Shinjuku – Syntinen kaupunki

Paljon on taas ehtinyt vettä virrata Hashimoto-joessa viime blogipäivityksen jälkeen! Tässä välissä on jo vietetty Igarashi- ja Arai -sensein juhlaleiri Japanin maaseudulla Yamanake-järven rannalla. Mutta palataanpa sitä ennen muutama päivä taaksepäin öiseen Shinjukuun…

Jostain syystä Shinjukun yö korelaiskorttelissa tuo minulle mieleen Frank Millerin Sin City -sarjakuvan ja elokuvan. Ehkä siksi, että Shinjukun yö tuntuu niin epätodelliselta ja hivenen pelottavaltakin näin maalaispojan näkövinkkelistä katsottuna.

Mori shihanin treenit Hombulla on takana ja palaan illalla väsyneenä yhdelle Shinjukun korealaiskorttelin kapeista sivukujista, jossa pieni hotellini sijaitsee.

Vaikka väsymys painaa kroppaa ja pienen huoneeni sänky kutsuu houkuttelevasti syliinsä käpertymään, koen moraaliseksi velvollisuudekseni lähteä katsastamaan Shinjukun ilta- ja yölelämää. Koska olisihan se noloa, jos minulla ei olisi tältä keikalta kenellekään mitään muuta kerrottavaa, kuin että sänky oli hyvä ja hotelli mukavan hiljainen ja rauhallinen. Niinpä astun ulos mukavasta siististä hotellihuoneestani ja suuntaan kulkuni Shinjukun keskustaa kohti.

Saavun lukemattomien neonvalokylttien valaisemalle viihdekorttelialueelle, jossa riittää  vilskettä kohtuullisesti myös näin arki-iltana. Heti alueelle saavuttuani yksi viehättävä japanilaisnainen huikkaa minua pysähtymään, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Pysähdyn kuitenkin kohta ottamaan kuvaa yhdestä isosta Darth Vader -hahmon näköisestä valotaulusta ja huomaan, että nainen on lähtenyt perääni. Hän kysyy sujuvalla englannilla, että haluanko, että hän ottaa minusta kuvan kamerallani eli siis puhelimellani. Mietin hetken ja päätän antaa puhelimeni hänelle. Puhelimen suojakuoressa on myös luottokorttini ja liuta muita tärkeitä kortteja, joten pidän varani, ja päästän naisen itsestäni vain sellaisen matkan päähän, mistä arvelen saavani hänet vain muutamalla juoksuaskeleella kiinni, jos hän päättää häipyä puhelimeni kanssa jonnekin.

Saan kuitenkin puhelimeni takaisin ja kaikki hyvin ainakin tähän asti. Nainen kysyy mistä tulen ja kertoo, että hänellä on ”very nice nighclub” kadun kulmassa ja pyytää minua käymään siellä. Sanon, että ehkä myöhemmin, koska nyt haluan hieman katsella ympärilleni ja kierrellä öistä Shinjukua. Nainen varoittaa minua, että tällä on monia ”very bad places and clubs”, joihin ei kannata mennä, koska niissä on vaarana tulla ryöstetyksi. ”But yourp place is safety?” kysyn hieman ironisesti hymyillen. Ai niin, unohdin, että ironia ei yleensä oikein toimi täällä päin maailmaa!! Nainen vakuuttelee, että hänen paikkansa on turvallinen ja pyytää minua taas katsomaan clubiaan, jonka jälkeen voin sitten taas jatkaa minne haluan. Hän myös osoittaa vastapäätä olevaa poliisiasemaa, jonka edustalla seisoskelee kymmenkunta poliisia ja sanoo, että tämänkin takia hänen clubinsa on turvallinen.

No, pakkohan se on joku hämärä luola katsastaa kun tänne asti on kerran tultu! Nainen johdattaa minut kadun kulmassa olevasta ovesta sisään ja kapeita kivisiä portaita alas hämärään kellariin. Kehoni virittäytyy jo tässä vaiheessa pakene tai kuole -asetuksille, jotta olen valmis reagoimaan nopeasti jos tilanne näyttää menevään uhkaavaan suuntaan. Saavumme alas pieneen hämyiseen baariin, jossa minun ja naisen lisäksi seisoskelee vain viisi tai kuusi isokokoista selvästi kalustoon kuuluvaa mustaa miestä sekä yhdessä nurkkapöydässä kaksi ujosti hymyilevää mustaa naista. Ei näytä hyvältä! Missä ovat kaikki muut asiakkaat? Missä ovat kaikki paikalliset ihmiset? Hetken harkitsen ovella pikaista kääntymistä, mutta sitten huomaan lihavan mustan baarimikon hymyilevän leveästi valkoisilla hampaillaan minulle ja kysyvän ystävällisesti otanko oluen. Muut mustat miehet jatkavat keskeyttämääni tikanheittokisaa ja tunnelma tuntuu yhtäkkiä yllättävän rennolta, joten päätän jäädä hetkeksi. Nainen ohjaa minut baaritiskille istumaan ja iloinen baarimikko tuo minulle oluen, jonka hintakin on varsin kohtuullinen.

