Niinhän siinä taas käy kuten aina jossain vaiheessa reissua, kun väsymys alkaa tarpeeksi painaa päälle. Japanilaisten ylimuodollinen käyttäytymisprotokolla ja monissa paikoissa kovin turhalta ja vaikealta tuntuva pakonomainen halu organisoida ihan kaikki asiat suomalaisittain katsottuna turhan vaikeasti on aluksi hyvinkin kiinnostavaa, sitten huvittavaa kunnes jossain vaiheessa se alkaa ärsyttää ja sitten v…ttaa.

Muta asia menee myös toisinpäin. Kyllä mekin herätämme kummastusta, pahennusta ja hyvin usein hämmennystä kun käyttäydymme japanilaisten mielestä vähintäänkin kummallisesti. Japanilaiset lienevät yksi maailman rasistisimpia kansoja, mutta he toteuttavat rasismiaan todella ystävällisesti. Hieman kärjistäen me eurooppalaiset olemme japanilaisille kuin isoja lapsia; hieman yksinkertaisia ja kömpelöitä, mutta emme varsinaisesti pahoja kuitenkaan. Siksi he myös jaksavat kärsivällisesti auttaa meitä kärsivällisesti ja ystävällisesti.

Japanilainen tapakuluttuuri on niin täynnä sääntöjä ja erilaisia muodollisia kommervenkkeja, että siellä on lähes mahdoton olla mokaamatta joka reissulla useita kertoja. Mutta onneksi meidän muukalaisten tekeminä nuo virheet saavat aikaan lähinnä hämmästyneitä ilmeitä, tosin lievää paniikkiakin joskus jos erehtyy kysymään asiakaspalvelutehtävässä olevalta japanilaiselta jotain odottamatonta (kuten esim. Arjan ja Tonin syömäpuikkoepisodi todisti), huvittunutta ja hyväntahtoista naurua ja ystävällistä avunantoa.

Tämä sääntö ei kuitenkaan päde dojolla, eikä varsinkaan meihin kauemmin budoa harjoitelleisiin. Opettajat olettavat meiltä jo aika paljon ja saattavat suuttua, joskus aika kovastikin, jos mokaamme. He myös odottavat, että me opetamme omille mukana kulkeville nuoremmille harjoittelijoille, miten dojolla tulee käyttäytyä. Jos esimerkiksi viime reissulla joku meidän dojon kymmenen treenaajan joukosta olisi mokannut pahemmin, niin sensein näkökulmasta vastuu olisi ollut minulla vaikkei minulla olisi osaa eikä arpaa koko tapahtumaan.

Samalla tavalla homma meni myös, kun Igarashi-sensei järjesti synttärijuhlavierailleen spesiaalitreenin Hombulle viime viikolla. Jos joku meistä olisi mokannut, siis lähes kaikkihan me varmaan jollain tavalla mokailimme, mutta mokaillut pahemmin, niin hän olisi siitä viime kädessä vastannut waka-senseille. Eli aikamoisen riskin sensei otti, kun uskalsi viedä tällaisen lähes kymmenestä eri kansallisuudesta koostuvan sekailaisen seurakunnan Hombulle trenaamaan! Kiitos senseille luottamuksesta! Helmisen Jukalta kuulinkin jälkeenpäin, että waka-sensei oli ollut hyvin tyytyväinen tapahtumaan, joten mitään isompia kardinaalimunauksia emme onnistuneet ilmeisesti tekemään!

Hombulla säänntö lienevät yhdet tiukimmista ja myös treenejä seuraaville on omat tarkat sääntönsä. Erityisen tiukkoja näiden sääntöjen noudattamisesta ollaan silloin kun doshu tai waka-sensei opettavat. Hombun säännöt löytyvät onneki englanninkielisinä Hombun nettisivuilta ja niihin kannattaa perehtyä hyvin, ennen kuin lähtee sinne treenaamaan.

Yksi tärkeimpiä neuvoja niille, jotka suuntaavat varsinkin ensimmäistä kertaa Japaniin treenaamaan on se, että pitäkää tuntosarvet ylhäällä ja seuratkaa tarkasti, miten dojon paikalliset treenaajat toimivat. Mutta samalla on hyvä muistaa, että japanilainen yhteiskunta, myös aikidodojo, on hyvin hierarkkinen järjestelmä. Joten se, mikä on sallittua yhdelle, ei välttämättä ole sallittua toiselle.

Mutta esim. minne kumarretaan ja milloin, minne päin aikitaisoliikkeitä tehdään suhteessa opettajaan, mihin ylimääräiset tavarat laitetaan, miten kakarigeiko- ja ukemiharjoittelu toteutetaan, miten siivous hoidetaan jne selviää parhaiten kun liikkuu muutaman sekunnin kymmenyksen muiden dojon harjoittelijoiden perässä heitä matkien. Niin ja tietenkin kannattaa kysellä jo etukäteen kokeneemmilta Japanintreenimatkalaisilta vinkkejä ja ohjeita.

Harjoittelija, joka ilmestyy dojolle ilmoittamatta etukäteen ja toimii ihan eri tavalla kuin dojolla on tapana, ei herätä luottamusta eikä arvostusta japanilaisissa, enkä tiedä herättääkö se sitä, missään maassa. ”Dojossa dojon tavalla” onkin yksi aikidokan kultainen sääntö, minne päin maailmaa hän sitten lähteekin treenaamaan. Sitä paitsi, dojokohtaisen etiketin seuraaminen käy erinomaisesta zanshin- eli valppausharjoituksesta.

Tässä vielä tiivistettynä ja pelkistettynä Igarashi Dojon etiketti muutamalla kuvalla höystettynä.