kyllä loputkin mehut väsyneestä kropastani sangen tehokkaasti.

Hombu Dojon treeneissä ei paljon selitellä eikä hienostella vaan huolehditaan siitä, että perusasiat ja liike pysyvät yllä. Tällainen treenitapa vahvistaa omaa perustekniikkaa, pakottaa keskittymään tärkeisiin perusasioihin ja toimii mainiosti fyysisen aikidokunnon ylläpitäjänä. Erityisesti Hombun nuoret uchideshi -oppilaat ovat aika koneita (ei kuitenkaan aikakoneita, toim.huom.). Kuntoa tuntuu riittävän loputtomasti. Hombun nopeuskestävyys-tyyliset treenit suosivatkin hyvin juuri tuollaisia kevytrakenteisia kovan fysiikan omaavia ja hyvin liikkuvia treenaajia. Joskus tosin vauhtia on hivenen liikaakiin kuten eilisissä nuoren herra Suzukin vetämissä treeneissä, jolloin pakka ei niin sanotusti aina pysynyt ihan kasassa.

Treenien jälkeen luvassa pakkaamista ja pyykinpesua. Pyykinpesyu sujuu todella kätevästi itsepalvelupesulassa, joita täällä riittää vähän joka kadunkulmassa. Ainiin mainittakoon vielä se, että Hombulla emme käy koskaan pesulla, koska jääkylmä suihku ei houkuta vaan nautimme mieluummin hotellin lämpimästä vedestä. Että ei me ihan kunnon karaisuhenkisiä samuraita olla!

Huomenna onkin sitten luvassa treeniä ihan toisenlaisessa ympäristössä, kun siirrymme Kobayashi Dojon 50- vuotis juhlaleirille Fuji-vuoren maisemiin Yamanakako-järven rannalle.

Siitä lisää ehkä jo huomenna!