Nainen sanoo, että hän lähtee käymään ulkona, mutta palaa pian. Jään istumaan hämärään Shinjukun kellarikapakkaan kuuden mustan miehen ja kahden mustan naisen, joiden ammattia ei ole vaikea arvata, kanssa. Aika epätodellinen fiilis!

Juttelen mukavan oloisen koko ajan iloisesti hymyilevän baarimikon kanssa ja paljastuu, että hän on asunut Moskovassa aiemmin ja kulkenut usemman kerran junalla Moskovasta Helsinkiin, josta hän on lentänyt Tokioon, koska pitää Finnairia paljon parempana ja luotettavampana lentoyhtiönä kuin Aeroflottia.

Kohta minut sisään heittänyt japanilaisnainen saapuu takaisin sisälle uusi mato koukussa. Arabitaustaiselta vaikuttava viiksimies ohjataan istumaan minun viereeni ja myös hänelle tuodaan olut eteen. Näin se homma siis toimii täällä!

Sisäänheittäjänainen sanoo, että olemme liian aikaisessa, koska suurin osa asiakkaista tulee vasta myöhemmin, koska heidän työpäivänsä on vasta loppunut. Hitto soikoon,  kellohan on jo yli puolenyön! Nainen kuitenkin sanoo, että usein täällä jatkuu bileet aamuyhdeksään asti. No, itse en kyllä ajatellut ihan niin myöhään olla. Vaikka olisihan sekin elämys, mennä suoraan baarista Hombulle waka-sensein treeneihin! En varmaan olisi edes ainoa laatuaan!

Juttelen sitten hetken viereeni istuneen arabimiehen kanssa. Hän on Kuwaitista ja lomamatkalla Japanissa. Kun hän kuulee, että minä olen Suomesta, hän innostuu valtavasti. Hän kertoo, että on asunut joskus kuukauden Suomessa, jossain hyvin pienessä kaupungissa, jonka nimeä hän ei nyt millään saa päähänsä. Lopulta hän etsii puhelimestaan Suomen kartan ja löytää sieltä etsimänsä. Iisalmi! Hän on asunut Pohjois-Savossa Iisalmessa, josta hänellä oli tyttöystävä jonkun aikaa. No kaikkea sitä kuuleekin!

Olen saapunut katsastamaan Yakuzan, Japanin mafian, hallitsemaa Shinjukun syntistä yöleämää ja päätynyt afrikkalaisperäisten tummien miesten kellarikapakkaan juomaan olutta Iisalmessa asuneen kuwaitilaismiehen kanssa! Kaikkialle se elämä aikidon harjoittajaa kuljettaakin!

Eiköhän tämä ole nyt nähty minun osaltani. Kiitän paikalla olijoita oluesta ja ystävällisestä vastaanotosta ja toivotan hyvät yöt!

Teen vielä pienen kävelyretken ennen hotellille paluuta ja huomaan hämmästyksekseni uuden piirteen Shinjukun yöelämässä. Katukuvaan ovat ilmestyneet mustat afrikkalaista alkuperää olevat sisäänheittäjät, jotka tulevat ihan iholle kiinni jakamaan mainoslappuja ja kertomaan, että heillä on tosi kauniita strippareita ja hyvää olutta ja sakea. No, ihan varmasti onkin, en epäile yhtään! Mutta ne eivät ole minua varten. Haluan säilyttää sekä rahani että terveyteni ja edes rippeet siitä luterilaisesta kunnollisuudesta, jota minulla on jäljellä. 😀

Shinjukun syntinen yö päättyy minun osaltani varsin varhain ja ehkä lukijoiden mielestä hieman tylsästikin! Mutta parempi näin. Olen nimittäin kuullut monenlaisia tarinoita vähemmän tylsistä, mutta myös vähemmän onnellisista lopuista täällä. Oyasumi nasai- hyää yötä Shinjuku!

Shinjukun yö 2 Shinjukun yö

Yksi kommentti artikkeliin ”Shinjuku – Syntinen kaupunki

  1. ”Kaikkialle se elämä aikidon harjoittajaa kuljettaakin!” Juuri näin ;)!

Kommentointi on suljettu.