Fugua maistettu, mutta hengissä ollaan

Torstai-ilta 26.5.

Niinhän siinä taas kävi, kuten viime reissullakin, että blogin pitäminen ajan tasalla ja sen kirjoittaminen päivittäin osoittautui hieman liian optimistiseksi tavoitteeksi.

Mutta lupasin edellisessä postauksessani kertoa myöhemmin lisää torstai-illan eksoottisesta ravintolaelämyksestä. Joten tässä tarinaa siitä muutaman päivän viiveellä.

Hotellihuone tuntuu pitkän matkustamisen jälkeen niin mukavalta, että ei ole ihan helppoa edes tällaiselle kurinalaiseen budoelämään tottuneelle lähteä enää haistelemaan Hashimoton toukokuisen illan tunnelmia.

Kiljuva nälkä pakottaa minut kuitenkin pian ulos ruuan metsästykseen. Ja niinhän siinä sitten käy, että ensimmäinen ateriani Japanin maaperällä on hampurilainen! Kaikille orientalistikulinaristeille ja kultturelligastronomeille puolustuksekseni kerrottakoon, että käytin sentään japanilaisten omaa Mosburger-ketjun ravintelia. Ja ei huolta, hyvät lukijat, aitoa ruokaeksotiikkaa on luvassa vielä tälle illalle, vaikken sellaista osannut itsekään odottaa. 

Teen pienen kävelylenkin ympäri Hashimotoa. Kävelen vaistomaisesti Igarashi kotitaloa ja dojoa kohti ja pian huomaankin seisovani hänen pimeän talonsa edustalla. Ei ketään kotona, eikä Jennyä eikä muitakaan uchideshielämään dojolla viettäneitä paikalla.

Kävelen pimeää Hashimoto-joen rantaa sopivan lämpöisessä ilmassa sirkkojen siristessä takaisin aseman suuntaan.  Päädyn lopulta  tutun ravintolan edustalle. Ravintola on sama, jossa erosimme senseistä viime reissun päätteeksi. Ja sen edessä seisovat tietenkin Jukka ja Kaitsu. Stalkkaavatko he minua vai minä heitä? Siinäpä vasta pulma.

Jukka ja Kaitsu ovat saaneet jostain vihiä, että sensei saattaisi olla ravintolassa sisällä. Japanissa ei voi tietenkään toimettomana seisoskella ravintolan edustalla ilman, että siihen joku puuttuu ennen pitkää. Kohta tarjoilija tuleekin ulos kysymään meiltä, että voiko hän auttaa. Jukka kysyy tarjoilijalta, että tunteeko hän Kazuo Igarashia ja onko hän mahdollisesti sisällä ravintolassa. Poika raapii kummastuneen näköisenä päätään, enkä ole varma ymmärsikö hän alkuunkaan, että, että kyse oli jostain ihmisestä, jota etsimme. Sitten minä kesksin kysyä, että tunteeko hän aikido-opettajaamme Igarshi-senseitä. Aikido sensei! Huudahtaa tarjoilija ja hänen suunsa kääntyy levään hymyyn. Hän tuntuu olevan kovin iloinen, kun osasi auttaa ja palvella meitä toivomallamme tavalla.

Tarjoilija viittoo meitä astumaan sisään ravintolaan. Sen jälkeen kaksi muuta tarjoilijaa, kaikki nuoria poikia muuten), tulee mukaan opastaman meitä ravintolan perälle ja siirtämään kenkämme hyllylle. Perinteisen japanilaisen ravintolan tatameilla istuu pöydän ääressä sensei, hänen vaimonsa sekä Jenny, joka on ollut jo muutaman viikon sensein luona auttamassa juhlavalmisteluissa ja samalla treenaamassa nelosdanin graduointia varten.

Iloinen jälleen näkeminen puolin ja toisin. Ja taas jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Eli sensei tilaa minulle, Jukalle ja Kaitsulle ensin oluet. Kehottaa meitä sitten syömään pöydässä olevia ruokia ja pyytää sitten tarjoilijaa tuomaan pöytään pienen eksoottisen lisän, tarjolla on nimittäin fugua eli pallokalaa. Fugu on siitä kiva ruokalaji, että se voi tappaa sinut vain muutamassa tunnissa syömisen jälkeen, jos kalaa ei ole valmistettu oikealla menetelmällä. Johtuuko se sitten tästä vaaraelementistä vai mistä, mutta fugu on Japanissa suurta herkkua ja sitä on syöty täällä jo vuosisatojen ajan.

Pallokalaa voi kuulemani mukaan syödä turvallisesti ainoastaan silloin, kun siitä on poistettu maksa ja sukuelimet. Kalan valmistamiseen tarvitaan jopa kolmen vuoden oppisopimuskoulutus ja annoksia saavat valmistaa vain lisenssin ansainneet kokit.

Sensei ilmeisesti huomaa kauhusta laajenneet silmämunamme ja hän rauhoittelee meitä, että he söivät samaa kalaa hetki sitten ja ovat ainakin vielä hengissä. Ja päälle Igarashi-senseille tyypillinen räjähtävä nauru. No, kylläpä helpottikin paljon!!

Tarjoilija sytyttää pöydässämme olevaan joninlaiseen kaasulla toimivaan kalankypsennysgrilliin tulet ja laittaa kolme fugun puolikasta siihen kypsymään. Meidän omalle vastuulle jää kalan loppu paistaminen. Ei kait tässä vaiheessa enää voi mitään mokata?! Mitä jos kala jää vaikka liian raa’aksi. Käykö sitten kuten esim. korvasienien kanssa, joita ei ole ryöpätty tarpeeksi moneen kertaan. No, ei auta! Jos sensei käskee syödä myrkyllistä kalaa, niin sitten sitä syödään myrkyllistä kalaa. Näin se menee homma toimii tässä budo-kulttuurissa!

Eksottisesta extreme-henkisestä luonteesta huolimatta fugu eli pallokala maistuu kaikkein kotoisammalta. Ihan kuin suomalaista järviahventa söisi! Sen sijaan pienet ravut, raa’at tonnikalanpalat, joku nokkosen tapainen yrtti ja muut vastaavat tuntemattomat ruokalajit tuntuvat huomattavasti oudoimmilta minun suuhuni ainakin.

No olipa hauska pieni yllätys heti tähän reissun ensimmäiseen iltaan. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan!

Valitettavasti kuvia en tästä rukailuhetkestä saanut todisteeksi. Minulla unohtui nimittäin adapteri kotiin, enkä päässyt ennen uloslähtöä lataamaan sen enempää puhelintani kuin muitakaan sähkölaitteitani, joista kaikista oli akut lopussa.

 

Vastaa