Elämäni ahtain treeni

Sunnuntai 29.5.

Taas venyy nukkuunmeno ihan liian myöhään, mutta onneksi aamulla ei ole aikaista ylösnousua, koska treenit alkavat vasta kello 11 ja dojolle on hotellilta vain vartin kävelymatka. En siis laita edes herätyskelloa soimaan. Aamulla herään tietenkin jo harmikseni kuudelta. Päätän yrittää nukkua vielä tovin vaikka epäilenkin vahvasti ettei se tule enää onnistumaan.

Ummistan silmäni uudelleen ja taidan jopa torkahtaa hetkeksi, siis vain hetkeksi. Ja kun kohta avaan silmäni uudelleen, niin mitä ihmettä, kello on kaksikymmentä yli kymmenen!! Mikä maa, mikä valuutta?! Mikä päivä?! Monelta treenit on ja missä?

Kovalla vauhdilla pakolliset aamutoimet eli vessassa käynti ja sitten treenivaatteet päälle. Tänä aamuna ei ole aikaa jäädä ihmettelemään digitaalisen vessanpöntön erilaisia toimintoja!

Puolijuoksua kaupan kautta dojolle. Matkalla ehdin syödä yhden banaanin ja juoda hieman vettä. Kyllä näillä yhdet treenit aina selviää.

Ja aikamoiset treenit muuten onkin selvittävänä. Sesnein talon edutalla on kymmenien ihmisten muodostama jono ja tuntuu siltä, että akikki eivät edes mahdu sisään. Täällä tarvittaisiin samanlaista sisääntunkijaa kuin Tokion metroissa on ruuhka-aikoina!

Mutta jotenkin kaikki halukkaat, yhteensä 76 treenaajaa saadaan mahtumaan dojolle sisään. Lisäksi eteisessä ja talon seinustalla avonaisten ikkunoiden ääressä liikkuu muutamia valokuvaajia. Aikamoinen härdelli! Mutta japanilaiset ovat niin tottuneita organisoimaan mitä kummallisimpia asioita, että näistäkin treeneistä tulee yllättävän toimivat ja mielenkiintoiset vaikka tilaa on vähemmän kuin yksi tatamimatto paria kohti. Sensei demonstroi jälleen moneen kertaan, miten sekä uke ja nage voivat liikkua niin, että tilaa käytetään mahdollisimman vähän. Hän kehottaa meitä myös katsomaan, miten doshu ja waka-sensei tekivät yhdessä tekniikkaa eilisessä näytöksessä. Waka-sensein ukemit esim. ikkyossa tapahtuivat hyvin pienessä tilassa.

Mielestäni tämä on hyvin käyttökelpoinen treenimetodi myös harvalukuiseen ja avaraan Suomeen. Varokaa vaan, kun tulette seuraavan kerran minun treeneihini! Luvassa voi olla ahtaan tilan tekniikkaa!

Treenaamme myös paljon kakarigeikona eli kolmessa isossa ryhmässä lähinnä erilaisia ukemiharjoitteita. Mielenkiintoista ja sangen erilaista, mihin olemme sensein treeneissä viime vuosina Suomessa tottuneet.

Treenien jälkeen sensei kysyy, että mikä maa haluaa hoitaa siivousvuoron tänään. Stadiuksen Kari, joka on saapunut paikalle Aalto Aikikain ja Seitokain ryhmän kanssa ilmoittaa kovaan ääneen, että ”SWEDEN!” Senseikin remahtaa äänekkääseen nauruun ehdotuksesta, mutta lopputukos on kuitenkin se, että suomalisille se siivousnakki napsahtaa lopulta. No, ehkä ihan reilua, kun ottaa huomioon, että paikalla on vain yksi ruotsalainen, kun taas meitä suomalaisia on yli kaksikymmentä.

Minä päätän ottaa kontolleni rättien kastelun, puristelun, huuhtomisen ja kuivumaan laittamisen.

Siivouksesta selvittyäni kiireellä taas hotellille suihkuun ja vaatteita vaihtamaan, sillä welcome partyt käynnistyvät dojolla reilun tunnin päästä.

Ja hienot, joskin hikiset kemut niistä tuleekin.  Japanilaiseen tyyliin kaikki on taas erittäin organisoitua ja tarkkaan mietittyä. Tarjoilut ovat myös hyviä, kuten yleensä ja juomaakin tarjoillaan varsin avokätisesti. Juhlien ehkä hienoin tai ainakin arvokkain hetki on, kun Hashimoton alueen korkein virkamies, jonkin sortin kuvernööri käsittääkseni, saapuu paikalle tervehtimään ja onnittelemaan senseitä.

Ikimuistoinen ja kaikin puolin miellyttävä kokemus, jossa yhdistyi sopivasti kansainvälistä värikkyyttä, originaalia japanilaista tapakulttuuria ja sensein hyväntuulista isännöintiä.

WP_20160529_14_11_51_Pro
Igarashi Dojon tervetulojuhlissa oli sangen tiivis ja hikinen tunnelma
WP_20160529_14_59_57_Pro
Hashimoto alueen ”kuvernööri” tuli onnittelemaan senseitä
WP_20160529_16_50_47_Pro
Juhlien jälkeen poikain kanssa Hashimoto-joen rannalla kaloja katselemassa
WP_20160529_19_58_32_Pro
Ja lopulta iltapalaboksi kaupasta mukaan ja hotellille blogia päivittämään. Näitä valmisruoka-annoksia jään kyllä kaipaamaan!

2 kommenttia artikkeliin ”Elämäni ahtain treeni

  1. Jep jep, toisella kertaa! Eiköhän näitä juhlia riitä täällä vielä lähivuosina lisääkin! Kyllä japanilaiset osaavat aina juhlat järkätä, milloin mistäkin syystä. Itsestä ainakin tuntuu, että täällä on näissä omissa aikidopiireissäkin erilaisia juhlia joka vuodelle.

Vastaa